Isle of Skye

16.6.

”Sataa rips,rips, rips, sataa rops rops rops, sataa aivan kaatamalla!” Laulettiin aikanaan Elsinkin muskarissa! Tänään on satanut rips rips ja vähän rops ropskin! Vaan nytpä vain tuulee! Odotettavissa jopa jonkin verran näkyvää vanhaa taivastakin! Skotlannissa kuulemma yleensä tuulee ja sataa. Ainakin osan aikaa!

Sadekelissä päätimme ajella tämän saaren etäisimmän osan ympäri. Toki alhaalla roikkuvat pilvet peittivät osan maisemasta, joten varsinaisia vuoria emme juurikaan nähneet. Komeat vuorovesirannat tuoksuvine levämattoineen, turvepohjaiset niityt ja lammaslaumat, pienet kylät valkoisine kivitaloineen ja kalasatamat, joissa lukuisat paatit odottelivat tuulen asettumista. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli tulevan yön yöpymispaikka Portreen kaupungissa. Alue havaittiin hyväksi ja luottavaisin mielin jatkoimme matkan tekoa.

Pohjoisimmassa osassa saarta Kilmaluagissa pysähdyimme reissun pieninpään kahvilaan. Sisällä vain yksi pöytä. Ulkona tuuli ja ripsi sen verran, että otimme asentopaikan autosta, josta saatoimme kahvinjuonnin ohella katsella kaunista rantamaisemaa. Matkan jatkuessa yhden auton ajettava tie muuttui seuraavan satamakaupungin (Idrigil) jälkeen kaksikaistaiseksi, mikä nosti huomattavasti matkanopeuttamme. Hieman alakuloinen keli näytti painavan lehmien ja lampaidenkin päitä normaalia alemmaksi.

Saatuamme Tellun asentopaikalleen leirintäalueella Eva ryhtyi tormakkaasti puuhaamaan uuniperunoita kaapista löytyneistä potuista. Airfryer toimi erinomaisesti ja tuota pikaa meillä oli maistuvat uunipotut, joiden kanssa nostelimme pöytään säilöttyjä sardiineita. Aterian monipuolisuutta korosti juomaksi valittu vesi. Jos joku on luullut meidän olevan jollain terveysmatkalla, niin moinen kannattaa unohtaa. Jälkiruoaksi valikoitui pötkö minttusuklaata ja minulle sen kyytipojaksi viski cola-juomalla. Eletään ihmisiksi sitten, kun ollaan kotona!

Loppuillan aattelin käyttää Skotlannin historian opiskeluun. Se kun on opinnoissani jäänyt vähemmälle. Tunnen historiaa paremmin täkäläiset viskit – niin kuin varmaankin valtaosa suomalaisistakin tekee!