~ Evantti Euroopassa ~
29.6.
KOTONA!
Video koko Reissusta (kahdessa osassa). Ihan kaikkia pikkuteille poikkeamisia ei reittivideossa ole, vaan enemmänkin reissun ”suuret linjat”.
Kilometrejä tuli yhteensä 16 500 km.
Kun olemme toenneet matkasta, niin kirjoitamme vielä jonkinlaisen yhteenvedon.
28.6.
Tänään kirjoitan. Mulla on luurit korvilla. Kuuntelen Simon&Garfunkelia. Istumme Evan kanssa Finnlinesin laivan baarissa matkalla Naantaliin. Aamulla lähdettiin Antonin (Evan veljenpojan), Carinan ja Claran luota saatuamme mainion aamiaisen mainiossa seurassa. Luokseen ajoimme eilen alkuillasta käytyämme uimassa ja syömässä ehkä reissun parhaan ravintola-aterian. Jos nyt pitäisi muistaa sen paikan nimi – niin en muista. Antonin perheen luona saimme nauttia hyvin rauhallisesta miljööstä ilman liikenteen ääniä, mainiosta monikielisestä keskusteluilmapiiristä ja mainiosta illallisesta runsaan viinitarjoilun kera. Antonin kanssa emme ole istuneet iltaa …. ties milloin viimeeksi. Niin lystiä ja välillä hyvin painavaakin asiaa oli läsnä, että jäi blogikin kirjoittamatta.
Joka tapauksessa ehdimme tänään ihan hyvässä ajassa satamaan ja laivaan. Kumpaakin meistä jännitti jo matkalla ja laivaan päästyämme vielä enemmänkin. Tiesimme, että puolilta päivin pitäisi selvitä se, miten kävi hankehakemuksellemme Ulkoministeriössä. Melkoisen tarkkaan klo 12 napsahti Evalle postiin ilmoitus vastauksesta ministeriöstä: olivat hyväksyneet hakemuksemme ja saimme rahoituksen hakemassamme muodossa. Tunne oli kyllä huikea – ihan kuin joku olisi kaatanut lämpimän hyväilevää eliksiiriä selkärangan täyteen. Meinasi pursottaa kyyneltä silmänurkkaan, mutta reippain ottein pyyhkäisin sen sieltä ja ryhdistäydyin. Mitäs sitä ny yhden hankkeen vuoksi vetistelemään! Jos siinä nyt kerralla ratkesi liki 10 tansanialaisen ihmisen työt neljäksi vuodeksi ja mahdollisesti hyvinkin suuret muutokset satojen kuurojen lasten ja nuorten elämään, niin onko se niin kummallinen asia! Tunsin suurta iloa ja ylpeyttä Evasta ja Ainosta, jotka olivat kantanet päävastuun hankehakemuksen tekemisestä. Ammattilainen on ammattilainen!
Singahdin ensi hämmennyksestä selvittyäni baariin hakemaan skumppapullon jäissä meidän pöytään. Kaadoin meille lasilliset ja kohotimme lasimme onnitellen toisiamme ja koko FSE:n tiimiä hyvästä suorituksesta ja siitä, ettei tarvitse pelätä liikaa joutilaisuutta tulevina vuosina.
Saatiin skumppa tuulensuojaan ja siitä seuraavaksi buffaan tankkaamaan evästä, jotta jaksaa huomiseen! Ruokailu ja skumppa on yhdistelmänä lyhyiden yöunien viikkojen jälkeen aika killeri! Ryhtys nimittäin väsyttämään massiivisesti. Nyt tiedän miltä tuntuu olla väsynyt mutta onnellinen!
Eli nyt kun tätä kirjoitan, olen siirtänyt vastuun kokonaan lukijalle! Olemme kumpikin viestineet viimeisen viiden tunnin aikana melkoisen massiivisesti sinne ja tänne huolehtien siitä, että kaikki sidosryhmämme saavat tiedon hankerahoituksesta. Erityisesti halusimme viestin kulkevan Tansaniaan missä Abiliksen toimiston väki (Winniel ja Rafiki) ja Nossim olivat juuri samaan aikaan lähetystössä haastattelussa Suomen viisumiaan varten. Saivat tiedon ja soittivat koht’silleens ko pääsivät lähetystöstä. Vaikka kuuluvuus oli hieman heikko saimme kyllä iloiset onnittelut sieltäkin. Ja onhan heilläkin syytä olla tyytyväisiä – työt jatkuvat ja saamme mahdollisuuden parantaa osaltamme vammaisten nuorten kouluttautumismahdollisuuksia Tansaniassa.
Nyt on takki kyl aika tyhjä. Katselen hyvin tuttua maisemaa Houtskari Kittuksen edustan saaristoa. Meidän mökki on tuossa muutaman saaren takana. Näitä väyliä on tullut ajeltua aina 70-luvun alusta asti. Montaa on sattunut ja tapahtunut sen jälkeen. Luulen, että sattuu vastaisuudessakin!
26. 6.
Se on eteläinen Ruotsi nyt sit läpi ajettu. Vätternin rannalla Pietari Brahen talon raunioita ihmetelty …. ja samalla käytetty hyväksi sen paikan turistirysän saniteettitiloja. Pietari Brahen vaimon nimen mukaan on saanut nimensä yksi suomalainen kaupunki! Siis mikä kaupunki? Miettikääpäs sitä!
Aamulla oli meillä kummallakin kurkku kipiänä, Aika huonosti nukuimme yömme …. tai siis 3 tuntia unta ja loppuaika aamu kahdeksaan torkkumista …. Oltiin kahden tien välissä ja liikenteen melu oli hieman liikaa … Noustuamme ylös lähdimme samoin tein etsimään varjopaikkaa, missä syödä aamiaista. Silloin satuimme Sinne Pietari Brahen talolle. Sieltä läksimme ajelemaan Tukholmaan etsimään Evan kummityttö Siljaa ja Mattias-puolisoaan. Siljan kanssa käytiin syömässä Skagen-leivät ja nauttimassa Nackan paikallispanimon oluen ja toisenkin!
Eva kävi Siljan kanssa uimassa. Tarinoimme nuoren parin kanssa iltaan. Jätimme hyvästit heille ja toivottelimme hyvää matkaa Lissaboniin. Mehän sillä suunnalla olimme huhtikuussa!
Jätimme nuoret valmistautumaan matkaansa ja läksimme etsimään hieman rauhallisempaa majoituspaikkaa, kuin meillä viime yönä oli! Sellainen löytyi kyllä – ollaan ainoat läsnäolijat tässä paikassa jossain Tukholman pohjoisella puolella! Eiköhän tässä saa nukuttua ainakin jonkin verran. Toivossa on hyvä elää. Öitä!
25.6
Det är så lätt att köra här …. nästan hemma. Bara få bilar på samma väg och billig diesel och kaffe! Eva är det som kör och jag skriver. Det går på Svenska, för jag hittade annons och annat runt oss – och allt det på Svenska! Entiset ruotsin opettajani hyppisivät ja hihkuisivat jos tietäisivät, että ihan tosta vaan ilman googlen käännösapuja kirjoittelen på andra inhemska.
Jos joku olisi aamulla kysynyt miten nukuin, olisin varmuudella sanonut: huonosti. Mitä kummallisimmat unet herättivät. Olin kolmelta valveilla valmiina lähtemään satamaan. Onneksi sain edes hieman unen päästä kiinni uudestaan. Väsyttää kumminkin. Ja kurkku vähän kipeä. Yritin saunoa itteni kuntoon laivalla. Siellä kun oli reissusauna koko ajan lämmin. Ensi töikseni menimme Evan kanssa (eri) saunaan. Minä otin lämpöjä pidemmän kaavan kautta oluen kera. Eva lyhyemmin ilman olutta. Laivalla ruokailimme juuri avatussa bistrossa. Olimme heidän ensimmäiset asiakkaansa. Eväät olivat varsin mainiot eikä lainkaan pahan hintaisetkaan. Ja henkilöstö ymmärsi englantia ja ruotsia!
Pitkähkön lounasrupeaman jälkeen menin uudestaan saunaan. Tuntui siltä, että tarvitsin sitä. Maisemat eivät reissun aikana kovin vaihdelleet melkoisen tasainen Itämeri ja pilvetön taivas. On nähty moista ennenkin! Sataman lähestyessä sovin itseni ja Evan kanssa, että tämä kohta on se, missä suoritamme viini- ja siideriostokset. Valkkari oli kyllä hyvin sopuhinnoissa. Konjakkihankinnan olin myös jättänyt tähän rakoseen, joten oli meillä kantamuksia, ko Tallinna-turisteilla konsanaan. Onneksi autossa on hyvin tilaa säilöä provianttia!
Laivalta läksimme ajelemaan kohti Tukholmaa sen kummemmin yöpymispaikkoja katselematta. Ajellaan sen verran, kuin jaksetaan ja sit käymme unille. Parin kolmen päivän kuluttua ollaankin jo Suomessa!
24.6.
No niin! Näin ne päivät alkoivat lyhenemään. Kohta Jaakko heittää kylmän kiven järveen. Ensi kuun jälkeen alkaa koulujen syyslukukausi, joka päättyy joulujuhliin. Eikä sinne enää niin pitkä aika ole. Sen kunniaksi nautin tänään yhden pitkän kylmän Lyypekissä! Eva otti lyhyenä saman!
Aamusta nimittäin tempaistiin liikkeelle sopivan ajoissa, jotta ehdittiin tänne Lyypekin Citti-Parkkiin ennen muita tulijoita. Ja hyvä oli, että tultiin ajoissa. Nyt täältä ei enää paikkaa löytyisikään. Tuntuu olevan matkailuautoilijoita liikkeellä!
Matka tänne meni kertapolkaasulla reilussa kolmessa tunnissa. Tässä alkaa olla jonkin verran rutiinia tämän kärryn kuljettamisessa. Erinomainen asia varsinkin Saksan baanoilla on riittävän tehokas kone, joka saa Tellun lähtemään ko hauki kaislikosta vaikka vauhtia olisi valmiiksi jo päälle satasen. Mieluimmin ajelen hieman alhaisemmilla nopeuksilla, mutta näillä baanoilla tilanteet ovat joskus sellaisia, että mennään eikä meinata!
Tämä seutu Saksaa on sen verran tylsää maisemiensa osalta, että emme suuremmalti pysähtyneet maisemia kuvaamaan. Eurooppa on yksi suuri tuotantoalue, joka nykyisellään on varustettu tuulivoimalametsiköillä ja aurinkoenergiapelloilla. Halu irrottautua Venäjän energiasta näkyy tässä infrastruktuurissa.
Citti-Parkkiin asetuttuamme otimme pyörät alas Tellun takapäästä ja läksimme tutustumaan Lyypekin vanhaankaupunkiin. Olihan siellä aikaa nähneitä tupia ja kirkkojakin keskellä kylää. Kylmät pitkä ja lyhyt juotiin jokivarressa samalla tehden kevyttä vertailua lyypekkiläisen ja baaselilaisen jokivarsiravintolakulttuurin välillä. Basel jäi minun asteikollani ylemmäksi!
Paluumatka tehtiin sen verran rapsakkaa kyytiä, että meinasi ruveta hikeä pukkaamaan. Viilensimme itseämme puhoksen jäätelöllä. Täällä nuo ostoshelvetit suljetaan jo kahdeksalta, joten oijustimme Telluun päivittämään blogia. Nythän se on taas tehty! Olkaas hyvät ja vassakuu vaan. Huomenna kirjootellankin jo Ruotsissa! Hejssan grabbar! Vi är på väg dit!
23.6
Joskus vuonna pata ja kattila juhannusta vietettiin 24. – 25.6. Silloin keskikesän juhla saattoi siis kestää parhaimmillaan neljäkin päivää. Liekö muutoksen nykyiseen malliin masinoi työnantajien porukat Eteläranta kympistä vai terveydenhuollon päihdeasiantuntijat. Voisin kuvitella kummankin suhtautuneen muutosprosessiin myönteisen kannustavasti!. Juhannus on nyt kuitenkin vietetty – lähestulkoon loppuun. Juhla on ohi – helteet jatkunevat!
Meidän juhannusaattomme huipentui pubin takapihalla aikaiseen nukkumaan menoon. Juhannuspäivän aamu, toisin kuin aiemmin, oli normaalia nopeampi. Ja päivä suurimmaksi osaksi toimeliasta hommailua laivalla. Voimme todeta viettäneemme todella erilaisen juhannuksen ja tulemme tämän kyllä muistamaan.
Tämä keskikesän juhlan sunnuntai on pitänyt sisällään raikastavan aamusuihkun, leipä- / jogurttipainotteisen aamiaisen ja matkan Saksan Pohjanmeren rannikolle. Kartoista katselimme, jotta rannalle mennään. Hyvä, että menimme. Aika moiset näkymät siellä oli – ihmisen käden muokkaamana toki. Nk vanha Eurooppa on kyllä kokonaan yksi suuri ulkomuseo, jonka viimeisetkin kolkat alkavat olla ihmiskäden muokkaamia. Toivottavasti ennallistamispäätökset pitävät ja jäljellä olevat alkuperäisen luonnon saarekkeet jäävät sellaisenaan jälkipolvienkin ihailtaviksi.
Rantaulkoilun jälkeen pysähdyimme läheiseen Greetsielin pikkukaupunkiin tarkoituksena juoda kaffet ja syödä jotain suolaista. Viehättävän oloinen vanhaan tuulimyllyyn rakennettu kahvilakokonaisuus kutsui meitä ja asetuimme parkkipaikan löytymisen jälkeen sinne tilaamaan evästä. Siellä ei ollut mitään suolaista, joten otimme sitten makeata – kermavaahdolla! Ja sitähän tuli – sitä makeata – ja kermavaahtoa. Eipä tarvitse hetken aikaan vongata moista! Ihan sydän- ja verisuonitautien erikoislääkärin suosittama välipala! Evalta jäi osa suklaakakusta syömättä ja minä urakoin kahden hengen annoksen kermavaahtoa Eva kun ei kermavaahdosta piittaa. Eikä ne olleet pieniä annoksia. Täytynee kaksinkertaistaa kolesteroolilääkityksen annokset joksikin aikaa…. !
Liikkeelle lähdettyämme huomasimme, että ajoaika Travemunden satamaan on reilu kolme tuntia. Tellulla siihen menee nelisen tuntia! Meillä on siis runsaasti aikaa ehtiä huomisillaksi sataman tuntumaan yöksi. Eva hoiti navigaattoriin kohteeksi kämppäriparkin saniteettitiloilla. Se olikin reilun vartin ajomatkan päässä, joten ehdimme erinomaisesti ennen illan hiljentymistä perille. Täällä melkoinen määrä lomailevia kansalaisia loikoilee iltapäivän auringossa varsin tiiviissä tunnelmassa. Suomessa olisi aika paljon enemmän tilaa ja paremmat uimapaikat. Pitäiskö ryhtyä markkinoimaan?
Eva laitteli meille evääksi Jeten luota mukaan ottamamme chili con carnen pottujen kera. Puhelimme mukavan näköpuhelun Tansaniaan Nossimin kanssa ja hetimmiten Evalla olikin sitten kööri-zoomi. Tekniikka on ihmeellistä ja mahdollistaa niin paljon.
Taidamme huomenna pysytellä poissa valtateiltä ja ajella hissun kissun kohti Travemundea. Siellä taas kirjootellaan. Heippa!
22.6.
En ole koskaan aiemmin herännyt Juhannuksena kapakan takapihalla ilman humalaa tai krapulaa. En kyllä muista, olenko koskaan herännyt kapakan takapihalla juhannuksena muutenkaan. Tänään heräsin. Enkä ollut ainoa. Naapurissa punainen matkailuauto ja sen henkilöstö olivat laittautumassa liikkeelle samaan suuntaan kuin mekin. Lautalle ja sillä Hollantiin. Takaisin äiti-EU:n huomaan! Suuremmitta korulauseitta värkkäsimme itsemme liikkeelle, jotta varmuudella olemme ajoissa paikalla …. niin kuin olimmekin.
Meistä on reissun aikana kehittynyt kohtalaisen hyvin operoiva joukkue. Toinen suunnistaa ja toinen ajaa.
Satamassa saatoimme todeta osan porukasta tulleen vieläkin aiemmin. Sepä ei meitä juurikaan surettanut. Kyllä me kaikki paattiin mahduttiin …. ja tilaa vielä jäikin!
Ennen paattiin tuloa Eva järkkäs meille hetkisen semmoista jännempää aikaa. Passinsa oli pudonnut passipussista eikä sitä meinannut löytyä mistään. Paattiin hän pääsi kyllä virallisella henkilökortillakin, mutta maihin pääsy EU:n puolelle saattoi muodostua haasteeksi. Eva käänsi autossa joka nurkan ja löysi vihdoin passinsa sängyltä, minne se oli laukusta pudonnut. Olin mielessäni jo luonut erilaisia vaihtoehtoisia matkasuunnitelmia, jos vaimo jäisi muiden paperittomien kanssa samoihin selleihin! Melkein ryhdyin kaivamaan jalkapallon EM-kisojen otteluohjelmaa esiin – jotta jos lähtis jonkun pelin katsomaan ihan paikan päälle! Passin löytyminen ratkaisi homman niin, ettei tarvitse lähteä peleja kattelemaan…. Jos vaikka telkkarista tai Yle:n Areenasta sitten ….
Paatissa matkustimme sopuisasti omia hommia tehden. Minä kirjoottelin ja Eva taisi käsitellä melkoisen määrän kuvia! Välillä käytiin shoppailemassa aluksen puhoksessa ja aterioimassa heidän ravintolassaan. Sain siellä Ikean ruotsalaiset lihapullat riisillä. Ikeassa ne ovat halvempia! Swedish meetballs” … Mitä siihen nyt enää sanoisi…. Onneksi vesi oli hyvää.
Matkan aikana minä kun olin istuutunut kirjoittamaan, niin Eva sitten kävi katselemassa maisemia ja ikuistikin niitä jossain määrin. Tultuamme Hook of Hollandiin pääsimme kohtuullisessa ajassa rantautumaan. Meil oli tavoitteena parin tunnin ajomatkan päässä leirintäalue. Matkalla päätimme vaihtaa kuskia. Evahan ei ollut ajanut kuukauteen. Kelle tahansa kuukauden verran vieressä istuminen ei mitenkään paranna omaa ajosuoritusta. Evankin piti ajatella liikenne uudestaan oikeanpuoleiseksi ja samalla muistella sitä, miten manuaalivaihteista isoa dieseliä ajetaan. Hyvin se meni ja perille päästiin.
Tietty reilu 12 tuntia matkustamista vetäisee kenet tahansa meidän ikäisen hieman hiljaiseksi. Niin se teki meillekin. Nyt tirautamme kupit teetä ja sit pötkölleen. Huomenna reissu jatkuu varmaankin Saksan puolelle …. tai sitten ei. Olen eläkeläinen enkä mikään ennustaja!
21.6.
Yöttömän yön juhlaa voi viettää näinkin! Pubissa, jossain päin kaakkoista Englantia. Pubissa eväänä kampelaa (Evalla) ja Sirloin steak minulla. Hyvä asia oli kokonaiset keitetyt perunat lisukkeena. Kala oli juuri niin paljon tiskattu käsittelyprosessin aikana, että sitä oli vaikea kampelaksi tunnistaa muusta kuin sen muodosta. Lihas oli tiivistä ja kypsähköä. Kummassakin eväässä oli käytetty säästeliäästi mausteita. Lisäsimme suolaa molemmat ateriaamme. Muutoin ihan mukava meininki pubissa.
Jalkapallon näköistä kävelyä ehdin juhannuksen kunniaksi katsomaan, kun Ranskan ja Hollannin virallisissa peliasuissa henkilöt kävelivät 90 minuuttia kentällä. Osalle saattoi tulla kylmäkin siellä! Kuuma ei varmasti ollut kellään heistä. 0-0 päättynyt peli oli yksi tylsimmistä näkemistäni arvokisapeleistä. Ehkäpä pelaajillakin oli vähän juhannusmeininki puserossa!
Tellu on pubin takana parkissa parin muun asuntoauton kanssa. Rauhallisen oloinen pikkukylä antaa varmaankin matkaajien nukkua rauhassa. Matka tänne Jeten luota kesti oletettua kauemmin. Osuimme sellaiselle reitille, jolla oli runsaasti ruuhkaa tietöiden tähden. Jonotimme varmaankin yhteensä yli tunnin ajellen hidasta kävelyvauhtia. Vaan minnepä sitä valmiissa maailmassa kiirehtimään. Turvallisesti perille on mottomme!
Aamusella otimme loivan lähdön Jeten luota. Marjoja jogurtin ja myslin kanssa jo toistamiseen. Vaan kylläpä ne edelleen maistuivat. Kamppeet laittelimme melkoisen rutiininomaisesti paikoilleen, Jette oli huolehtinut osan meidän pyykeistä pestyiksi ja kuiviksi. Aivan suloinen ystävämme, jonka luona oli niin hyvä levähtää ja pitää lomaa lomasta. Jo nyt on vähän ikävä hänen hiljaista, vaatimatonta ja empaattista henkilöään. Kiitos Jette hienosta etapista matkallamme.
Huomenna aamusta hilpasemme satamaan. Puolen tunnin oletusmatka-aika saattaa olla enemmänkin. Niinpä lähdemmekin hyvissä ajoin liikkeelle. Nyt unta kuulaan, jotta jaksaa aamusta taas ajella. Juhannuksen riemua kaikille kamuille!
20.6.
Lomasta loma.
Siis Jeten luona doing nothing! Tai ei ihan nothing! Aamulla oltiin yhdeksältä zoom-palaverissa. Kasvatustieteen opiskelija Yhdysvalloista halusi haastatella meitä. Saatiin siihen loppuosaan vielä Nossim mukaan Tansaniasta. On tää nykyaika merkillistä aikaa. Jos joku olis mulle sanonut 70-luvulla, että istuskelen Britanniassa kannettavan tietokoneen ääressä ja juttelen suomalaisen järjestön asioista näköpuhelimella yhtaikaa Suomeen ja Afrikkaan, olisin kehottanut henkilöä tarkistamaan lääkityksensä! Palaveri pidettiin ja ilosanomaa levitettiin taas pätkän matkaa eteenpäin.
Aamiainenkin oli kyllä nautittu hyvässä seurassa nautiskellen tuoreita marjoja, mysliä ja jogurttia. Päiväaskareina olikin siten jalan haavauman hoito, lepäilyä ja lounasevään laittoa. Sit alkoivatkin jo EM-kisapelit, joita juutuin telkkarin ääreen ihmettelemään. Enpä ole vielä pelejä nähnytkään, joten olihan se korkea aika. Pidemmät selvitykset päivän peleistä saatte muista medioista. Kunhan vaan totean, että tämän päivän perusteella Espanja ilmoittautui ehdottomasti mestarikandidaatiksi.
Olipa myös kiva puhella kotiinkin näköpuhelimella ja toivotella osalle perhettä juhannusta ihan silmikkäin ruudun välityksellä.
Kaikkea hyvää makkarasta mato-ongintaan kaikelle kansalle juhannuksen viettoon. Pysytelkääs maissa, jos alkoholia nautitte.
19.6.
No herättiinpä kuitenkin, vaikka tiltaltti oli aivan hiljaa. Kyyhkyset sen sijaan eivät olleet hiljaa. Niillä on jotenkin sellainen ymmärrys tästä maailmasta, että koko luomakunta haluaa kuulla heidän kujerrustaan. Sitä kuulee aamulla, päivällä ja illalla. Toisaalta …. nehän saattavat tehdä neljäkin poikuetta vuoden aikana. Kyllä siinä pitää jo vähän kujertaakin, että moinen homma hoituu!
Yönaapurimme pakkaili aamulla kaksipyöräisensä ja kaasutteli liikkeelle ennen meitä. Meillähän ei ollut varsinaista kiirettä lähdön kanssa. Kunhan ennen yhtätoista oltiin liikkeellä, niin kaikki kelpasi.
Kun liikkeelle päästiin, niin samoin tein ajelimmekin Leedsin kupeelle kauppaan, josta saimme hankittua muutaman adapterin, pari viiniä, leipää, hedelmiä ja marjoja. Ostimme myös lounastarpeiksi pari laatikkoa sushia. Sitä ei tällä reissulla ole juurikaan syöty. Parkkiksella istuimme Tellun mukavilla penkeillä, söimme sushit ja nostimme kytkintä. Jeten luo tulimme suunnilleen ilmoittamaamme aikaan.
Minä olin sen verran puhki reilun viiden tunnin ajorupeamasta, että otin pikku lepotöppyräiset. Eva pisti pyykkihomman liikkeelle ja asemoitui Jeten kanssa ulkokalusteiden päälle päivittämään meininkiä. Päivän kääntyessä iltaan läksimme paikalliseen pubiin testaamaan heidän eväät ja oluet. Kummatkin olivat erityisen kelvollisia. Annoksetkin brittikokoisia, eli osa niistä lähti meidän matkaan dogibagissä. Pubissa oli valan mainio henkilökuntakin ja paikalliset futisfanit seurasivat silmä kovana Skotlanti – Sveitsi EM matsia.
Me kävelimme Jeten luo missä sain seurattua em pelin viimeiset minuutit. Jotenkin toivoin skottien voittoa…. Oon hieman tykästynyt siihen porukkaan!
18.6.
Aamulla herätys sängystä pois
kiire jo pukemaan, pestäkin vois!
Aamulla herätys sängystä pois
visselipannu vislaa!
Tuo opiskeltiin musiikin peruskurssilla Helsingin OKL:ssa vuonna -76. Jostain syystä se tuli mieleeni aamulla suihkussa. Jätin sen hyräilyn sinne suihkutilaan. Oli mukavampaa kuunneltavaa ympärillä.
Olimme illalla siirtäneet Tellun aivan toimistorakennuksen viereen, jotta saimme nettiyhteyden toimimaan ja blogin päivitettyä. Siitäpä sitten heräilimme melkoisen rauhalliseen leirintäalueen meininkiin. Syystä tai toisesta matkalla saniteettitiloihin kohtasin useamman herrahenkilön, jotka eivät tervehtineet (tai siis vastanneet tervehdykseeni). Pesutiloissa katsoin huolellisesti peilistä sieltä minua äimistelevää henkilöä. Mikähän minussa oli sellaista, mikä laittoi vastaantulevat kääntämään katseensa pois….! En havainnut mitään suurempia muutoksia aiemmin havaitsemaani peilikuvaan. Jouduin tekemään sen johtopäätöksen, että tänään kohtasin ne tyypit täällä Brittein saarilla, jotka ovat melkoisia mörököllejä. Kyllä täällä ihmisillä on tapana tervehtiä ja ryhtyä puheisiinkin, jos siihen antaa mahdollisuuden. Olkoon niin, että poikkeus vahvistaa säännön!
Aamupuuhien jälkeen laittelimme itsemme liikkeelle etelä-lounaaseen. Tarkoitus on ehtiä Jeten luokse Cawoodiin ennen 20.6. se tarkoittanee sitä, että huomenissa pitäisi olla siellä. Eva suunnitteli meille matkareitin, joka väisteli valtateitä ja kiersi suurimmat kaupungit. Niinpä ajelimmekin valtaosan matkasta pienempiä 2-kaistaisia teitä. Tankkausta varten poikkesimme Dumbartonin kaupunkiin. Kuinka ollakaan huoltoaseman yhteydessä oli rengaspaja. Olimme jo pitkään pohdiskelleet uusien keväällä alle asennettujen renkaiden mahdollisia tasapainotusongelmia. Kysäisin tankattuani, josko heillä olisi mahdollista tarkistaa renkaiden tasapainotus. Rivakat nuoret miehet ryhtyivät hommaan heti ja puolen tunnin kuluttua meillä oli alla tasapainotetut renkaat oikeilla ilmanpaineilla. Homma seuratessani kiinnitin huomioni siihen, että jokainen rengas tarvitsi melkoisen paljon korjauksia ja kaikissa oli liian korkea rengaspaine. Ohjeistettu paine on edessä 3,2 ja takana 4,3. Meillä oli kaikissa renkaissa yli viiden baarin paineet! Täytynee kysyä renkaat asentaneesta liikkeestä, jotta mistähän moinen saattaisi johtua!
Kotimaassa en käy Liiterissä ostoksilla muulloin, kuin äärimmäisessä hätätilassa. Olen osuuskauppamiehiä! Tänään kävimme. Suostun käymään ulkomailla muissakin myymälöissä, kuin osuuskaupoissa. Niukat hankintamme eivät suuremmin lihottaneet liiterin saksalaisia omistajia.
Iltaa varten meidän piti löytää internet-ruokapaikka. Evan puhelin kun oli mennyt juntturaan, emmekä päässeet etsimään majoituspaikkaa meille. Huoltamoalueen yhteydessä oli Subway, jonka tiesimme tarjoilevan meille kelvollista evästä ja toimivan internetin. Siellä Eva haarukoi vaihtoehdoista meille sopivimman (=kaukana kaikesta hälystä ja mekastuksesta). Sellainen löytyikin maaseudun rauhasta. Viimeinen kymmenen kilometriä ajeltiin sen verran kapeata uraa pitkin, että olimme erityisen tyytyväisiä siihen, ettei vastaantulijoita ollut.
Tämä Red Squirrel Campsite on aivan sattumalta täysin saman niminen, kuin edellinen majapaikkamme. Täytynee kysyä, josko näillä kahdella on jokin linkki toisiinsa.
Tästä paikasta voi sanoa: RAUHALLINEN! Ainoat äänet, mitkä nytkin kuulen ovat tiltaltti ja joku muu tirppa, joka tuolla puskissa huutelee. Ei minkäänlaista muuta meiskaletta! Hyvä niin. Saamme takuuvarmasti nukkua rauhassa ja herätä aamulla vaikkapa tiltaltin yksitoikkoiseen lauluun. Sitä odotellessa – öitä!
17.6.
Tietokilpailu lukijoille! Ben Nevis on a) skotti whisky b) kuuluisa pikajuoksija c) Skotlannin korkein huippu d) historiallisen elokuvan nimi.
Oikein vastanneiden kesken arvotaan palkinnoksi eturivin paikka seuraavaan Arusha-tukikonserttiimme!
Pikkuisen alkaa näkyä matkaväsymystä tässä joukkueessa. Parhaiten sen huomaa siitä, kun keula kääntyy kotiinpäin, niin tunnelma aurinkoistuu sateessakin! Aamu oli hieman sateen tuhnuinen. Kahvilla se muuttui pikkuisen paremmaksi.
Vierailimme tänään Torabhaig-nimisellä tislaamolla Isle of Skyen kaakkoiskarjen tuntumassa. Eva ei lähtenyt opastus- / maistelukierrokselle. Minä kyllä menin ja sepä oli ihan hyvä valinta. Tuli kerralla selväksi monta asiaa ohraliemen tekemisestä. Ja saihan siihen hintaan maistellakin talon valmisteita. Skotlannin itäinen rannikko on sen verran sateinen, ettei tämän alueen ohra kelpaa whiskyn valmistajille raaka-aineeksi. Heidän käyttämä ohra viljellään kuulemma tuolla itäisellä, vähemmän sateisella puolella. Liekö jotkut tislaamot käyttävät suomalaista ohraa? Pitää ehkä kysyä teko- tai parviälyltä! (Ping Mixi) Aikamoinen ero oli 3-vuotiaalla ja 5-vuotiaalla whiskyllä. Ja valistunut maistelija kuulemme leikkaa juomaa hieman vedellä!
Pienessä viskissä läksin ajelemaan kohti kotia…. siis Suomeen. Tietty matkalla poikkeamme vielä useammassakin paikassa, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että kiintolevy on täyttynyt kokemuksista ja maisemista. Täytyy päästä hieman järjestelemään sitä….
Lounaspaikkaa katselimme matkan varrelta ja sellaisen löysimmekin. Yhdessä päätimme, että jotain muuta, kuin fish&chips täytyy listalta löytyä. Muutoin mennään parkkiin ja tehdään pastaa tai hernesoppaa! Tienvarrelta löytyi taukopaikka, jonka listalla oli myös linssikeittoa. Eva sitä tilaamaan samoin tein ja minä salaatilla höystettyä kanaleipää niillä chipseillä. Alan piakkoin näkemään unia uusista perunoista ja sillistä!
Illaksi löysimme majoitukseen leirintäalueelle Glencoen kaupungin kupeeseen mahtavien vuorien kainaloon kirkasvetisen pienen joen rannalle (Red Squirrel Campsite). Rauhallinen mesta ja melkoisen mainion oloinen isäntäväki myös. Jonkun verran sahasimme ees taas koettaessamme löytää vapaan sijan, mihin paikallinen wifi yltäisi. Sitä kun ei löytynyt tyydyimme muuten mukavaan paikkaan. Päivitämme toimistolla sitten blogin.
Illalliseksi hankimme mansikoita ja mustikoita, lattemaitoa, maitokaakaota ja lämpimän tuoreen leivän. Kermaakin ostin jos huomenna innostumme lettuja paistelemaan. Sitä odotellessa – usiku mwema!
16.6.
”Sataa rips,rips, rips, sataa rops rops rops, sataa aivan kaatamalla!” Laulettiin aikanaan Elsinkin muskarissa! Tänään on satanut rips rips ja vähän rops ropskin! Vaan nytpä vain tuulee! Odotettavissa jopa jonkin verran näkyvää vanhaa taivastakin! Skotlannissa kuulemma yleensä tuulee ja sataa. Ainakin osan aikaa!
Sadekelissä päätimme ajella tämän saaren etäisimmän osan ympäri. Toki alhaalla roikkuvat pilvet peittivät osan maisemasta, joten varsinaisia vuoria emme juurikaan nähneet. Komeat vuorovesirannat tuoksuvine levämattoineen, turvepohjaiset niityt ja lammaslaumat, pienet kylät valkoisine kivitaloineen ja kalasatamat, joissa lukuisat paatit odottelivat tuulen asettumista. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli tulevan yön yöpymispaikka Portreen kaupungissa. Alue havaittiin hyväksi ja luottavaisin mielin jatkoimme matkan tekoa.
Pohjoisimmassa osassa saarta Kilmaluagissa pysähdyimme reissun pieninpään kahvilaan. Sisällä vain yksi pöytä. Ulkona tuuli ja ripsi sen verran, että otimme asentopaikan autosta, josta saatoimme kahvinjuonnin ohella katsella kaunista rantamaisemaa. Matkan jatkuessa yhden auton ajettava tie muuttui seuraavan satamakaupungin (Idrigil) jälkeen kaksikaistaiseksi, mikä nosti huomattavasti matkanopeuttamme. Hieman alakuloinen keli näytti painavan lehmien ja lampaidenkin päitä normaalia alemmaksi.
Saatuamme Tellun asentopaikalleen leirintäalueella Eva ryhtyi tormakkaasti puuhaamaan uuniperunoita kaapista löytyneistä potuista. Airfryer toimi erinomaisesti ja tuota pikaa meillä oli maistuvat uunipotut, joiden kanssa nostelimme pöytään säilöttyjä sardiineita. Aterian monipuolisuutta korosti juomaksi valittu vesi. Jos joku on luullut meidän olevan jollain terveysmatkalla, niin moinen kannattaa unohtaa. Jälkiruoaksi valikoitui pötkö minttusuklaata ja minulle sen kyytipojaksi viski cola-juomalla. Eletään ihmisiksi sitten, kun ollaan kotona!
Loppuillan aattelin käyttää Skotlannin historian opiskeluun. Se kun on opinnoissani jäänyt vähemmälle. Tunnen historiaa paremmin täkäläiset viskit – niin kuin varmaankin valtaosa suomalaisistakin tekee!
15.6.
Viikon kuluttua päivä alkaa pitenemään! Täällä Isle of Skyellä päivä on ihan kohtuullisen pitkä. Valoa piisaa ilta kymmeneen ja aamulla ei pysty heräämään niin aikaisin, että olisi vielä pimeätä. Eläköön lähestyvä keskikesän juhla. Toivottavasti kaikki pysyvät pinnalla …. tai maissa.
Aamulla herätessäni tein varmaankin liian rivakan nousun jalkeille, koska oikea kylkeni jumitti jotenkin kummallisesti. Onneksi olin tilannut itselleni hierojan – lainkaan tietämättä henkilön osaamisesta alalla. Aamiaisen jälkeen ajelimme vastaanotolleen. Kolmen lapsen äiti otti vastaan kotinsa yhteydessä olevassa työhuoneessa. Kerroin (niin kuin yleensä tehdään kun mennään ensimmäisen kerran ammattilaisen vastaanotolle) historiaani, minulle tehdyistä operaatioista etc. Hän kun ryhtyi työhön hälveni epäilykset osaamisestaan samoin tein. Olen vain Suomessa saanut yhtä laadukasta hoitoa. Olipa sessio. Hän aloitti sen melkein puoli tuntia aikaisemmin, kuin olin tilannut ja koko homma kesti suunnilleen puolitoista tuntia. Ja hinta oli todellakin kohtuullinen. Laitoin pyyntönsä päälle bonuksen. Oli hän sen arvoinen – todellakin! Koko päivä hoidon jälkeen on ollut huomattavan myönteinen – melkein kuin uudessa kropassa kulkisi! Pistäkää mieleenne jos tulette Skotlantiin. Lähellä saarelle tulevaa siltaa mantereen puolella: Seawind Massage Clinic; Kyle of Lochalsh, Kyle. Löytyy Google Mapsinkin kautta!
Työnsä lomassa hän jutusteli kanssani ja saadessaan kuulla Tansania-askareistamme hän kertoi Terry-ystävästään, joka on alueen koululaisten kanssa huolehtinut melkoisen määrän tietokoneita Afrikkaan eri maihin koulujen käyttöön ( http://cfa.webmate.me/CFA/Welcome.html ) eri maihin Afrikassa. Eva laittoi Terryn osoitteen talteen (Craig Highland Farm) ja läksimme sinne samoin tein. Pelkästään matka sinne oli elämys. Täällä kun kannattaa poistua näiltä isommilta teiltä ja ajella noita yksikaistaisia teitä, joilla pystyy ohittamaan vastaantulijat tarkoitukseen varatuilla ohituspaikoilla. Niitä myöden pääsee paikkoihin, missä liika turismi ei ole mestoja tuhonnut. Terryn ja Pattyn paikka oli juurikin sellainen. Kanoja, pari kukkoa, kissoja ja ankkoja juoksenteli ympäriinsä kaikki pääsääntöisesti sulassa sovussa. Yksi kukko piti kyllä melkoista jöötä, muut olivat varsin säyseitä otuksia. Kaiken kaikkiaan aivan huima mesta – todellinen metsän peikkojen tyyssija. Yritin katsella josko siellä olisi maahisia näkynyt kurkkimassa….
Kahviteltuamme ja jaettuamme hieman omia kokemuksiamme kiitimme isäntäväkeä, teimme kaupat kahdesta askillisesta ankan ja kananmunia. Hyvästelimme heidät ja kiirehdimme alkavan sateen alta Telluun.
Seuraavaksi suuntasimme läheiseen Plocktonin satamakylään tarkoituksena löytää sieltä lounaspaikka. Fish & chips olisi ollut tarjolla! Olemme niitä jo jokusen kumpikin syöneet, joten päätimme siirtyä suurempiin kyliin etsimään muita vaihtoehtoja. Niitä sitten etsimme ihan tosissaan hetken aikaa vain todetaksemme, että käynti paikallisessa osuuskaupassa hankintoja tekemässä on paljon parempi ja halvempikin vaihtoehto. Ajelimme eväiden kanssa yöpaikkaamme, keitimme kuusi ankan munaa, jaoimme mereneläväsalaatin ja laitoimme kupeelle sämpylää.
Kylläisinä päätimme käyttää kauniin kelin hyväksemme ja lähdimme ilta-ajelulle saaren länsirannikolle. Eva kun oli huomannut kelitiedotuksen lupailevan tänne melkoisia sateita lähipäiviksi. Tellu kehrää varsin mukavasti jyrkätkin mäet ylös kunhan muistaa pitää kierrokset kahden tuhannen paremmalla puolella. Mäkiä piisasi matkalla ja komeita maisemia ihan väsymykseen asti. Illaksi ehdimme leirintäalueelle ennen portin sulkeutumista. Nyt sitten odottelemme minkälaisia sateita saamme huomiselle!
14.6.
Tänään on ajettu. Lähdettiin kymmeneltä liikkeelle sateisesta Pitlochrystä. Reittivalintaa avusti keli. Jos näkyvyys laskee alle sallitun ja sade piiskaa ikkunaa, ei kannata lähteä ajelemaan pikkuteitä vuoristomaisemiin. Siellä kun ei juurikaan näe sinne eikä tänne. Niinpä polttelimme menemään nopeinta reittiä Invernessiin, missä muutama tauko sateessa ei suuremmalti meitä ilahduttanut.
Eilen laskeskelimme matkapäiviä ja totesimme Skotlannille olevan viisi päivää jäljellä. Isle of Skye on joka tapauksessa meidän ykköskohde täällä, joten mepä lähdettiinkin Invernessistä suoraan tänne!
Matkalla pysähdyimme sämpylälle ja Afri-cafelle Loch Nessin rannalle. Maineikas järvi ei meitä suuremmin houkutellut. Jyrkät pusikoituneet rannat …. ja sade siihen päälle!
Tultuamme meren rantaan iski nälkä kulkijoihin! Minä valitsin rantakuppilassa vuorostani fish&chips, Eva mereneläviä uuniperunalla. Autoruokailu ja samoin tein jatkettiin saaren puolelle kämppäriparkkiin (Camping Skye). Täällä on yllättävän hyvä verkko, joten katselemme kyllä uutiset ja muut. Kotimaassahan tapahtuu koko ajan – ja tietty muuallakin.
Huominen ja ylihuominen on Isle of Skye päiviä. Odottelen jo innolla …. josko olisi edes kohtuullinen keli maisemien ihasteluun. Maisemia täällä kyllä piisaa ….
13.6.
Matkaillessa on mahdollista syventää vieraiden kulttuurien tuntemusta eri tavoin. Voi lukea historioita, käydä museoissa, konserteissa, ravintoloissa, tutustua kouluihin, pyhättöihin ja niissä suoritettaviin seremonioihin …. ja tietty syödä paikallisia eväitä ja juoda paikallisia juomia.
Valistunut lukija, joka on perillä sijainnistamme, saattaa arvata, mitä juomia Irlannissa ja Skotlannissa valmistetaan ja mihin minunkin tulee tutustua.
Tutustumisen ensimmäinen vaihe on hauska luonnonkorkin narahdus, kun kääntää sitä samalla korkkia ulospäin vetäessä. Pullon auettua siitä leviää ympäröivään ilmaan kypsän tislatun viljatuotteen täyteläinen tuoksu. Sen nauttiminen kiihdyttää kehon toimintoja …. vanhemmalla iällä enemmän aivotoimintoja! Mieli avartuu, normatiivisuuden rakentamat esteet poistuvat ja koko luovuuden repertuaari ilmenee lähiajan tuotoksissa. Ei ole ihme, että näiden tuotteiden ihanuudesta ja ainutkertaisesta vaikutuksesta ihmisten hyvinvointiin on kirjoitettu ja laulettu vuosisatoja – ellei tuhansia.
Surullista on tietty se, että näiden nauttiminen aiheuttaa niihin kiintymisen ja tarpeen lisätä nautitun aineen määriä ja nautintapäiviä. Kun alkaa olla enemmän niitä päiviä, jolloin korkki narahtaa, kuin niitä päiviä, jolloin se ei narahda, lähetymme katastroofaalista tilaa, joka johtaa loppulaskun alkamiseen ja nauttijan siirtymiseen ajasta ikuisuuteen. Olen viime vuosien aikana joutunut liian monesti seuraamaan moista prosessia ihan aitiopaikalta. Pitäen sen visusti mielessäni, kohotan tänään maljan poismenneiden muistoksi ja loppureissumme onneksi.
Istumme Tellussa. Sade soittelee kattoikkunaamme, Eva käsittelee kuvia ja minä kirjoittelen näitä tarinoita. Aamu venähti meillä pitkäksi. Nukuimme ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa kaksistaan Tellussa ja nousimme vasta kymmenen huitteissa. Toki luomi raottui aiemminkin, mutta meillä kummallakin taisi olla varastossa tilaa unille.
Suihkuoperaatioiden jälkeen laittelimme kuivuvasta leivänlopusta aamiaisleivät kahvin ja mehun lisäksi. Siitä sitten suuremmitta seremonioitta liikkeelle. Läksiäisiksi suositin majoitusliikettä vaihtamaan verkko-operaattoria. Me kun ostimme viidellä punnalla netin käyttöön vuorokaudeksi – netin, joka ei missään vaiheessa jaksanut pyörittää edes sähköposteja.
Ensimmäinen pysähdyksemme oli Kelpies, jossa oli melkoisen kokoisia taideteoksia hevosista. Sieltä siirryimme Stirlingin linnaa ihmettelemään. Siellä ei ollut parkkipaikkoja tarjolla, joten Eva jäi autosta ulos ja käveli kuvausetäisyydelle. Minä vahdin autoa, joka seisoksi Evan reissun ajan sakkopaikalla. Yksi poliisipartio tuli paikalle ja lähti, kun totesi minun olevan liikkeessä. Tosin siirsin autoa vain sen mitan verran eteenpäin.
Asetimme navigaattoriin seuraavaksi Pitlochry Fish Ladder. Lähtiessämme liikkeelle huomasin tienvarressa kyltin, joka kertoi turistireitin kohteeseemme alkavan seuraavasta liittymästä. Valitsimme tietty sen ja poistuimme moorroritieltä hitaasti ajettaville kyläteille. Ja sepä oli hyvä päätös se! Lounaspaikaksi löysimme nimittäin visitor centerin Crieffin kylässä. Siellä lounastimme ja minä sain skottilaista perinneruokaa haggista. Eva kertoi ruokailun jälkeen, mistä eväs oli tehty. Se myös oli hyvä ratkaisu! Kirjoitimme lapsenlapsille kortit, postitimme ne ja jatkoimme kyläteitä Pitlochryyn!
Olin täällä edellisen kerran yli 40 v sitten lapseni äidin ja lapseni kanssa. Lapseni ei varmaankaan muista hommasta yhtikäs mitään. Minä sensijaan muistin yllättävän hyvin tämän paikan. Muutoksia on tullut 40 vuoden aikana. Karavaaniparkki, teatteritalo ja lisärakenteita infoineen lohiportaiden kupeelle. Muuttunut on myöskin lohien määrä. Täällä kun on yli 70 v laskettu nousukalojen määrät. Täällä myös pyydystetään merivaellukselle lähteviä smoltteja (2 – 4 vuotiaita lohen poikasia), joille laitetaan sisuksiin tunnistin, jonka portaaseen asennettu laitteisto tunnistaa, kun kala palaa kudulle syntymäjokeensa merivaelluksensa jälkeen. Kutsuisin täällä tehtyä tutkimustyötä jossain määrin uraa uurtavaksi ja ansiokkaaksi toiminnaksi. Muutamia nousulohia ehdin näkemään videolta, joka kuvaa portaassa kulkevia kaloja. Toisia moisia katselin voimalaitoksen alapuolen virrassa. Niitä oli siinä huomattavan paljon vähemmän, kuin 40 vuotta sitten. Syitä moiseen kannan hupenemiseen etsitään täälläkin tutkijoiden voimin. Ilmaston muutoksen vaikutus on listalla. Samoin ravintokalakantojen ylikalastus Atlantilla. Varmaa tietoa ei ole aiheesta juuri nyt saatavilla. Ainoa mikä on varmaa on se, että jokeen kudulle palaavien lohien määrä vähenee vuosi vuodelta!
Sade soittelee unettavasti Tellun kattoa. Eva värkkää iltapalaa. Väsymyksen poikanen hiipii puseroon. Huomenna varmaankin kohti Invernessiä. Reittivalinta on vielä auki! Pienemmät tiet ovat paljon mukavampia ajella …. ainakin maisemien puolesta.
12.6.
Olen toipunut Trumpin kohtaamisesta. Oloni on jokseenkin tasapainoinen ja elo ihan mallillaan.
Aamulla heräsin varpusten huutoon. Siis huutoon !!!! Teltan sivustan pusikossa niitä oli jokunen ja ne pitivät jonkinlaista raivopäiseltä kuulostavaa kilpahuutokeskustelua keskenään! Olivatko katsoneet vaalikeskusteluja Suomesta? Koitin sitten vielä hetkiseksi ummistaa silmäni – vain herätäkseni uudestaan tietoisuuteen siitä, että kymmeneltä pitää olla jossain lähialueen hotellissa kunnon tietoverkon äärellä, jotta voimme osallistua webinaariin, joka käsitteli Saharan eteläpuolisen Afrikan koulutuksen kehittämishankkeiden EU-rahoituksia.
Normi aamutoimien jälkeen laitoimme Tellun liikkeelle ja ehdimme hyvissä ajoin Ayriin ja siellä kohtalaisen modernin oloiseen hotelliin. Siellä ystävällinen henkilökunta osoitti meille istuimet ja antoivat wifin meidän käyttöömme. Siinäpä sitten istuimme reilun tunnin toteamassa, että juurikin em. rahoitusinstrumentit eivät sellaisenaan osu meidän järjestömme toimintojen kanssa yksiin. Jäämme siis toivomaan, että saamme positiivista palautetta hakemukseemme UM:n porukoilta piakkoin…
Ayristä läksimme ajelemaan kohti Edinburghia. Matkalla tankkasimme auton ja itsemme. Auton jano oli sen verran hiipunut, että pääsimme alle 8,5l:n kulutukseen 100km:llä. Omaa nälkäämme hoidimme samalla nuudeleilla ja itämaistyyppisillä kanapaloilla. Ruokajonossa meille jutteli henkilö ihan selvää suomea …. tai oikeastaan se oli savoon vivahtavaa puhetta! Hauska kohtaaminen – ensimmäinen ei-tuttu suomalainen, jonka tapaamme tällä reissulla.
Edinburghin laitamille pysähdyimme leirintäalueelle. Tilasimme taksin ja sillä reissasimme suoraan rautatieasemalle, josta Jette osti lipun Yorkiin. Hyvästelimme matkakumppanimme ja siirryimme kaupungin vilinään muiden turistien tavoin ihmettelemään historiaa, jota kaupunki on pullollaan. Linnaan emme päässeet sisään. Se oli loppuun myyty! Eivät päästä sinne määräänsä enempää väkeä päivässä.
Aikamme siinä keskustassa pyörimme, etsimme Skotlannin paperikarttaa kaikista mahdollisista liikkeistä löytämättä moista. Ostimme korvaaviksi tuotteiksi appelsiinimehua ja salamia. Ennen kämpille tuloa päätimme ilahduttaa itseämme latte-kupillisilla ja italialaisella jäätelöllä. Se kyllä kannatti. Hyvää olivat molemmat!
Viilennein vatsoin läksimme etsimään bussia numero 11. Se meinasi muodostua hieman haasteelliseksi, kunnes näimme yhden sellaisen ajavan poikkikadulla. Lisäsimme askeliimme pituutta ja lopuksi pyrähdimme keveään juoksuun, koska edellisen bussin perään tuli melko pian toinen moinen. Ehdimme siihen juurikin sopivasti ja nousimme yläkerrokseen, missä etupenkki oli meille vapaana. Siinäpä oli oivallinen istumapaikka, josta aukeni hienot näkymät ylhäältä suurista ikkunoista. Eka kerta, kun moisella paikalla bussissa istun ja ajelen läpi kaupungin!
Aikainen aamu tuntuu vaativan veronsa, joten on laittauduttava ajoissa yöpuulle. Sitä ennen otamme netistä karttoja esille, ja suunnittelemme huomisen ajoreitin …. tai ainakin sen, mitä reittiä lähdemme pohjoiseen! Mieleen juolahti Junnun laulu: Matkalla Pohjoiseen! Sitä hyräillen karttaa tutkimaan. Öitä!
11.6.
Skotlannin rannikko näkyy! Lasi puoliksi täynnä lager-olutta. Matkan viimeinen neljännes alkamassa. Jeten kanssa viimeinen yhteinen pätkä. On ollut kyllä aikamoinen reissu. Vaikka tunsimmekin toisemme entuudestaan – nyt vasta voin sanoa tutustuneeni rippikouluisosiskooni ihan kunnolla. Lempeänä henkilönä hänet opin tuntemaan. Sitä hän on edelleenkin. Vaatimaton ja äärimmäisen helppo matkakumppani. Nämä kohtaamiset ovat niitä kultaisia hetkiä elämässä, jotka muistamme pitkään – lopun ikäämme.
Aamulla heräilimme hyvän sään aikaan. Muutaman pisaran satoi ja heti perään avasi taivaan auringolle. Teltta kuivui ja saatiin se pakattua Tellun uumeniin ensi yötä varten. Yksiöni toimii moitteettomasti. Siihen olenkin jo ehtinyt tämän Irlannin reissun aikana tottua. Osaakohan sitä siirtyä Telluun oikeaan sänkyyn ilman vieroitusoireita?
Matka Pohjois-Irlannin puolelle sujui moitteettomasti. Tosiasiassa huomasimme nopeusrajoituskylttien muutoksesta tulleemme toiseen valtioon. Larnen kaupunkiin tulimme niin hyvissä ajoin, että ehdimme ennen satamaan ajoa pysähtyä kaupungilla lounastamaan. Pohjois-Irlannin keittiö ei kyennyt nostamaan irlantilaisen keittiön arvosanaa kiitettävän puolelle. Siitä huolimatta olen edelleenkin ylipainoisten kirjoissa!
Irlannin vihreys jäi päällimmäiseksi mieleen. Myös kirkkaat joet ja purot. Monet pubit soittoniekkoineen. Pienemmät ja isommat kaupungit kivijalkaliikkeineen. Puheen aksenttien erot. Karut tuuliset rannat, tunturimaiset vuoret, turvemaat, tuhannet ja jälleen tuhannet monivärisiksi värjätyt lampaat, hyvin hoidetut – suorastaan koristeelliset pihapiirit, vanhat linnat ja kirkot. Ja tietty mainiot ihmiset, joiden kanssa oli helppo kommunikoida ja tulla toimeen. Täällä on vähän sellainen ”suomalainen” meininki. Ei turhia korulauseita ja hymistelyjä. Asiat asioina ja Guinnessia päälle!
Jos retriittiä pitäisi jonnekin lähteä pitämään, niin kyllä Achill-saari olisi ihan varteenotettava vaihtoehto. Kiireetön ja tuulinen paikka, jossa melkoisen mukavia ihmisiä sopivan väljästi …. ja lampaita joka nurkka täyteen!
Skotlantiin tultiin maihin hyvässä järjestyksessä. Cairnryan on sataman nimi. Hiton vaikea kirjoittaa ja vielä vaikeampi lausua! Pieni satama sisämaahan kurkottavan lahden puolivälissä. Komeat rantamaisemat tekivät maihin tulon huomattavan vaikuttavaksi.
Ilman passintarkastuksia tulimme Irlannista Britanniaan. Brittien ulkorajat vuotavat todella pahasti! Viskiäkin on matkassa, eikä siitä ollut kukaan kiinnostunut. Toki juoman määrä on niin vähäinen, ettei se aiheuttaisi yhdessäkään rajavalvojassa minkäänlaisia tunteenpurkauksia – korkeintaan säälinvärisen hymyn! Onneksi Skotlanti tunnetaan ruskeasta liemiruoastaan. Ehkäpä teen joitakin hankintoja vielä ….
Matka satamasta leirintäalueelle kulki pitkin rannikkoa. Upea, kertakaikkiaan upea rantaraitti pienine kylineen, linnoineen, lampaineen … ja sitten koko homma romahti aivan totaalisti. Saavuimme yllättäen kokonaan toisenlaiseen todellisuuteen. Hirmuinen ökykartano rakennettu rantatien ääreen. Nurmikot ajeltu hehtaarien alueelta. Monikerroksinen yli satametrinen päärakennus tien mantereen puolella ja rannan puolella sillai ”viimeisen päälle” viimeistelty rantamiljöö. Ja sisääntulon ääressä koirankokoisin kirjaimin: Trump Turnberry!
Mieleni mustui totaalisti ja koko päivä meinasi mennä täysin harakoille – etten sanoisi syteen, saveen ja pipariksi. Mitä h….. vettiä sillä tyypillä on täällä Skotlannissa tekemistä?!? Jessus, että voi moinen asia synkistää ihmisen aurinkoista mieltä!
Seuraavaksi varmaan törmäämme johonkin Putin Ranchiin, jossa vaaleat hummat odottavat maskuliinista diktaattoria ratsastusretkille! Kuuntelen juuri äänikirjana ”Tappolista-nimistä kirjaa, joka kertoo korutonta tarinaa Putinin ja venäläisten oligarkkien touhuista erityisesti Britanniassa! Otan lisää viskiä! Onneksi söimme eiliset jämät heti tultuamme. Äiti jo opetti, ettei tyhjään vatsaan saa syödä …. vai oliko se juoda … ihan sama!
Onneksi en matkusta yksin. Seurassani on kaksi hienoa leidiä, jotka osaavat lähteä iltakävelylle rantaan katsomaan mereen laskevan auringon kauneutta ja antavat piut sun paut Trumpeille ja Putineille. Kadehdin heitä….
Sain kävelyretkensä aikana yksiöni kuitenkin melkein pystyyn. Eva ja Jette tulivat homman viimeistelemään kanssani. Nyt saan rauhassa kirjootella ja nauttia perusjuomaa hyvässä seurassa.
Tavallaan hieman haikeata ajatella, että reissu Jeten kanssa on aika lailla tehty. Toisaalta hyvä näin. Kun jää vähän ikävää ja kaipausta, voi tulla takaisin.
Vastapäätä leiripaikkaamme kohoaa komea tunturi! Sen rinteillä oli iltaisessa auringossa valkoisia täpliä, jotka tunnistin lampaiksi. Niitä oli paljon. Nyt ne ovat sieltä jonnekin kadonneet. Liekö tulleet alarinteen puolelle tuulia karkuun. Tuultahan täällä piisaa.
10.6.
Aamuinen herääminen oli vähemmän toivottava. Muistin aamuisen loikoilun lomassa, että meidänhän piti olla jo kahdeksalta mukana OPH:n webinaarissa. Ja kello oli jo yli kahdeksan. Singahdus sisään Outin kamppään, adapteria etsimään (tarvitsin virtaa läppäriin), sitten sähköpostia etsimään, missä oli linkki tapaamiseen. Hävetti mennä myöhässä mukaan. Onneksi ko. tapaaminen oli meidän kannalta vähemmän tärkeä. Se enemmän tärkeä on sitten keskiviikkona. Silloin olen varmaankin jo kuudelta roikkumassa netissä varmistamassa sen, että olen ajoissa paikalla! Toki voi olla hieman haasteellista löytää semmoinen leirintäalue, jossa on varmasti toimiva netti. Täytyykö meidän sen tähden ottaa yhdeksi yöksi hotelli? Saapi nähdä!
Aamiaistakin sitten syötiin Outin ja Jeten kanssa. Viimeinen aamiainen tällä kertaa sillä porukalla! Vähän tuntui haikealta….
Laittauduimme koko porukka liikkeelle Tellulla. Otimme ensimmäiseksi kohteeksi Ballina-nimisen kaupungin. Siellä on tunnettu perhokalastusalue keskellä kaupunkia, jonka tietty halusin nähdä. Kosken rannalla oli jyhkeä hotelli, joka oli nähtävästi varannut asiakkailleen kalastusoikeudet kosken alueelle. Joku paikallinen kalastusklubi hallinnoi joen kalastusoikeuksia, ja luulen klubin kokoustilojen olevan jossain hotellin uumenissa. Klubin jäsenten tulotaso varmaankin keskitasoa korkeampi! Rahvaan ei varmaankaan tarvitse kovin runsaasti vieheitään virrassa uitella! Hotellin puoleiselle rannalle ei ollut meikäläisten tapaisilla kulkijoilla mitään asiaa edes kävelemään. Vastakkaisella rannalla saimme kuljeksia ja katsella, miten parempiosaiset opettelivat perhokalastuksen saloja! Täällä tuntuu tietyt perinteet olevan kunniassa!
Ballinassa kahvittelimme ja jätimme hyvästit Outille. Olipa mainio yhteinen sessio hänen kanssaan. Mielenkiintoisia ulottuvuuksia keskusteluissamme. Toivottavasti saamme joskus palata aiheisiin jos toisiinkin.
Matka jatkui kohti koillista. Päämääränä Dungannon ja sikäläinen leirintäalue. Matkalla poikkesimme valtaväyliltä syrjään ajelemaan pitkin rannikkoa kulkevia pikkuteitä. Osuimme niitä ajellessa melko hienoihin rantamaisemiin. Rivakka tuuli koristeli rannat vaahtopäisellä aallokolla. Kirkas aurinkoinen keli sai rantaan nousevat aallot hohtamaan komean valkoisina! Rannan jylhät tunturimaiset vuoret toivat oman lisänsä komeaan maisemaan. Vastapainoksi edelliselle komeudelle päätimme lounastaa take away-kiinalaista kauppakeskuksen parkkipaikalla. Ei makeaa mahan täydeltä!
Osuimme kyllä matkalla toiseenkin komeaan kaupunkikoskimaisemaan. Sielläkin kalastusklubi hallinnoi kosken kalastusoikeuksia. Sepä taitaa olla täällä ihan maan tapa! Mikäpä siinä – jos porukat niin haluavat. Minusta kyllä tuntuisi kummalliselta, jos joku ryhtyisi isännöimään vaikkapa Vantaanjoen vesialueita ja omisi kalastusoikeudet itselleen niin, että tavan kansalaisella ei olisi sinne mitään asiaa.
Dungannon leirintäalueelle tulimme sopivasti ennen illan hämärää. Siisti alue hyvillä palveluilla sopii meille mainiosti. Suihku- ja wc-tilat ovat lämmitettyjä ja siistejä. Kyllä siellä kelpaa aamutoimensa hoitaa!
Teltan pystytys menee meidän porukalla jo rutiinilla. Parissa minuutissa mun yksiöni oli valmis vastaanottamaan väsyneen kulkijan. Hyvä me!
9.6.
Heräsimme vaalipäivän aamuun ihan hyvässä järjestyksessä. Suihku ja aamiainen. Outin ystävä Kieran tuli meitä tervehtimään – ja siinäpä vierähtikin joustavasti pari tuntia. Tarinoita piisasi kalastuksesta, kalakannoista, politiikasta, historiasta ja paljon muustakin.
Kieranin lähdettya oli vuorossa kamppeiden pakkaus autoon, mainion emäntämme hyvästely ja matka lonkeronharmaassa kelissä. Totesimme saaneemme kaikille päivillemme Achillella hienot kelit. Jos nyt jokunen sadekuurokin oli, niin pilvet kuitenkin lähes koko ajan niin ylhäällä, että komeat tunturimaiset vuoret olivat ihailtavina joka päivä.
Castlebariin ajelimme yhdellä istumalla. Jonkin verran pomppuisempi kyyti – taisin ajella hieman reippaampaa vauhtia, kuin menomatkalla. Matkustamosta tuli muutama vaimea kommentti aiheesta.
Saatuamme kamppeet autosta Outin kämpille, siirryimme ruokailemaan paikalliseen Thai-ruokalaan. Hyvät eväät ihan kohtuullisilla hinnoilla.
Eväiden jälkeen kutsui lepotauko ja sen jälkeen alkoikin vaali-illan vietto. Ainakin osa läsnäolijoista oli vahvasti hengessä mukana Li Anderssonin mahti-illassa. Toki kokonaistulos on se ratkaiseva kansalaisten kannalta, mutta jotakinhan toki kertoo se, että Li sai joka seitsemännen annetun äänen. Melkoisen vahva mandaatti edustaa suomalaisia eurooppalaisessa päätöksenteossa. Sen verran olen saanut olla hänen kanssaan tekemisissä, että voin sanoa hänen kuuluvan niihin älykkäisiin ihmisiin, jotka ovat myös viisaita! Onnitteluja lujasti täältäkin!
Nyt sit unosille ja valmistautumaan huomisen siirtymään kohti saaren pohjoista osaa!
8.6.
Dooaghin kylä Achill saarella on ollut kotimme jo jonkin aikaa. Marie–emäntämme on loihtinut upean tunnelman taloonsa. Olemme olleet kuin herran kukkarossa aivan luxusluokan majoituksessa ja tutustuneet pienen kylän ja koko saaren kulttuuriin ja ympäristöön. Täällä on Euroopan läntisin pub, täällä on lampaita joka paikassa, täällä nostetaan turvetta ja poltetaan sitä takoissa, täällä on maailman pienin irkku-pub, täällä on aurinkoa ja sadetta – ja runsaasti tuulta. Täällä on jylhiä tunturimaisemia ja kalliojyrkänteitä. Täällä on myös elämää hidastavia elementtejä. Kiire ei kuulu täällä varmaankaan paikalliseen sanastoon!
Aamulla ajelimme Keem-beachille katsomaan Euroopan läntisintä uimarantaa! En mennyt uimaan. Joku muu meni…. en kysellyt kansallisuuttaan. Sen verran rannalla tuuli, että vierailumme oli suunniteltua lyhyempi. Paluumatkalla koetimme jonkin verran kuvata ympäristöä perusteellisemmin. Aamukahvin keitimme Tellussa ja tulimme sitä juomaan taloon sisään. Emäntämme Marie liittyi joukkoomme. Samoin tein iloinen puheensorina täytti keittiön.
Aamiaisen jälkeen puuhailimme hieman talon puutarhan kimpussa. Outi lähti aamusta käymään Kieranin luona ja palasi iltapäiväksi luoksemme. Läksimme kanssaan naapurikylään lounaalle. Siellä paikalliset kalastajat ovat laittaneet seafood aseman leirintäalueen kupeeseen. Sieltä sai sopivasti erilaisia meren antimia evääksi.
Evästyksen jälkeen ajelimme paikalliseen viskinvalmistamoon. Maistelin siellä tuotteita hieman ja otin matkaan pari laadukasta ohrajalostetta.
Ruokailu usein nukuttaa, joten otinpa siinä mukavat iltapäiväunet. Herättyäni asetuimme keskusteluetäisyydelle Outin kanssa. Session lopetimme, kun oli aika lähteä käymään Ted’s pubissa katsastamassa illan musikantit (matkalla sinne kävimme katsastamassa pikkuruisen Lynotts’n Pubin). Tällä kertaa tarjonta oli vähemmän irlantilaista ja päätimme siirtyä Marien luokse loppuillaksi. Muutama laulu tuli laulettua ja soitettua täällä. Kun ei ole kuukausiin soittanut, ei ote ollut ihan kohdallaan. Vaan tunnelmahan se on tärkein!
Huomenna pakkailemme itsemme liikkeelle ja jätämme tämän karun ja monin tavoin kiehtovan kylän ja suurenmoisen emäntämme. Tänne voisi tulla toistekin. Aika näyttää, tullaanko.
7.6.
Yleisurheilun EM-kisat ovat alkaneet. 50-vuotta sitten Suomi menestyi historiallisen hyvin. Silloin katselin kisoja melkoisen paljon kotitelkkarista. Nyt en katsele. Nyt katselen Achill Islandin maisemia Irlannin länsirannikolla! Toki iloitsen, jos suomalaiset urheilijat menestyvät – en silti ryhdy etsimään mahdollisuutta kisojen katseluun. Nyt on muuta meneillään!
Tänään ajeltiin lenkki tässä Lapin maisemia muistuttavassa maisemassa. Erona toki se, että porojen sijaan täällä heinää pureksivat lampaat, joiden selkäpuolta peittävät monet eri värit. Lampaat merkataan täällä varmaankin spray-maaleilla. Koko seutukunta on kaluttu vihreän osalta tyviä myöten. Ei edes golfkentät ole niin tasaisiksi ajeltu, kuin nämä nummet ovat. Lampaan kakkaroita on kentät täyteen.
Toinen erikoisuus on turve. Sitä kun on täällä niin laaksoissa kuin näiden tunturien tapaisten mäkien huipuilla. Kyllä minä sen turpeen ymmärrän näillä alavilla mailla, mutta miten se on tuonne rinteiden yläosiin syntynyt? Sitä en osaa ymmärtää. Niin tai näin, sitä on siellä parhaimmillaan usean metrin paksuudelta.
Sodanjälkeisessä Irlannissa kolmannes maan energiatuotannosta tuli turpeesta, jota syrjäisemmillä seuduilla (kuten täällä) edelleenkin nostetaan perinteisin konstein lapioilla ja kuivataan käytettäväksi polttoaineena takoissa ja lämmityskattiloissa. Irlanti on kyllä vähentänyt turpeen polttoa ja on ilmeisimmin luopumassa siitä kokonaan. Korvaava tuulienergia on jo rakennettu ainakin osin – ja tuulta täällä kyllä piisaa.
Metsiä näillä kunnailla oli useampi sata vuotta sitten. Ihmiskunnan kehitys ja väestön kasvu vähitellen kulutti metsät loppuun. Laajat lammaslaumat huolehtivat siitä, että uutta puustoa ei kasvanut kaadettujen tilalle. Puun taimet kelpasivat lampaille! Osa metsistä hakattiin lämmitystarkoituksiin ja laivanrakennuksen tarpeisiin. Englannin kuningaskunnalla on ollut läpi historian suuri ja voimakas laivasto. Eikä linnojen lämmitys sujunut ihan sylillisellä klapeja!
Aamusta taidamme lähteä tutustumaan tuonne etäämmäksi hienoon Keem-lahdenpoukamaan. Tie on kuulemma sen verran ahdas, ettei siinä mahdu juurikaan ohittelemaan. Täytynee mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa olla skarppina ajon aikana. Siispä unta kuulaan ja aamusta ylös kukonlaulun aikaan!
6.6.
D-day! 80 vuotta Normandian maihinnoususta.
Maihinnousua lykättiin yhdellä vuorokaudella, koska Blacksodin majakalla työskennellyt säähavainnoitsija Maureen Sweeney ilmoitti sään muuttuvan Atlantilla ja se tiesi seuraavaksi päiväksi myrskyä. Kaikki muut sääasemat olivat raportoineet kelin pysymisestä suotuisana. Maureen antoi varoituksen sään muutoksesta. Operaation johto otti vaarin hänen varoituksestaan ja siirsi maihinnousua vuorokaudella. Se siirto pelasti koko operaation, koska 5.6. 1944 Normandiassa satoi ja tuuli melkoisen voimakkaasti. Maureen Sweeney kuoli 100 vuoden ikäisenä viime joulukuussa. Maihinnousua johtaneet ja siihen osallistuneet ovat laajoin joukoin lausuneet hänelle kiitoksensa pelastumisestaan ja maihinnousun onnistumisesta. Maureen toimi sodanjälkeen Blacksodin postitoimiston hoitajana. Blacksod on Irlannin länsireunalla, täältä Achill Islandilta pohjoiseen semmoinen 15 km.
Me saavuimme tänne huikeiden maisemien saarelle ajettuamme Galwaystä Castlebariin hakemaan Outi mukaamme. Outin luona söimme maukkaan vihanneskeiton tuoreen leivän kanssa. Outi pakkasi kamppeensa Telluun ja läksimme samoin tein ajamaan tänne. Matkan edistyessä maisemat muuttuivat jylhemmiksi ja viimein vastaan tuli Atlantin rannikko. Maisemien muuttuessa komeammiksi muuttuivat myös tiet kapeammiksi. Loppujen lopuksi ajelimme teitä, joissa ohituksen eivät olleet kaikin paikoin mahdollisia. Perille pääsimme kommelluksitta. Jonkin verran piti matkalla pysähdellä kuvaamaan. Outi väritti matkaamme mainioilla tarinoilla eri kohteista, joita ohitimme.
Dooaghin kylässä saimme asettua Outin ystävän Marien taloon. Mainio 75-vuotias lady, joka kohta puoliin on lähdössä 10 päivän Santiago de Compostella vaellukselle. On ilo tavata hänen ikäisensä ja noin vetreän oloinen lady. Hieno juttu!
Marie on kertonut meille syntyneensä kalastajan perheeseen. Teki työuransa vanhainkodin monitoimihenkilönä Englannissa. Nyt hänellä on talo täällä Atlantin rannalla, missä voi katsella olohuoneesta auringon painumista aaltoihin! Tunnen itseni etuoikeutetuksi saadessani istua tässä porukassa näiden tarinoiden keskellä tässä maisemassa. Elämä on erilaisten sattumusten jatkumo matkalla monttuun – tai uuniin….. ! Minun kohdallani on ollut melkoisen paljon hienoja sattumuksia. Tämä päivä on yksi niistä.
5.6.
Kohta alkaa päivä lyhenemään. Jouluun on enää reilu 6 kuukautta! Aamulla sataa kuitenkin. Fillarissakin kumi puhki ihan sata varmasti! Kaikesta huolimatta elämä jatkuu – ja ihan hyvissä merkeissä!
Ajelimme aamutoimien jälkeen (teltta meni ennätysajassa kasaan ja suojaan, ko alkoi ripeksimään) Galwayn kupeeseen kämppäriparkkiin (O´Hallorans Caravan Park). Matkalla saimme haistella ruokatuotannon tuoksuja, joimme erinomaiset pullakaffet Rós Caféssa, väistelimme kapeilla teillä rekkoja ja busseja ja peruuttelimme liikenneympyröiden ulostuloista takaisin ympyrään (vältimme tullitien….)! Matkalla satoi ja paistoi. Enempi kyllä satoi!
Galway on tänä vuonna folkmusiikki-festivaalipaikka. Sen kunniaksi läksimme ruokailun (erinomaiset ribsit ja Atlannin lohi Caponessa) jälkeen Evan kanssa bussilla kaupungin humuun. Oli luvassa lukuisia irkkubändejä eri kuppiloissa. Niitä me sitten kolusimme illan aikana useampia. Moisessa kiertolaisuudessa on se huono puoli, että tulee nautittua tavallista enemmän olutta. Jotta kihtini ei yltyisi täysin mahdottomaksi, korvasin viimeisessä – ja parhaassa – pubissa oluen Iris Coffella.
Musiikista voi aina olla mieltä. Minä olen sitä mieltä, että live-musiikki on parasta musiikkia. Tänään soittajat panivat parastaan ja illan lopuksi osuimme The Kings Head – pubiin, jossa melkoisen osaava kvartetti laittoi varsinaisen irkkupotpurin poikineen. Kädet rytmikkäästä taputtamisesta hellinä lähdimme Tellulle taksilla illan jo pimennyttyä. Taksikaan ei ollut pahan hintainen: 12 €!
Huomenna taidammekin olla jo Outin luona. Sitä odotellessa on hyvä hieman nukkuakin. Ollaanpa ihmisiksi toisillemme. Ötyä!
4.6.
Onko pakko juoda Quinness-olutta Irlannissa? Olen sitä maistanut, mutta en kovin siitä pidä! Pidän enemmän lagereista; tai tsekkiläisistä tummista pintahiivaoluista! Saatoin tänään herättää ihmetystä paikallisessa pubissa, kun tilasin lageria muiden tilatessa sitä tummaa olutta! Vai onko se stouttia! Ihan sama – juon lageria, jos haluan…
Tänään laittauduimme liikkeelle kohti Killarneyn kaupunkia. Osa matkasta tehtiin pienempiä teitä pitkin. Tuli nähtyä pienempiä ja vähän suurempiakin kyliä. Loppumatka tultiin vauhdikkaammin valtateitä myöden. Ja se oli hyvä se. Ehdittiin päiväsaikaan tutustumaan Muckross House&Gardens -tilaan ja Killarney National Parkiin. Komeata maisemaa. Hurjia mäntyjä ja muitakin puita! Rodoja eri väreillä joka paikassa – ihan haitaksi asti!
Koko päivän olen ihastellut täkäläisten purojen kirkkautta. Jostain syystä kaikki virtavedet tuntuvat olevan erinomaisessa kunnossa. Killarneyn läpi virtaavan joen tyyntynyttä pintaa katselin illan suussa kämppärille pyöräillessäni. Sillalta näki hyvin, miten erikokoiset kalat (arvelisin niiden olevan taimenia) hakivat tyveneltä nivan kalvolta siihen pudonneita hyönteisiä. Kalakanta virtavesissä tuntuu olevan ihan kohillaan.
Palattuamme luonnonpuistoretkeltä otin nopean alle ja suhasin kylille irkkumusaa etsimään. Ja kyllähän sitä täältä löytyi. Perinteistä ja vähemmän perinteistä. Mutta meininki pubeissa oli kyllä kova. Ja väkeä oli niin, ettei istumapaikkaa meinannut löytyä. Kummassakin pubissa oli tosi kansainvälinen porukka. Tietty valtaosa paikallisia, mutta runsaasti väkeä rapakon takaa, Afrikasta ja Euroopasta. Kohotin maljan sille, että viimeinkin olen täällä näiden iloluontoisten ihmisten kanssa nauttimassa musiikin maagisesta taiasta. Onhan tätä tullut 50 vuotta odotettua!
Eva ja Jette jäivät leirintäalueelle, joten he saavat osallistua ilonpitoon elävien kuva-äänitallenteiden kautta! Osallistuminen moisiin höntyilyihin on tietty vapaaehtoista!
Tätä aion saada lisää täällä kelttiläisen kulttuurin kehdossa.
Seuraavaksi unta kuulaan ja aamusta sitten eteenpäin. Mihin lie ehdimme huomen illaksi!
Öitä!
3.6.
Irlanti on vihreä. Irlanti on todella vihreä – enkä nyt tarkoita poliittisesti, vaan yleisväritykseltään. Nyt tiedän, miksi saarta kutsutaan moisella värinimellä! Täällä kun ajelee, näkee ympärillään vihreän kaikenlaisia sävyjä ja tietkin kulkevat monesti vihreässä tunnelissa, joka muodostuu tienvarren puista ja pensaista.
Kyyhkysiä on joka puolella. Samoin tiltaltteja, punarintoja, …. kaikenlaista visertäjää ja kujertajaa pörrää ympärillä, kun asettelee leiriä yöasentoon!
Irlannissa on melkoisen kirkasvetisiä puroja ja jokia. Kalaakin niissä kuulemma on – joskin vielä en ole niitä suuremmalti nähnyt. Sellaisia pieniä hyönteisiä napsivia taimenia (oletettavasti) oli muutama näkysällä, kun pysähdyimme yhden joen äärelle tarkkailemaan virtaveden elämää.
Aamulla pääsimme kommelluksitta liikkeelle – suihkun kautta tietty! Täällä ei suihkutiloja turhaan lämmitetä. Raikas 10-astetta aamulämpönä suihkussa, jossa lämmin vesi oli jo melkein loppu herättää kyllä sikeämpiunisenkin. Yöni olin kyllä nukkunut varsin mukavasti lämpimässä makuupussissa (olin sen jo korjannut!) ja hyvin ilmatilaisessa teltassa. Linnut mokomat aamusta pitivät sen verran möykkää, että sikeäunisempikin pääsi hereille ihan oikeaan aikaan.
Matka eteläiseen Irlantiin oli varsin leppoisa. Kiireetöntä ajoa matalilla nopeuksilla ympärille katsellen. Kuviakin ehdittiin ottamaan. Välillä jopa pysähdyttiin oikein kuvaustarkoituksissa.
Puolen päivän aikaan Eva kyseli meiltä nälkätilannetta. Hetimmiten bongasimme pikkukaupungin keskustasta tienvarrelta avoimen ruokaravintolan. Mainio paikka, josta sai perinteistä Irlantilaista ruokaa. Naiset nauttivat turskaa ja minä tietty Roast Beef annoksen. Täkäläistä olutta maisteltiin ruoan kera. Kahville pysähdyimme Kilmacthomas Work House kombinaattiin, jossa pehmisjäätelö lisukkeilla ja latte olivat erittäinkin kohillaan!
Work House – systeemi huolehti aikanaan täällä köyhistä ja orvoista lapsista tarjoamalla heille ylöspidon ja työpaikan. Eivätkä ne lapset sinne joutuessaan olleet aina edes 10-vuotiaita. Niitä taloja voisi nykyisin kutsua myös nimellä vankila! Ja siltä ne kyllä hieman näyttävätkin! Eipä ollut elo kovin kaksista 1700-1800- luvun lapsilla …
Tämänkertainen majapaikkamme sijaitsee kerma-ahteristen alueella. Garretstown House Holiday Parkin ympärillä asuvilla näyttää olevan pörssi paremmassa kunnossa, kuin meikäläisillä. Autokanta täällä on toisenlainen, kuin Manchesterin rivitaloalueilla! Kutsuvat tätä seutukuntaa Irlannin ”Rivieraksi”. On täällä ainakin lämpimämpi kuin edellisissä yöpymispaikoissamme. Saapi nähdä, mikä on lämpötila aamusta.
Iltaisella viinillä istuskellessamme tuossa Tellun vieressä, tuli punarinta luoksemme katselemaan, josko olisi jotain evästä saatavilla. Hetken kuluttua myös poikasensa tuli siihen äärelle. Emo kävi vallan kädestä hakemassa maapähkinän puolikkaan, jota ei kumminkaan osannut syödä. Muita murusia lintu haki kyllä ja syötti niitä lentokykyiselle poikaselleen. Sitä touhua seurasimme melkoisen tovin ja taidettiin niistä linnuista muutama kuvakin ottaa.
Aurinko alkaa painumaan mailleen. Aamuvirkut taitavat olla illan torkkuja. Se merkinnee sitä, että laitan kannen kiinni tällä kertaa ja ryhdyn odottelemaan kohta saapuvaa nukkumattia unihiekkapusseineen. Käykäähän porukat äänestämässä – viimeistään 9.6.
2.6.
Vihreän saaren pyöreälakiset kummut muistuttavat suuresti meidän Lapin maisemia. Ennen kuin ryhdyn tarkemmin niitä kumpuja kuvailemaan kerron hieman matkasta tänne.
Ensinnäkin viime yö oli yksi niitä öitä, joita ei muistella lasten – eikä lastenlasten kanssa. Sain taas sellaisen kevyemmän version närästyskohtauksesta ja nieleskelin ja ryin jonkin aikaa – keskellä yötä. Lisäksi laiskuuttani jätin fiksaamatta makuupussin vetoketjun iltayöstä nukkumaan mennessäni. Aattelin, ettei sitä kesällä tarvitse ko peiton, kun on ilmapatja alla. No se ilmapatjakin oli ihan oma tarinansa. Se kun on täysimittainen pituutensa puolesta ja täyteen pumpattuna korkeutta sillä on puolisen metriä. Meillä kun ei ole normipistokkeellista jatkojohtoa, jouduimme käyttämään auton pistorasiaa saadaksemme sähköpumpun toimimaan. Näin ollen patja pumpattiin teltan ulkopuolella. Havaittuani sen koon, esitin epäilykseni patjan mahtumisesta telttaan. Ja siinä asiassa olin oikeassa. Ei se sinne oikein mahtunutkaan. Hirmu sovittelun jälkeen (vrt 42 numeron kenkä 45:n jalkaan) patja oli teltassa – eikä sinne sen jälkeen juuri mitään muuta mahtunutkaan.
Onnekseni kehoni liikkuvuus on vielä kohtuulisella tasolla. Kykenin nukkumaan mennessä asettumaan patjan päälle, riisuuuduin päivävarusteista, sain yöpaidan päälle ja ahtauduin teltan katon ja patjan väliseen 30 cm:n rakoon ja pujotauduin makuupussiin. Siinä askareessa olin saanut tuupattua makuupussin vetoketjun irti alaliitoksestaan, mikä tarkoitti sitä, ettei minulla ollut makuupussia, vaan peitto! Luontainen laiskuuteni auttoi minua päätöksenteossa. En kyllä ryhdy moista korjaamaan illan pimeydessä.
Myöhemmin yöllä lämpötilan laskettua oletettua alemmaksi, arvioin varsin kriittisesti päätöstäni kuitenkaan asialle mitään tekemättä. Vatsahappojen pyrkiessä kitusiini kylmän kangistaessa persausta ja selkääni tunsin pientä ärsyyntyneisyyttä. Aamusella totesin yön olleen taas yksi kokemus lisää eloni kokemuskertymässä. En ryhtynyt asiassa enempää elämöimään ja päätin nukkua seuraavan yön paremmin – samassa teltassa – eri patjalla! Päätöksentekoa helpotti Evan kannanotto, joka vapautti yhden 170 cm:n patjan käyttööni tulevaksi yöksi.
Irlantiin matkustimme autolautalla, joka kulki ko hullun miehen hevonen. Jotkut ihme turbiinit siihen oli asennettu ja vauhtia oli varmasti likemmäs 35 solmua. Ellei jopa enemmänkin. Ja kyydissä oli kyllä ihan määrä autoja, rekkoja, prätkiä ja kaikkea muutakin. Enpä ole moista laivakonstruktiota aiemmin nähnyt. Ruokaakin sieltä sai perinteisen englantilaisen aamiaisen muodossa.
Dubliniin tulimme juuri sopivasti maratonin aikaan. Koko kaupunki oli hälytystilassa – tai siis ainakin sen tuntuisessa tilassa. Koko saaren poliisivoimat olivat varmaankin paikalla, katuja suljettu ja liikenne ihan juntturassa. Kävellen olisimme ehtineet nopeammin kaupungista ulos. Vaan ehdimme kuitenkin.
Matkan aikana Eva googlaili meille leirintäalueen jostain Dublinin ja Corkin välistä. Ajelimme semmoisia teitä, joissa matkailuauto ja pikku Fiat juuri ja juuri saattoivat ohittaa toisensa. Kun vielä koko seutukunnan lomalaiset olivat päättäneet ajella omilla pirsseillään samoja teitä, tuli harjoiteltua kertausten kanssa ahtaan paikan ohituksia. Kolareitta selvittiin ja perille päästiin. Auton saimme asemaan ja melko suoraankin yhtä korotuspalaa käyttäen. Teltta pystyyn rutiinilla, lyhyempi ja ohuempi patja sinne, makuupusiin vetoketjun kuntoon, tyyny ja pussi telttaan – vot! Kyllä kelpaa käydä köllimään ajallaan!
Eva ja Jette värkkäsivät iltaseksi ratatuillea. Laadukas chileläinen punaviini sen kanssa oli erinomainen asia. Kauppareissulla unohdettiin ostaa viskiä. Huomenna asia täytyy korjata – tai sitten tiistaina, joka on huomisen pyhän jälkeinen arkipäivä.
Christy Mooren keikkoja googlailtiin – ja kaikkea muutakin irkkumusatarjontaa. Mooren keikat on kaikki loppuun myyty. Täytynee mennä johonkin niistä – vaikka saranapuolelta! Menen telttaan ja kuuntelen lämmittelyn merkeissä vihreän saaren musaa luureilla. Onneksi netti toimii!
Öitä kansalaiset!
1.6. Kesäloma. Jee!!!
Ei täällä helle kiusaa. Alun toistakymmentä astetta lämmintä aamulla. Päivän mittaan lämpötila kipuaa yli 15 asteen. Ei kylläkään yli 20:n! Vaan ei se meitä haittaa …. oikeastaan päinvastoin. Kaikki lämpö, joka menee yli 25:n on liikaa.
Aamiaiseksi kahvia, jogurttia, leipää ja nappeja. Napit on syytä muistaa. On tällä reissulla joinakin päivinä unohtuneet! En aio tunnustaa lääkärilleni!
Pakkasimme omat ja Jeten kamppeet Telluun ja ei kun liikkeelle. Manchesterin Conference Centerissä pääsee äänestämään ja mehän olemme äänestäviä kansalaisia! Demokratia toimii vain silloin, kun ihmiset saavat äänestää …. ja äänestävät myöskin!
Manchesterin keskustaan menimme bussilla kaupungin laidalla olevan puiston parkkipaikalta. Hetken aikaa haeskelimme linjan numero 87 pysäkkiä. Se löytyi toki ja 2 puntaa / nuppi maksoimme puolen tunnin matkasta Manchester Piccadilly asemalle. Kymmenen minuutin kävelymatka ja sen jälkeen Manchester Conference Centren sisäänkäynnillä löytyi opastusta äänestyspaikalle. Kerran elämässäni olen aiemmin ulkomailla äänestänyt. Se oli muistaakseni vuonna 2011 Melbournessa.
Vaalisalaisuuden pidän – joskin uskon suurimman osan lukijoista tietävän minkä puolueen ehdokkaalle ääneni meni. Iloitsin voidessani rohkaista nuorta kyvykästä naista jatkamaan vaikuttamistyötään Eurooppalaisessa politiikassa!
Paluu autolle sujui ongelmitta. Laittelimme auton lähtövalmiiksi, katsoimme meille sopivan reitin yöpymispaikkaamme Holyheadissa – läheltä lauttasatamaa. Paikka löytyi ongelmitta. Perille päästyämme hetken ihastelimme meren tuoksua ja avaraa maisemaa. Laittelimme pestopastaa evääksi ja läksimme läheiselle South Stack majakalle ihastelemaan auringonlaskua Irlanninmereen. Siellä näimme ja kuulimme melkoisen määrän merilintuja, hylkeitä ja turisteja. Paikka oli kyllä näkemisen arvoinen ja auringon lasku kertakaikkisen upea. Pohjoisen puoleinen tuuli oli sen verran viileä ja melkoisen navakka, että hieman kevein varustein varustettu retkikuntamme päätti lähteä ennen pimeän tuloa takaisin leiripaikalle, missä saimme sähköä autoon ja sen myötä hieman lämmitystäkin!
Blogia kirjooteltiinkin tänään hieman laajemmalla porukalla – tai siis minä kirjoitan ja Jette & Eva antavat arvokkaita neuvoja kirjoitusasusta!
Huomenna Irlantiin. Vihreä saari kutsuu kulkijaa. Hankintalistalla on: Matalampi ilmapatja + pumppu, pullo wiskiä, adapteri … Ja kun siirrymme takaisin EU:n alueelle, niin pääsemme päivittämään nämäkin jorinat! Siihen asti kuulemiin ja näkemiin!
31.5.
Kello kymmeneksi piti ehtiä tuonne puolentunnin ajomatkan päähän. Sisäinen kello oli asettunut aikaiseen herätysmoodiin. Siispä ennen kuutta luomi värähti ja valveajatukset valtasivat unimaailmalta tilaa. Hitaan heräämisen kaavalla noustiin ja laittauduttiin aamiaiselle Jeten kanssa.
Hyvissä ajoin läksimme ajelemaan kahdella autolla Fordin merkkihuoltoon tuolla naapurikaupungissa – vain saadaksemme tietää, ettei heidän huoltohallissaan ole tilaa näin suurelle autolle. Voin sanoa pottuuntuneeni toiminnastaan jossain määrin. Olivat kyllä saaneet kaikki tarvittavat tiedot autosta ja hyväksyneet aikavarauksen ja laittaneet asiasta vielä varmistuspostin. Käsien levittelyä ja olkapäiden kohottelua …. sellaista palvelua Fordin merkkikorjaamolla!
Palasimme lähtöruutuun poikkeamalla hieman pienemmässä nyrkkipajassa (Metcalf), missä oli kaksi ihan oikean mekaanikon näköistä kaveria hommissa. Lupasivat kolmen aikaan ehtiä kattomaan, josko Tellu on ajokelpoinen. Vastaanottoaan odottelimme Jeten kotona samalla nauttien munakaslounaan.
Palasimme pajalle sovitusti kolmelta iltapäivällä. Kaverit viittilöivät meidät suoraan sisään halliin ja kävivät renkaat, laakerit ja voimansiirronkin lävitse löytämättä sieltä sen kummempia vikoja. Tellu sai lähtöluvan Irlantiin. Nähtävästi ajelemme siis huomenna Manchesteriin äänestämään ja sieltä matka jatkuu kohti vihreätä saarta.
Minä sitten pidän noista haalariäijistä, jotka ovat työnsä näköisiä. Mustaa oljyrasvaa siellä täällä käsissä, lippis päässä ja sätkä huulessa. Kunnon duunareita eikä mitään osakepapereiden pyörittäjiä!
30.5.
Ilmastonmuutos on Suomessa. Siellä 30 astetta lämmintä. Britanniassa tuulee ja sataa. Täällä kaikki on niin kuin ennenkin – paitsi että voimistuvat tuulet ja sateet ovat arkipäivää – ja kesäajan pitkät hellejaksot, joita täällä ei juurikaan aiemmin ole ollut. Talouselämän tarpeet tuntuvat nyt jyräävän alleen kaiken muun, joten ilmastonmuutosta hidastavat toimet saavat siirtyä tärkeämpien asioiden tieltä. Ihmiskunnalla on tärkeämpääkin tekemistä, kuten toistensa tappaminen ja sen mahdollistavan asevarustelun kiihdyttäminen.
Meille tärkeätä tekemistä tänään oli Jeten pihakalusteiden kesäasentoon laittaminen ja rännin puhdistaminen. Se kyllä edellyttää vielä toimenpiteitä, jotta vuodot saadaan loppumaan. Vaan nepä voidaan tehdä vasta sitten, kun on poutakelejä, jotta tiivistettävät saumat ovat kuivia! Eli ei tänään.
Tänään siirryimme sen sijaan naapuriin Selbyn kaupunkiin syömään fish&chips. Kyllähän moinen perinneannos pitää täällä ainakin kerran syödä. Menimme siis alan erikoisliikkeeseen ja nautimme pelkistetyn rasvaa tirsuvan evään noudattaen Suomen Sydän- ja Verisuonitautiliiton suosituksia. Nyt voin hyvillä mielin jatkaa kolesteroolilääkitystäni tappiin asti!
Selbyn gourmet-retkeltä palattuamme sateisen sään innoittamina paneuduimme kukin itsellemme tärkeisiin toimiin: menin päikkäreille! Heräsin siihen, kun oli aika nousta ensikonserttia kuuntelemaan. Elsin (9v) laulunopettaja järjesti hänen ensikonserttinsa WhatsAppin välityksellä meille. Aivan suloinen juttu!
Konsertin tunnelmissa jatkoin päikkäreitäni noustakseni parin tunnin jälkeen katselemaan, josko olisi aika kirjoittaa blogi ja siirtyä sitten nauttimaan hieman punaviiniä juuston ja viinirypäleiden kera.
Kohottaen lasiaan virkkoi: veljet asiaan!
29.5.
Kapakan takana puskapissalla ujossa tihkusateessa herääminen on ihan kohtuullinen kokemus. Siitä vielä hetkeksi vällyihin loikoilemaan.
Tänäänhän ei ollut kiire mihinkään. Tunnin ajo Jeten luo, joten rauhallisin kääntein mentiin. Aamutoimia Starbucksin saniteettitiloissa, sieltä pari lattea mukaan autoon ja ei kun seuraavalle lepopaikalle evästämään. Siellä katteltiin karttoja ja päätettiin mennä tutustumaan Conisbroughin linnaan, joka sattui sopivasti matkan varrelle. Siellä historiapläjäyksen lisäksi merkittävä havainto oli tuulihaukan pesä viisine poikasineen ihan siinä puolen metrin etäisyydellä suojalasin takana. Mainio tapaus!
Jeten luo tulimme arvioidun aikataulun puitteissa (arvio oli klo 12 – 13). Lämmin tapaaminen mun rippikouluisosiskoni kanssa. Istuskelua, jutustelua, ystävien muistelua, tarinoita itsestämme ja tutuistamme, mainiota lasagnea, punkkulasilliset ja jälkiruokajuustot portviinin kanssa.
Mainiota – niin kerrassaan mainiota olla yhdessä täällä, missä lämmin henki on koko ajan kaikessa läsnä. Huomisen menemiset jo suunniteltiin ja karttoja tutkailtiin. Erannin Outin kanssa viestiteltiin ja valmisteltiin Irlannin siirtymää. Sitä ennen pitää kyllä ehtiä äänestämään Manchesteriin!
Nyt punkkaan miettimään ketä sitä äänestäisi … ( oikeesti mä kyllä tiedän jo nyt …. )
28.5.
Espoossa kai 30 astetta lämmintä. Täällä Britanniassa tuulee, sataa ja paistaa. Kaikkea mahdollista. Lämpötila semmoinen 18 astetta +/- 5 astetta.
Aamusuihkun ja -palan jälkeen otimme suunnaksi Yorkin kaupungin. Se ääreltä löytyi Fordin korjaamo, josta löytyi paja-aika meille 31.5. Olisikohan tällä kertaa viimeinen sellainen tällä reissulla. Kovin olen kiinnostunut löytämään syyn moisiin operaatioihin. Onko meillä huonokuntoinen rengas alla vai onko siellä jokin muu homma, joka tuottaa sivuääniä ajoon. Parin päivän kuluttua ollaan viisaampia.
Manchesterissa olisi äänestyspaikka auki 1.6. Tähtäämme siihen, että pääsisimme korjatulla Tellulla antamaan äänemme EU-vaalissa ennakkoon täällä. En ole ikinä äänestänyt Englannissa!
Eva haarukoi netistä meille yöpymispaikan The Arkwright arms -pubin pihalle Duckmanton-nimisen kylän kupeesta. Kävimme pubissa kysäisemässä yöpymismahdollisuutta. Netissä kertoivat, jotta pihalla saa yöpyä, jos syö pubissa. Mehän toki ruokaakin kyselemään. Saimme tiedoksi, että heillä maanantai ja tiistai on juomapäiviä ilman ruokaa. Niinpä tilasimme liemiruokaa kummallekin: half pint olutta ajaa hyvin aterian asian. Toki tulimme oluiden jälkeen Telluun ja Eva lämmitti meille eilisen päivällisen toisen puolikkaan – erinomaista chicken tandooria. Salaattiakin oli.
Pieni iltakävely tehtiin. Pieni siksi, että taivaalle alkoi kasaantua sateen oloisia pilviä. Tulimme autolle blogia kirjoottelemaan ja kohta se päivitetään kylmän oluen kera pubissa. Kippis vaan kaikille!
27.5.
Istumme varaamillamme tuoleilla laivassa matkalla Britanniaan. Siirrymme ulos EUsta kuningaskuntaan, joka päätti siirtyä ulos eurooppalaisesta unionista. En äänestänyt Suomen unioniin liittymisen puolesta. En silti ryhtyisi polemisoimaan siitä eroamisen puolesta. Ainakaan nykyisen tiedon valossa. Joitakin kansakuntia yhdistäviä tekijöitä pitäisi tulla nykyisen repivyyden tilalle, jos unioni purettaisiin. Kuuluin niihin, jotka kannattivat pohjoismaista yhteistyötä – vaikka Norja olikin jo silloin Natomaa. Pidin tärkeänä Suomen itsenäistä päätöksentekoa suhteessa naapurimaihimme. Myös Venäjään.
Olen eloni aikana oppinut sen, että voin olla oikeassa itseni suhteen – vaikka senkin osalta olen monesti ollut väärässä. Muiden suhteen on vaikeata ja pääsääntöisesti myös tarpeetonta olla oikeassa. Edes oman lapsen suhteen ei kannata yrittää olla oikeassa – vaikka kuinka oikeassa olisinkin. Tietty silloin, kun lapsi oli kasvava ja rakensi omaa eloaan, saatoin olla aikuisena kokemukseeni nojaten oikeassa. Kovin usein en kyllä joutunut olemaan se oikeassa olija…. Tietty erkkamaikkana jouduin virkani puolesta olemaan useinkin oikeassa – jo ammatillisistakin syistä, mutta se onkin kokonaan toinen juttu!
Britannian suhteen en ryhdy olemaan mieltä. He ovat päätöksensä tehneet. Kansa on puhunut – pulinat pois! Nykyisen tiedon valossa Britanniassa saattaa syntyä liikehdintää EU:n paluun puolesta. Jotenkin tuntuu siltä, että ennen monarkia kaatuu, kuin britit ryhtyvät peruuttelemaan. Ja monarkia ei varmaankaan kaadu ennen kuin kuningashuoneesta loppuu hallitsijakelpoiset jäsenet. Siihen hommaan ei ole taidettu laittaa koulutusvaadetta! Ja siellä taitaa olla jo kasvamassa seuraava hallitsijapolvi. Tietty olen monesti pohtinut noita monarkioita! Mihin ihmeeseen ne kansakunnat niitä kuninkaallisiaan tarvitsevat? Varmaankin saatan saada joitakin vastauksia asiaan tällä reissulla.
Palaan vielä Ranskaan. Yritin katsella kartoista ja tienviitoista nimiä, jotka olisin voinut yhdistää vuosituhansien taakse Rooman valtakunnan ja Caesarin aikoihin. Missä lie olleet ne gallialaiskylät, jotka eivät alistuneet Rooman vallan alle ja missä villisikoja paisteltiin kyläjuhlissa bardin ollessa sidottuna puuhun!
Löysimme linnoja laaksoja reunustavilta vuorilta. Niitä oli rakennettu lukuisia ja kaikki jollain kallionyppylällä. Aikani asiaa ihmeteltyäni sain jonkinlaisen selvityksen aiheesta. Erityisesti Alppien ja muidenkin vuoristojen alueella kauppamatkoja tekevät joutuivat maksamaan kauttakulkutulleja linnoissa asuville aatelisille. Kun linnat olivat korkeilla kallioilla, oli niihin hyökkääminen liki mahdoton tehtävä. Näin ne saivat rauhassa verottaa kauppiaita ja muitakin kulkijoita, joille laaksoissa kulkeminen oli ainoa mahdollisuus maiseman vaihtoon. Osa niistä linnoista on kuulunut vuosisatoja – ellei tuhansiakin – samalle suvulle. Ei tarvinne epäillä sitä, että moisissa suvuissa varallisuutta on usein keskimääräistä enemmän. Historia määrittää nykyisyyttämme.
Jos kuuluisin varakkaampaan väestöön olisin saattanut useammankin kerran ruokailla korkean tason ranskalaisissa ruokaloissa. Nyt semmoiseen syyllistyimme vain kerran. Vaan kyllä moinen kannatti tehdä. Ruoka oli hyvää ja viini suorastaan mainiota. Ranskalaiset osaavat tehdä ruokaa toki, mutta en pidä sitä niin merkittävänä kokemuksena, että ryhtyisin sitä vallan hehkuttamaan. Kyllä minun listallani lämmin savukampela, tuore graavisiika, loimutettu purorautu, grillattu peuran/kauriin file ja puikulaperuna menevät komeasti ohi täällä nauttimistani eväistä. Eikä missään maailmassa ole suomalaisten marjojen veroisia marjoja. Tämä on tosi – minä tiedän sen, ja tässä asiassa olen oikeassa!
Portsmouth odottaa tulijoita. Siellä taidamme tarkistuttaa passimme ja hetimmiten pyrimme ajamaan Tellun sikäläiselle pajalle. Kaikki sormet, varpaat, kädet ja jalat ristissä toivomme saavamme osaavan ja nopean palvelun mekaanikoilta, jotta pääsisimme jatkamaan reissua. Loppupätkä olisi kiva saada vietyä suunnilleen ilman ylimääräisiä odottelupäiviä ja lisäkustannuksia.
Rantauduimme aluksesta hyvässä järjestyksessä muiden mukana. Siirtyminen vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ei vaatinut mitään sen kummallisempia manöveerejä. Piti vaan ruveta seuraamaan toisen puolen sivupeiliä ja muistaa liikenneympyröissä vakoilla oikealta tulevaa liikennettä. Navigointi sujuu totutun loistavasti. Eva osaa sen homman. Minä koetan ajella ohjeiden mukaisesti.
Fordin putiikkiin ehdittiin ihan ajoissa… vain huomataksemme, että tänään on vapaapäivä, eikä talossa ollut ainuttakaan korjaamopuolen työntekijää läsnä. Aamusta sit uudestaan.
Yöpymispaikka olikin seuraavana etsintävuorossa. Southamptonin liepeiltä löytyi kelvollinen mesta, jonka hinta olikin yllättäen korkeampi, kuin netti ilmoitti. Syynä viikonloppu (Bank Holiday), jolloin hinnat ovat kovemmat kuin arkisin. Markkinavoimat jylläävät tässäkin todellisuudessa.
Saatuamme autolle ja meille yöparkin, ryhdyimme tutkailemaan evästä meille. Bongasimme intialaisen take away-mestan, Netley Tandoorin, muutaman kilometrin päässä. Ajelimme samoin tein sinne, tilasimme eväät ja haastelimme ystävällisen yrittäjän kanssa. Lupasimme mainita hänet ja toimipisteensä blogissamme, jos eväät ovat kohillaan. Ruokia odotellessamme kävelimme korttelin ympäri ja löysimme avoinna olevan osuuskaupan. Mehän olemme osuuskauppaväkeä, joten sinne hankkimaan leipää, pari kylmää cola-juomaa, vanupuikkoja ja hammastahnaa (Eva tuos ihmettelee, jotta miksi kirjoottelen tänne ostoslistaa…. No tietty siksi, että joku lukijoista voi olla siitäkin kiinnostunut!!!).
Kaupasta ruokia hakemaan ja niiden kanssa takaisin leirintäalueelle. Kaksi annosta valmistajan mitta-asteikolla tarkoittaa meille 4 annosta! Hyvin valmistettu, sopivan mausteiset katkaravut (Tandoori King Prawn) riisillä, soosilla ja salaatilla maistui ainakin meille. Uskallamme suositella täällä kulkeville sieltä eväiden tilaamista. Hyvän aterian lisäksi hyvin ystävällinen palvelu! Paikan yhteystiedot löytyvät linkistä.
Kylläisenä on kiva käydä nukkumaan. Siispä öitä vaan kaikille!
26.5.
Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti! 80 v sitten britit ja amerikkalaiset kumppaneineen rakensivat silloisen ja nykyisenkin historian mukaan suurimman maihinnousulaivaston ja iskivät voimalla 6.6. Normandiaan, missä nyt katselemme ympärillämme tapahtuvaa ranskalaisten lomailua. Atlantin valli murtui ja Hitlerin kolmannen valtakunnan loppuliuku alkoi. (On täällä kyllä meidän ohella muitakin kieliä kuin ranskaa puhuvia).
Näitä pensaita kasvavia peltoja reunustavia ojia katsellessa tulee eittämättä mieleen ne valtavat tappiot (120 000 miestä), jotka Liittoutuneet menettivät parin päivän aikana. Tällainen maasto ja infra oli puolustajalle otollinen ja hyökkääjälle enemmän kuin viheliäinen. Ja tuo ranta, mihin maihinnousu tehtiin, oli täynnä vahvoja linnoituslaitteita, joissa oli sen aikainen modernein aseistus. Karmea paikka tulla suojatonta rantaa ylös toivoen, ettei luoti osuisi – vaikka kyllä osuikin.
Kaikenlaista kampetta upposi rannan edustalle ruumiiden lisäksi. Sankaritarinoita syntyi, niitä kirjoitettiin ja myöhemmin tehtiin filmeiksi. Taisin käydä isäukon kanssa katsomassa elokuvan ”Atlantin Valli Murtuu” silloin 60-luvulla. Taisi olla eka (ja ehkä ainoa) leffa, jonka faijan kanssa kävin katsomassa. Pitihän sotaveteraanin se käydä lastensa kanssa kattomassa; vaikka faija ei juurikaan omista sotakokemuksistaan jutellut. Piti rauhanajan askareita enempi esillä ….
Tämän seudun historia pysäyttää miettimään jälleen kerran nykyisyyden mielettömyyttä! Tänään, tällä hetkellä, venäläiset käyvät jälleen sotaa. Nyt Ukrainaa vastaan. Entinen Neuvostotasavalta saa kokea historian painolastin sen karmeimmassa muodossaan. Nykyisyys tuntuu alleviivaavan sen faktan, että ihminen ja ihmiskunta on todellakin tyhmä eikä ilmeisesti ansaitse jäädä pysyväksi ilmiöksi Telluksen historiassa. Me ihmiset osaamme rakentaa laitteita, joilla lentelemme ympäri avaruutta, osaamme rakentaa jokaiselle puhelimen taskuun, jolla voi soitella näköpuheluja kaikkialle. Osaamme korjata liki kaikki vauriot, jotka eivät hetimmiten ihmistä tapa. Olemme nostaneet odote-elinikää kymmenillä vuosilla. Olemme rakentaneet hirmuisen tuotantojärjestelmän, jonka myötä kaikkein varakkaimmat voivat hankkia mitä mielikuvituksellisimpia värkkejä aikansa kuluttamiseksi. Osa järjestelee turistilentoja avaruuteen ja toiset pelailevat miljooniaan kasinoissa. Ja samanaikaisesti moinen menestystarina on niin rikki, ettei se pysty takaamaan puhdasta juomavettä ja ravintoa lajitovereilleen köyhimmissä maissa eikä se pysty rakentamaan hallintomallia, jossa ristiriidat ratkottaisiin neuvottelupöydissä. Edes muurahaiset ei ole niin tyhmiä, että tuhoaisivat oman lajinsa! Hävetkää sodanlietsojat Venäjällä ja Lähi-Idässä. Hävetkää Kiril ja muut ortodoksijohtajat, jotka siunaatte viattomien lasten ja muidenkin siviilien tappamisen. Hävetkää Hamasin ja muiden terroristijärjestöjen johtajat, jotka ette kunnioita inhimillistä elämää – ettekä varmaan mitään muutakaan elämää. Hävetkää Israelin johtajat, jotka oman laajentumishalunne sokaisemina ajatte palestiinalaiset kansanmurhaan. Hävetkää maailman talouseliitin edustajat, jotka johdatte kaikkia näitä tapahtumia suuntaan, jossa inhimillinen elämä ja luonnon tasapaino eivät tunnu merkitsevän yhtään mitään tavoitellessanne yhä suurempia rikkauksia holveihinne.
Huomenna siirrymme Ranskasta Britanniaan. Jätämme tämän mielenkiintoisen ja monella tavalla ristiriitaisen maan taaksemme. Hassulta tuntuu, että siirrymme ulos EU:n alueelta, palataksemme tänne siirtyessämme Irlantiin, ja sitten taas EU:sta ulos, jotta pääsemme lähtemään kotiin. Britannia on mielenkiintoinen maa jo historiansakin tähden. Vaan niin se on tämä Ranskakin. Eikä täkäläinen elämänmeno ja tavat ole nekään meille suomalaisille aivan helpoimmasta päästä ymmärtää ja oppia. Kieltä en ole oppinut. Historiaansa jonkin verran lisää, tapojaan tarkastellut ja koettanut löytää ranskalaisuuden ytimen. En tainnut sitä löytää vielä tällä reissulla. Tiedä hänestä, vieläkö tänne palaan. Ainakaan ranskalaisen keittiön ruoan tähden ei tarvitse tulla!
25.5.
Jotenkin tuntuu mukavalta, kun huomenna Prahassa pelataan eurooppalainen MM-kisojen loppuottelu … eikä Ruotsi tai Suomi ole mukana! Virkistävä juttu – joskin ei ihan hirveästi vaikuta meidän menemisiin eikä tulemisiin.
Tänään olimme tosi reippaita ajajia. Pisteltiin tulemaan kerralla Normandiaan. Kyllähän se vaati 8 tunnin ajon, mutta sehän on meille sellainen rutiiniveto! Kahdella kuskilla kun mennään, niin saapi välillä huilatakin.
Matkalla soimme ei niin gourmet-aterian moottoritien parkissa. Nälkä sillä kyllä lähti! Ranskalaiset osaavat konjakin ja muidenkin pullotettujen tuotteiden lisäksi valmistaa ainakin levähdysalueita moottoriliikenneväylien varteen. On Starbucksia, McDonaldsia , …. kaikenlaisia evään laittajaa. On vessat, suihkut, bensapumput. Mukuloille leikkipaikkoja, ulkopöytiä omaevästäjille. Ja toki heidän juustonsa kelpaavat meille Portviinin kanssa iltapalaksi.
Tellu on kyllä nyt kovilla. Matkan aikana noteerasimme sivuääniä etupään liikkuvista osista edelleen. Olen melkoisen varma, että joudumme tarkistuttamaan ainakin eturenkaiden tasapainotuksen ja etupyörien laakerit. Sitä varten taidammekin ottaa lautan täältä Caenin satamasta Portsmouthiin maanantaina ja tilata Tellulle autolääkärin tiistaiksi tai keskiviikoksi. Nyt alkaa jo hieman kinnaamaan tää jatkuva korjausrumba. Viat täytyy korjata , kun niitä ilmenee. Sen tässä oppii, että varsin isosti ei parane ryhtyä hermoilemaan. Ja onneksi ei ole mitään sellaista aikataulua lyöty lukkoon, että olisi pakko olla jossakin johonkin aikaan!
Yöpaikkamme on mainio kämpping alue aivan Omaha beachin tuntumassa Lion – sur – Mer. Mainion tuntuinen kylä, johon ehdimme hieman kävellen tutustuakin ennen pimeän ja sateen tuloa. Täällä on kesäkuun 6. 1944 ollut hitollinen rytinä ja sitä täällä muistellaan edelleen; ja erityisesti reilun viikon kuluttua 6.6. Taitaa olla Normandian maihinnoususta silloin kulunut 80 vuotta. Näinä epävarmoina aikoina, jolloin sodan julmat sormet kuristavat Eurooppaa jälleen kerran, tulisi kaikkien muistaa se, mitä meille täällä tapahtui silloin reilu 80-vuotta sitten. Juuri tänään olen ihmetellyt varsin paljon sitä, miten venäläiset, jotka menettivät kymmeniä miljoonia kansalaisiaan 2. maailmansodassa, haluavat asein ryhtyä alistamaan ja tuhoamaan toisen maan kansalaisia. Eikö heillä ole historian muistia laisinkaan?
Normandian maihinnousu oli länsivaltojen suuri voimannäyttö, jolla haluttiin tukahduttaa väkivaltainen diktatuuri ja mahdollistaa Eurooppalaisille ja samalla muullekin maailmalle rauhanomainen rinnakkaiselo ja jokaiselle omanlaisensa yhteiskunnallien kehitys. Asiat kirjattiin yhteisiin julistuksiin YK:ssa. Ne julistukset tuntuvat kärsineen massiivisen inflaation – työnnetty syrjään pöydistä, joissa kenraalit keskustelevat ja kentiltä, joilla aseet puhuvat.
24.5.
Jos eivät vuodet ole veljeksiä, niin eivät ole päivätkään samiksia! Yhteentoista mennessä olimme jo liikkeellä. Kemssan tyhjennys tehty. Vettä otettu säiliöön. Autokunta ihan valmis matkaan. Luvassa oli vaihtelevia kelejä ja niitä kyllä piisasikin. Ajoittain saatoimme ihastella todella paikallisia suihkumaisia sadekuuroja – ja heti perään kirkasta lämmintä auringonpaistetta.
Kelien mukaisesti meidänkin mielialat vaihtelivat, kun ryhdyimme tarkemmin kuulostelemaan auton ajoääniä. Keulan korjausoperaatiossa on mahdollisesti jotain mennyt hutikkaan, jotain jäänyt tekemättä – vai olisiko keväällä asennetut renkaat huonosti tasapainotetut – ja äänekkäät. Mene ja tiedä. Minä en ole automekaanikko ja saatan olla hieman herkkäkorvainen tälle kulkuneuvolle juuri nyt.
Aikamme tilannetta leiriytymisen jälkeen pohdimme, ja päätimme jättää Normandian rannikon käymättä. Suuntaamme sen sijaan melkoisen suoraan Calaisiin ja sieltä sitten Englantiin. Siellä todennäköisimmin meidän kielitaidolla kykenee hoitamaan auton tsekkauksia. Jos reitin suoristaminen tuo muutaman lisäpäivän Britteihin, niin se ei varmaankaan haittaa. Ainakaan meitä!
Joutunemme käyttämään matkalla taas tulliteitä, kun pitäis päästä mahdollisimman vähän autoa kuluttavasti perille. Toisaalta – olemme jo aika tavalla ajelleet noita pieniä kyläteitä ja ihmetelleet ranskalaista maaseutua. Tänään kylläkin törmäsimme Orangen kaupungissa parituhatta vuotta vanhaan roomalaiseen teatteriin. Siinä pytingissä oli ajan patinaa! Sen äärellä oli turha edes kuvitella parkkeeraavansa asuntoautoa mihinkään. Niin kiinnostuneita emme olleet, että olisimme etäämpää ryhtyneet fillaroimaan kaupungille – vaikka ehkä olisi pitänyt ….
Ajon aikana vatsani ryhtyi kiukuttelemaan. Onneksi olimme saaneet Aulilta ja Päiviltä tarvittavia troppeja. Yhden napin otin ja sepä auttoikin somasti. Illallista saatoin syödä ihan sujuvasti. Eva kun laitteli meille eilisestä broilerista mainion soosin riisin kanssa.
Nyt sitä voikin käydä vaimon ja vatsani viereen köllimään. Jos vaikka nukkuis oikein kunnon pitkän yöunen. En anna kotimaan sote-keskustelun häiritä rauhaani.
23.5.
Lotto ja Jokeri vetämään! Tänään on hommat menneet putkeen – tai ainakin melkein!
Auto saatiin aamusta pajalle. Otettiin fillarit takatelineeltä alas, käytettiin korjaamoputiikin saniteettitiloja hyväksemme ja ei ko liikkeelle. Avignonin kaupungin keskellä on paavien aikanaan (1300 – 1500) rakennuttama linna, jonka saleissa on paavien lisäksi kardinaalit ja muutkin katoliset viskaalit asustelleet ja viettäneet viini- ja ruokajuhlia ihan huolella.
Pytinki on kokonaisuutena melkoinen ilmestys. Siihen tutustuu melkoisen mainiosti nykytekniikan avulla. Sisään mennessä (ensin tietty peritään maksu) saat mukaasi padin, joka pitää erikielisinä versioina melkoisen määrän interaktiivista informaatiota. En ole vielä moista saanut käyttää. Sen avulla pystyi eläytymään 1400-luvun kirkollisen ylhäisön syöminkeihin ja kaikkeen muuhunkin – esim. sen aikaiseen sisustukseen.
Väistämättä kaiken sen katolilaisen loiston keskellä (yhtä lailla kuin aiemmin kirkkoja ihmetellessämme) ei voi välttyä pohtimasta kaiken sen hintaa – ja kuka / ketkä sen ovat maksaneet. Feodaaliruhtinaitahan nuo paavitkin ovat olleet – omalla tavallaan. Ehkäpä Avignonin rahvas on jollain tavalla hyötynytkin paavillisen istuimen läsnäolosta. Hommia on piisannut kalastajille, metsästäjille, viljelijöille, viinin polkijoille, rakentajille etc. Eri asia on tietty se, paljonko ovat hommista kostuneet, mutta ainakin paaveilla ja kardinaaleilla on ollut melkoisen lokoisat oltavat – jo silloin!
Fillaroidessamme takaisin autokorjaamolle yritimme löytää ruokalan, johon olisimme voineet mennä syömään. Jos olisimme lukeneet läksymme täällä ja omaksuneet jo saamamme informaation, olisimme ymmärtäneet, ettei kello kahden jälkeen iltapäivällä ole auki yksikään vähänkään itseään arvostava ravintola. Lounaaksi päädyimme hankkimaan grillatun broilerin, patongin ja pullon vettä. Niitä laittelimme äänen suuntaan varjopaikasta löytämällämme penkillä. Paikallinen kaveri ohi kulkiessaan toivotti meille hyvää ruokahalua …. ja hymyili päälle. Täkäläiset eivät taida varsin tiuhaan aterioida kaupungilla penkillä istuskellen! Turisteille moinen sallitaan hieman kiusaantuneen tuntuisen hymyn karehtiessa kasvoilla!
Kevyen aterian päälle etsimme kahvilaa – lattea teki mieli. Yksikään niistä ei ollut auki. Jäi latte juomatta! Toisaalta: säästyipä rahat myöhempää käyttöä varten.
Fordin korjaamolla porukat olivat laitelleet Tellun lähes valmiiksi. Oikean etupyörän laakeri odotti vielä asennustaan. Istuuduimme putiikin toimistoon odottelemaan homman valmistumista. Puolessa tunnissa asentajat laittoivat auton kasaan ja pääsimme liikkeelle. Ennen kaupungista ulosajoa pysähdyimme Liiteriin (Suomessa en käy Liiterissä). Lunastimme matkaan välttämättömiä eväitä ja Evan pettämättömän navigaation ohjaamana löysimme tänne mainioon leirintäparkkiin.
Pienen perusasettelun jälkeen laittauduimme uimavalmiiksi ja singahdimme altaalle. Lämmin vesi ja illan lempeä aurinko rentouttivat olon. Päälle lasi rosé-viiniä mansikoiden kera. Aika ajoin ihmisen elo on ihan laadukkaan oloista. Voisin sanoa: kohtuullisen kelvollista!
22.5.
Aamusella suihku ja kahvi Aulin luona. Päivi oli lähdössä Suomeen aamulennolla, joten hereillä oltiin jo varhaisina tunteina.
Olipa hienoa, että saimme niin valtavan suuren avun Aulilta ja Päiviltä. Olis kyllä nää remonttien järjestämiset olleet paljon hankalampia ilman heidän paikallistuntemustaan ja kielitaitoaan. Kaunis kiitos kaikesta avustanne te upeat ladyt!
Kahdella autolla (Tellu + vuokra Huyndai) ajelimme ensi töiksemme autovuokraamoon palauttamaan pirssiä. Matka sinne sisälsi useamman navigaattoritarkistuksen ja uudelleen reitityksen. Pääsimme kuitenkin perille ja pikkukärry jäi vuokraamoon. Tellulla jatkoimme kohti Fordin isoautokorjaamoa. Matkan aikana sivuäänet akseliston puolelta edelleen voimistuivat. Hieman jännitimme, josko pääsemme perille. Fordin mekaanikot ottivat Tellun huostaansa. Hänet nostettiin ylös ja kaikki renkaat ja vetoakselit tarkistettiin. Vikaa ilmeisimmin löytyi, koska autolle varattiin huomiselle iltapäivälle useampi tunti aikaa. Saapi nähdä, mitä kaikkea siellä sitten tehdäänkään.
Meidän kielitaito ei riitä ranskan ymmärrykseen. Kysyimme putiikin esihenkilöltä, josko voisimme ajella Tellulla leirintäalueelle kaupungin laidalle ja tulla sieltä huomenna takaisin pajalle. Hän ymmärsi jokusen sanan englantia, puisteli päätään, eikä suositellut autolla ajoa enää laisinkaan. Seuraavaksi kysyin, josko voimme jäädä heidän parkkikselleen yöksi. Sain samat pään pudistukset. Näyttivät sitten meille kartasta läheisen teollisuusalueen, josta saattoi löytyä kolo yöpyä. Tänne ajelimme varovasti (n 1 km), laitoimme auton parkkiin ja jäimme kuluttamaan aikaa.
Eva kävi jonkin matkan päässä kaupassa hakemassa leipää ja maitoa. Illalliseksi laittelimme raviolia ja leipää. Muutoin on oltu ko Ellun kanat. Ei täällä uskalla jättää autoa yksin, joten vartioimme ny sitten aamuun asti itteämme ja Tellua. On tullut luettua Hesaria ja Ylen sivustoa ihan antaumuksella, tutkittua retkikarttaa, Google Mapsiä ja välillä roikuttua somessakin. Puhelun otin Sepolle Vironlahdelle, ko ovat siellä Pekan kanssa siika&silakkasafarilla. Vaikutti joltisenkin mellevältä keliltä siellä. Vaan niin se taitaa olla muuallakin Suomessa kelit kohillaan! En kuitenkaan ryhdy täkäläisiä kelejä moittimaan.
Nämä sopii meille vallan mainiosti. Eletään toivossa huomiseen, jotta saadaan auto ajokuntoon ja porukka liikkeelle.
20.5.
Ei makiaa mahan täydeltä! On tapana sanoa. Kun alkaa olla asiat todellakin mallillaan! Reisuamisen vastapainoksi olemme nyt saaneet olla vähemmän liikkeellä, nauttia pitkistä aamuista ja aamiaisista ja aivan suloisesta tunnelmasta Christopherin, Ullin ja Riverin luona.
Lämpimin halauksin jätimme heidät Fußahiin ja ajoimme St Galleniin Evan serkun Merjan, puolisonsa Karin ja Christianin luokse. Lounastimme ja haastelimme kaikenlaisista asioista. Meitä oli 4 opettajaa ja yksi galleristi; puhuimme hieman kouluelämästäkin!
Jero odotteli meitä Baselissa, joten läksimme sinne mukavan lounastapaamisen jälkeen. Perille pääsimme hieman aikataulusta myöhässä. Reinin varrella illastimme ja kyselimme Jeron meiningeistä Baselin musiikkielämän pyörityksessä. Hyvin tuntuu poika pärjäävän ja hyvällä mielellä suuntaa eteenpäin! Katsastimme Jeron solukämpän ja jätimme hänet Reinin rantakadulle vilkuttamaan. Mukavaa tavata mukavia ihmisiä.
Nyt laittelemme itsemme yöpuulle Ranskan puolella ja huomenna koetamme päästä takaisin Velleroneen. Tasapuolisesti kaikille hyviä öitä.
19.5.
Olipas hieno Studio …. siis Chrisin studio tuolla 400m ylempänä vuoren rinteellä. Sinne läksimme mainion ja leppoisan aamiaisen jälkeen. Ennen lähtöämme kuuntelimme C.n studiolla äänitettyjä tuotoksia. Hienoja tallennuksia taitavien muusikoiden esityksistä.
Studiolle ajelimme hienoja pieniä vuoristoteitä pitkin samalla ihaillen alapuolelle jäävää laaksoa ja Sveitsin puolen lumihuippuisia vuoria. Puolen tunnin ajon jälkeen tulimme perille. Edellisen kerran kävimme reilu 10 v sitten. Paikka oli laitettu uuteen kuosiin enkä lainkaan ihmettele sitä, että muusikot haluavat tulla sinne yhdessä työskentelemään. Voisin tulla itsekin!
Teimme pienen kävelyn ylärinteen puolelle, missä katselimme kukintaa odottavia mustikoita ja vadelmia. Totesimme alastulon helpommaksi, kuin ylösmenon.
Studiolta ajelimme laaksoon viehättävään pikkukaupunkiin ja sen maataloon, jossa henkilöstö oli valmistanut 5 ruokalajin illallisen vieraille. Nautimme itävaltalais-italialaisen illallisen paikallisen oluen kera. Mainiota – kerrassaan mainiota! Kiitos isäntäväelle elämyksellisestä päivästä.
18.5.
Hitaat aamut ovat erinomaisia. Ihan niin kuin oli tämänkin päivän aamu. Vaikka heräsinkin kuuden aikoihin, saatoin kääntää kylkeä ja vaipua takaisin tiedottomuuteen herätäkseni sitten yhdeksän aikoihin eri tirppojen karjuntaan lähialueen puissa. Kauniin päivän laittoi meille ja siitä nautiskelimme kyllä ihan koko rahalla.
Pyörät kaivelimme esiin eri varastoista, laitoimme ilmaa renkaisiin ja läksimme nauttimaan Bodenjärven rantamaisemista Reinin suistoalueella. Rehevä kasvusto ja runsas linnusto antoi hyvän syyn kulkea maltilla, katsella ja kuunnella. Jututin paria onkimiestä – joskin tarvitsin siihen Christopherin apua. Kalahemmot kun eivät englantia haastaneet ja minun saksani on edelleen varsin ruosteessa – etten sanoisi juntturassa!
Pyöräretkemme lopuksi pysähdyimme paikallisen venesataman ravintolaan pitkälle juomalle. Tällä kertaa olueni korvasi appelsiinimehu. Jostain syystä se maistui nyt paremmin kuin olut.
Tultuamme takaisin isäntäväen tiluksille, ryhdyimme valmistelemaan illan ateriaa. Yhteistuumin päätimme kypsentää heidän pakkasesta löydetyt siikafileet. Vaikka ne olivatkin useamman vuoden olleet siellä tallessa, saattoi niistä laittaa ruokaa.
Täällä on puutarhassa aitiopaikalla mainio ulkotulikeittiö. Pistämätön laite, jollainen pitäisi olla epävarmojen aikojen varustuksena joka kodissa. Pallopohjaisen paistolevyn keskellä miehen mentävä reikä. Paistolevy paksua hiottua terästä, joten tulet siellä pallomaisen astian sisällä lämmitti sopivasti paistolevynkin. Siihen mahtui sitten parsat ja siiat paistumaan samanaikaisesti. Olisi mahtunut paljon enemmänkin, mutta tänään mentiin niillä.
Saatuamme kalat ja parsat kypsiksi, siirryimme sisätiloihin syömään. Taivaalle oli kerääntynyt sen verran raskaita tummia pilviä, ettemme olettaneet säilyvämme kuivina kovinkaan pitkään. Muutama pisara ehti niskaamme tulla viimeisiä kamppeita sisään kantaessamme. Sisältä käsin saimme ruokailun ohella seurata ukkosrintaman kehittymistä. Aikansa muhittuaan alkoi salamointi ja sade. Komeita salamoita näimme ja vettäkin tuli ihan maahan asti. Huomenna jännitämmekin sitä, kuinka ylös sateet nostavat Reinin pinnan.
Jo vain oli rattoisa päivä ja mainiot eväät tänäänkin. Nyt unta kupoliin ja huomista vartoomaan.
17.5.
Nauru pidentää ikää …. ellei ihan kuollakseen naura!
Tänään on ikä pidentynyt monella päivällä. Cristopherin, Ullin ja Riverin seurassa on iloa riittänyt koko päivälle. On lounastettu yhdessä, kävelty kaupunkia edes takas ja kiivetty ylemmillekin portaille. Bregenz ja Fußach on melkoinen historiapläjäys.
Illemmalla kävimme Evan kanssa kävelemässä myös Reinin suistossa. Joki laskee ihan tuossa lähellä Bodenjärveen, jonka rannat yltävät kolmeen valtioon: Sveitsiin, Itävaltaan ja Saksaan. Christopher kertoi joen elämästä – kuin myös järven vedenkorkeusvaihteluista, talvimyrskyistä, jäämassoista rannoilla luoteismyrskyjen yhteydessä ja järven uhanalaisesta siikapopulaatiosta. Täytynee perehtyä järveen vielä tarkemmin. Ainakin siinä on elänyt myös rapuja. Siikakannan pienenemisen syitä en vielä saanut selville. Rapukannan taisi rutto tuhota. Joku oman elämänsä sankari on toimittanut järveen simpukoita, jotka ovat riehaantuneet lisääntymään vallan urakalla ja vallanneet koko järven.
Illan vietimme lämminhenkisen yhdessäolon merkeissä. Muistelimme vanhoja, ihmettelimme nykyisyyttä ja olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että lasten kuuluu kiipeillä puissa, veistellä erilaisia asioita puukolla ja oppia käyttämään kirvestä hetimmiten, kun lusikka pysyy oikein päin kädessä. Samoin saatoimme todeta, että lumessa nukkuminen kuuluu yleissivistykseen, samoin kuin tulentekotaito.
Illan aikana ehdimme katsomaan vanhoja videoitakin (mm. Evan vanhempien häistä…). Mahti meininkiä. Tätä lisää huomenna.
Lupasin myös valmistaa huomisen ruoan koko katraalle. Täytyy käydä toivioretkellä paikallisessa puhoksessa hetimmiten aamusesta.
Ötyä vaan kaikille!
16.5.
Hyvänen aika sentään. Suomi suli Itävallan käsittelyssä! Sitä ei kyllä varsinaisesti huomannut täällä Itävallassa! Olin kai ainoa, joka tilannetta edes jollain tavalla seurasi. Jääkiekko ei taida sittenkään olla niin iso asia, kuin merkittävä osa suomalaisista luulee!
Aamulla kylläkin heräsimme Sveitsissä. Wagerin Hannun ja Suzannen luona oli mitä mainioin aamupala ja mainiot keskustelut. Sen koristeeksi saimme maistiaisia Hannun sävellystyöstä. Tuotoksia toisti kotimaiset Genelecin kaiuttimet. Minä melkein innostuin!
Suoriuduimme reissun päälle kuitenkin aamupäivän aikana jätettyämme kiitollisina jäähyväiset hienoille ystävillemme. Toivottavasti tapaamme uudestaan –ja mielellään lähitulevaisuudessa. Matka Genevestä Itävallan puolelle voisi olla maisemien puolesta mitä upein kokemus. Meille se oli harmaassa sadekelissä ajoa, jossa vuoristomaisemista ei näkynyt jälkeäkään. Alhaalla roikkuvat pilvet ja runsaat tunnelit olivat meidän maisemiamme.
Käväisimme iltapäivän aluksi syömässä Hannun kehotusta muistellen Aarburgin pikkukaupungissa, jonka keskustasta löytyi ravintola, jonka pastat kelpasivat meille. Saimme heiltä läksiäislahjaksi levyn sveitsiläistä suklaata. Olipa mukava käynti ja mainio kylä! Bonuksena havainto, että kykenin puhumaan lyhyitä saksankielisiä lauseita –useampiakin sellaisia.
Rajamuodollisuudet olivat Sveitsin ja Itävallan rajalla olemattomiakin vähäisemmät. Ajelimme sujuvasti suoraan Christopherin ja Ullin tiluksille. Pihalta soitto isännälle –ja ovi aukesi iloisen jälleennäkemisen merkeissä. Onhan siitä jo kymmenkunta vuotta, kun tapasimme edellisen kerran kasvokkain. Saatuamme heidän River-poikansa kotiin, oli orkesteri täysilukuinen. Mainiota muisteloita, kuvien ja videoiden selailua. Iloa ja oloa.
14.5.
Jopas oli päivä! Remontista tulleeseen Telluun kapusimme aamiaisen jälkeen – sanottuamme lämpimät hyvästit Päiville, jonka kanssa olemme viettäneet laadukasta aikaa täällä Velleronessa (tässä kohtaa valistunut lukija kiinnittää huomion ilmaisuun ”täällä Velleronessa).
Laittauduimme ripeästi matkaan kohti Sveitsiä. Siellä ystävät meitä jo taitavat hieman odotella! Jokunen kymmenen ensimmäistä kilometriä oli taitettu, kun aloimme kiinnittämään huomiota voimistuviin ääniin etupyöristä. Sopivissa paikoissa siirsin vaihteen vapaalle ja ajelin hieman mutkitellen kuunnellen mahdollisia laakereista tulevia viestejä. Ja tulihan niitä viestejä! Juurikin niin paljon, että Eva katsoi lähimmän korjaamon, jonne saavuimme iltapäivän tunteina. Sieltä opastivat meidät toiseen korjaamoon Valencessa, josta opastivat meidät kolmanteen korjaamoon, joka sekin totesi, että he eivät korjaa autojen teknisiä vikoja! Olivat matkailuautoja huoltava ja myyvä putiikki.
Sieltä soitimme Velleroneen Päiville, ja pyysimme häntä ranskankielen taitoisena auttamaan ja soittelemaan meille korjaamoaikaa Avignonista. Kultainen Päivi teki pitkähkön tovin töitä ja sai kuin saikin meille oikeanlaisesta korjaamosta ajan ensi viikon torstaiksi. Tuli siis 9 päivän viive uudestaan tähän reissuun. Onneksi olemme täällä ystävien luona. Muuten saattaisi ruveta hyväntuulista ihmistä riipimään! Kuin tilannetta alleviivaten avasi taivas porttinsa ja huuhtoo seutukuntia runsailla sateilla! Valtakunnassa siis kaikki hyvin.
Matkalla takaisin poikkesimme kauppaan hakemaan muonatäydennystä. Lisukkeita niin, että pääsin tekemään meille illalliseksi Bouillabaisse-keiton. Aattelin värkätä ranskalaisen keiton Ranskassa! Soppa maistui läsnäolijoille.
Illallisen jälkeen Eva ryhtyi ponnistelemaan vuokra-auton löytämiseksi. Homma tyssäsi siihen, että olisi pitänyt vuokraajalle olevansa ranskalainen. Ei kerrottu – ei vuokra-autoa. Asiaan palattanee aamusta puhelimitse, kun Päivi on saatavilla tukihenkilöksi. Olen alkanut harmittelemaan sitä, etten valinnut lukiossa valinnaiseksi kieleksi ranskaa; vaikkakin siitä ei luultavasti olisi nyt yhtään enenpää apua kuin minulle oli saksankielen opinnoista Saksassa ollessamme (tarkoittaa : ei lainkaan apua).
Jossain pelissä joutui palaamaan lähtöruutuun, kun oli tehnyt jotakin – vai olikohan se niin, että sai sellaisen kortin…. vai olikohan se Monopoli (siis lautapeli – ei se ruskea juoma pullossa, jonka saa Alkosta ostaa). Tuleepahan ajeltua Ranska nyt perusteellisesti ristiin rastiin. Voisin kyl ajella välillä vaikka Kroatiassakin … Täältä tähän!
15.5.
Päivin apua tarvittiin vielä eli kyyti Avignonin rautatieasemalla, josta vuokrasimme auton. Sillä sitten suorinta tietä Sveitsin Founexiin Hannun ja Suzannen luo. Perillä oltiin klo 18.30. Täällä meitä odotti lämmin vastaanotto ja herkullinen pasta sekä palanpainikkeeksi oivaa valkoviiniä. Nyt nukkumaan ja aamulla aikaisin ylös. Isäntäväki on aamuvirkkuja ja talossa talon tavalla. Hyvää yötä!
13.5.
Aamusta herätys kahvintuoksuiseen todellisuuteen. On Tellun huoltopäivä. Nopeahkon aamiaisen jälkeen kapusin kuskin pukille ja ei kun seuraamaan Aulin siskoa Päiviä, joka lähti meitä opastamaan autohuoltoon. Ja hyvä olikin, että lähti! Huoltoon päästyämme totesimme, että asiointi ranskan kielellä toimii huomattavasti sutjakkaammin. Auto jäi osaavan tuntuisten henkilöiden hoiviin. Me vuorostamme Päivin autoon ja sillä naapurikylään Cavailloniin markkinoille.
Kylämarkkinat olivatkin nimensä veroiset. Kojuja ja kamppeita kaikenlaisia. Hankimme tavoillemme uskollisina asioita, joita koimme tarvitsevamme. Minä ostin paahdettuja manteleita ja salamitikkuja huomiseksi matkaevääksi. Eva investoi uuteen pöytäliinaan mökille. Kukin tyylillään!
Markkinoilta ajelimme kämpille syömään edellisten päivien left over eväitä. Niiden uuvuttamina otin pikku tupluurin herätäkseni Evan hienovaraiseen ravisteluun: ilmoittivat auton olevan valmis! Siitä jalkeille ja liikkeelle kohti Avignonia. Onneksi Päivi ajoi. Olin alkumatkasta aika tavalla unessa.
Korjaamon kustannusarvio oli ollut semmoinen 980 €. Lopullinen lasku oli 480 €! Ei paha hinta uudesta laturista ja akusta asennettuina. Ja taas on kukkuva peli alla. Ei kun kovaa ajoa. Vaan ennen ajoa piti huolehtia illan dinner Päiville, joka on meitä kuskannut ja emännöinyt useamman päivän. Veimme hänet naapurikylään L’Isle-sur-la-Sorgueen todella laadukkaalle illalliselle. Enpä ole aikoihin syönyt niin hyvin ja monenlaista. Jo alkupalat olivat viedä kielen mennessään.
Kämpille pääsimme sen verran myöhään, että oli aika asettua samoin tein yöpuulle …. paitsi tietty tämä päivityksen hoito ennen nukkumaan menoa. Hyviä öitä kanssakulkijat. Kesää pukkaa Suomeenkin!
10.5.
Soon sit lätkäkisat alkaneet. Täältä käsin niitä ei mun taidoilla pääse kattelemaan. Täytyy touhuta muita asioita! Eva on sitä mieltä, että meillä voi olla paljon tärkeämpiäkin juttuja, ko lätkäkisat. Minä voin jossain määrin kallistua sille kannalle …. joskin mielelläni kyllä jokusen leijonamiehistön pelin näkisin. Vaikkapa finaalin!
Tämä oli siirtymäpäivä. Siirryimme Antibesista Avignonin kautta takaisin Velleroneen. Sen verran raskaalla kaasujalalla tultiin, että jäi suuremmalti maisemat kattelematta. Nehän oli toki jo kertaalleen nähtykin. Olis siis voinut valita toisen reitin, vaan kun piti kämpän avaimet aamulla luovuttaa 8.30 ja auto piti saada aamupäivän aikana takaisin vuokraamoon, niin eipä siinä jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin ajelle suorinta / nopeinta reittiä Avignoniin.
Auli ja siskonsa Päivi olivat meitä vastassa. Kurvasimme kanssaan leipäkauppaan ja sieltä Tellun luo Aulin tiluksille. Illaksi Auli oli laittamassa lohikeittoa. Saimme osallistua keiton esivalmisteluun. Samalla ehdimme tehdä tuttavuutta Päivin kanssa.
Aikainen herätys, paleltu yö (ilmalämpöpumppu puhalsi kylmää koko yön, eikä ollut kunnon peittoa) ja kolmen tunnin ajo pisti huilaamaan ennen illallista.
Lohikeitto oli suomalaista ja varsin maukasta. Lasi kuohuviiniä aperitiiviksi ja valkoviiniä sopan kera – jo vain laittaa silmän luppasemaan.
Taidan katsoa lätkätuloksen aamulla ….
9.5.
Kiitos aamusta – siis hyvänolon aamusta. Ei olossa moittimista, suihku toimii ja aamiainenkin järjestyi vallan sopuisesti torikahvilasta. Otimme siis tällaisen kunnon turistipäivän tähän väliin. Englantilainen aamiainen ranskalaisella torilla, kävelyä vanhassa kaupungissa tuhansien muiden vapaapäivää viettävien kera. Torille oli pystytetty paikalliset markkinat. Kaikenlaista vimpainta ja hilavitkutinta oli myytävänä. Emme ostelleet mitään. Emme taida tarvita kuin yhden leipäveitsen, jota täältä ei löytynyt.
Torin jälkeen markkinameininki jatkui vihannes-, hedelmä-, liha-, kala-, juusto- ym. putiikeilla Marché Provençalissa. Tuoksu alueella oli varsin mielenkiintoinen. Siirryttyämme iloisen torvimusiikin suuntaan, löysimme paikallisen soittoseurueen torvineen. Mainiota meininkiä oli hauska seurata ja kuunnellakin. Tasokkaampaakin soittoa olen kuullut, mutta orkesterin esiintyminen oli kyllä varsin lystiä seurattavaa.
Palattuamme kaupungin sisäosiin varasimme minulle hiusten leikkuun ja siirryimme odottelemaan Rasmusta ja Heiniä torikahvilaan. Olipas iloinen tapaaminen Rasmuksenkin kanssa. Listalta valitsimme meille eväät ja juomat. Puhetta riitti siitä ja tästä – iloista yhdessäoloa kaiken kaikkiaan.
Ruokailun jälkeen läksimme kävelemään yrittäen pysyä niillä kaduilla, joilla emme vielä olleet kulkeneet. Evakin totesi tarvitsevansa kampaajan palveluita. Evaa odotellessa istuimme paikallisessa, jossa maistoin elämäni ensimmäisen kerran Pastista. Ouzolta tai Pernodilta se minun mielestäni maistui. Olisi kaivannut kyytipojaksi veden sijaan cola-juomaa.
Kun siirryin parturi-kampaamoon, jatkoi muu porukka meidän naapurikuppilaan. Lyhennetyin hiuksin tulin sovitusti luokseen jatkamaan seuraseminaariamme. Todella mukava keli helli meitä koko päivän aina iltaan asti. T-paita, housut ja sandaalit oli erinomaisen sopiva asuste. Eikä laisinkaan kuuma!
Aamulla meillä onkin lähtö takaisin Velleroneen, joten iltaohjelmassa pieni pakkaaminen, illallinen ja sit vain unille, jotta ollaan ajoissa hereillä. Lähtö on jo 8.30.
Olkaas huoleti koti-Suomessa. Kesä on hiipimässä sinne päin!
–
8.5.
Eilen en kirjoittanut. Meni sen verran pitkäksi ilta, että ei ollut äijästä kirjoittajaksi iltasesta. Tuli nosteltua jokunen malja Heinin, Maryn ja Evan kanssa. Näillä ikäpisteillä jokunen joutuisa (=3 konjakkia) ja pari lasia viiniä illan aikana tarkoittaa kohtuullista hutikkaa ja sen seurauksena tarvetta kellistyä unille ilman suurempia koreografioita.
Tänään heräsin sitten siihen seuraavaan päivään. Ja sehän on sitten sitä itteensä! Kunhan sai suihkussa käytyä, mehua lasillisen ja kiinteää ravintoa kahvin kera, niin olo alkoi olla ihan ihmismäinen. Tietty morkkishan sitten nousi ja pysyi tiiviisti matkassa koko päivän.
Laittauduimme liikkeelle ennen puolta päivää. Treffit Maryn kanssa oli sovittu autolle. Maryn löysimme matkalla ja pääsimme liikkeelle melkoisen joutuisasti. Tavoitteemme oli Menton-niminen kaupunki Nizzan ja Italian rajan välissä. Meno sinne sujui ihan sukkelaankin, kun valitsimme tullitiet väyläksemme. Löysimme parkkipaikankin autolle rannan ja vanhan kaupungin tuntumasta. Tuuria on matkassa!
Kävely rantabulevardia pitkin antoi tuntumaa Ranskan Rivieraan. Jos Antibes on satama, jossa makaa talouseliitin jahdit, niin Mentonissa sai kyllä täyslaidallisen ihan perusturismia. Hintavia tuotteita myynnissä varakkaille turisteille. Ravintoloissa mannermaiset hinnat ja vihannekset & hedelmät kalliimpia, kuin koto-Suomessa. Vaan kauppa se näytti käyvän! Kasinokin oli auki. Ikinä en ole moisessa käynyt, joten aattelin kurkata sisään. Kovin pitkälle en päässyt havainnoimaan, kun päättäväinen ja ystävällinenkin herra ohjasi minut ulos kertoen ettei asusteeni täyttänyt kasinon vaatimuksia. Erityisesti sandaalini tuntuivat ovimiehessä herättävän negatiivisia tunteita ….
Kellon käveltyä yli kahden totesimme tarvitsevamme lounasta. Valitsimme kadun varjoisamman puolen kuppilan, jonka hintataso sopi meidän kukkarollemme paremmin. Kylmä iso olut huuhtoi eilisen härmän kehostani. Naiset nautiskelivat palan painikkeeksi lasillisen viiniä. Olemme tulleet ymmärtämään, että ranskalisten pitkän iän salaisuus on lasi tai kaksi viiniä / päivä. Kyllä sitä diettiä nyt on koitettu noudattaa – joskin välivesipäiviäkin on kyllä ollut ihan useitakin.
Mentonin vanha kaupunki tarjosi hyvän liikuntasuoritteenkin. Portaiden kiipeäminen rinnemaastoisessa kaupungissa pisti veret liikkeelle ja kasteli paidan selkämyksen. Komeat maisemat sieltä ylempää avautuikin ja viehättävät kapeat kadut vanhoine rakennuksineen tarjosivat lukuisia mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Takaisin Antibesiin päätimme ajaa rantareittejä pitkin. Navigaattori väitti matkaan menevän kaksi ja puoli tuntia. Ensimmäisen ajotunnin aikana ajelimme Monacon läpi (osan tunneleissa). Matkan jatkuessa kävelyvauhtia, päätimme vaihtaa reittisuunnitelmaa ja siirtyä joutuisammille väylille. Niitä ajellen ehdimme ennen kahdeksaa perille.
Autolle löytyi ilmainen parkkipaikka samalta alueelta, mistä sen haimme. Sieltä siirryimme hyvässä järjestyksessä kämppämme naapurikahvilaan iltaviinille (siis sille toiselle lasilliselle). Minä tyydyin pieneen ranskalaiseen olueen. Maryn kanssa oli rattoisa iltahetki. Olipa mainio tuttavuus tuo iloinen, älykäs ja viisas 85v lady. Elän toivossa tapaavani hänet uudelleen! Huomenna toivon mukaan tapaamme myös Rasmuksen. Sitä odotellessa unille!
6.5.2024
Nyt se on nähty! Avignonin kaupungin paavien palatsia ja vanhaa kaupunkia ympäröivä muuri vartiotorneineen. Ajelimme siitä ohi Aulin kanssa, kun kurvasimme hakemaan vuokra-autoa Avignonin rautatieasemalta. Rhône-joki tuli myös katsastettua päällisin puolin ja muisteltua samalla, miten nuorempana tuli nautittua jokunen pullollinen Gotes Du Rhônea – vai miten se olikaan. Ostettaessa se taisi ääntyä tyyliin: Göts dy Röön!
Avignonin silloista on tehty laulu (ehkäpä useampikin). Erikoisin vanha silta oli sellainen, joka päättyi keskelle jokea. Vähän samaan tyyliin, kuin siinä Mårtensonin laulamassa laulussa, jossa yhdet portaat eivät vieneet minnekään!
Sen verran huiman oloinen oli kyllä Avignon jo ohi ajettaessa, että päätimme ensi maanantain käyttää stadissa pyöräilyyn (Tellu on silloin pajalla siinä lähellä). Onhan siellä aikanaan asustellut vissiin kuusi paaviakin!
Auto saatiin alle, heitettiin heipat Aulille ja lähdettiin polttamaan uuden karhealla Peugeotilla kohti Antibesia. Äkäiset jarrut yllättivät heti ensimmäisissä valoissa. Melkoisen potkuisa kone antoi hyvät mahdollisuudet liittyä moottoritien liikenteeseen sujuvasti kiihdytyskaistalta, vaikka nopeusrajoitukset ovatkin 130 km/h. Matkalla näimme varsin erikoislaatuisia vuoren tapaisia, viinimaita ja melkoisen paljon liikennettä. Ranskalaiset ajelevat melkoisen töksähtelevästi ja tuuppaavat pirssinsä niin ahtaisiin väleihin, että heikompaa meinas oikeesti hirvittää! Äänimerkitkin ovat täällä ihan käyttöä varten.
Suuremmitta kommelluksitta pääsimme perille, saimme AirBnB huoneen avaimet ja käyttöön opastuksen. Ajelimme auton kilometrin päähän ilmaiselle parkkipaikalle odottelemaan mahdollista käyttöä tulevina päivinä. Kävelimme parkkialueelta kauniissa kaupunkimaisemassa kämpille. Ensi hommana laitoimme pyykit pyörimään saadaksemme huomiseksi pestyjä vaatteita käyttöömme. Emme ole matkan aikana juurikaan pyykkiä pesseet!
Kämppä on pinta-alaltaan alle 25 neliötä, mutta kahteen kerrokseen sijoitettuna täällä on juurikin mukavasti tilaa kahden hengen asustella – muutaman päivän!
Illallistakin oli hyvä saada, joten läksimme etsimään moiseen sopivaa paikkaa. Niitä täällä on – toinen toistaan viehättävämpiä kuppiloita. Eva opasti meidät torin laidalle ravintolaan, josta juuri ja juuri löytyi meille paikat. Henkilökunta painoi hommia tuli ahterin alla – ja ystävällisesti. Saimme erinomaisen aterian alku-ja jälkiruokineen, paikallisen oluen ja rosé viiniäkin. Merellinen liemi valkosipuli-aioli-juustokuorrutetulla paahtoleipäpalasilla tossattuna oli minulle uusi elämys. Liemi muistutti jossain määrin Bouillabaissea, joten oletin valmistuksessa käytetyn myös simpukoiden keitinlientä. Vaan olipa maukas kombinaatio. Aion kokeilla jotain sen tyyppistä joskus, kun on sopivia uhreja, joille sitä syöttää!
Illaksi ehdimme kämpille katselemaan ylen uutisia ja urheiluruutua (vain minä katselin). Dallas meni jatkoon ja kohtaa Coloradon seuraavalla kierroksella …. jos se nyt ketään kiinnostaa. Oli siinä ruudussa paljon muutakin – ja varmasti hurjan paljon tärkeämpääkin. Jos asia alkaa kiinnostaa, niin kaivakaa lähetys näkysälle Areenasta. Minä menen kyllä koht’silleens nukkumaan! Maailma saa maata juurikin haluamassaan asennossa! Usiku mwema!
5.5.
Heräsin ensimmäisen kerran pimeässä. Pakotus rakossa käytti ulkosalla, jossa muutoin hiljaisessa äänimaisemassa kuului yksinäisen pöllön (mielestäni lehtopöllön) huhuilu. Siirryin takaisin uniasentoon herätäkseni varsin sopivasti kymmenen tienoossa. Väillä pitää nukkua! Ihan kunnolla!
Isäntäväki oli jo hyvän tovin laitellut kaikkea mahdollista. Aamiaisen jälkeen selvittelimme mahdollisuuksiamme matkustaa Antibesiin Rasmusta katsomaan. Tämä Tellun korjausrupeama toi vähemmän toivottuja mutkia matkaan ja tietty lisäkuluja. Uusi laturi ja akku paikalleen asennettuna maksaa täälläkin ihan reilusti. Löysimme kohtuuhintaisen vuokra-auton ja Antibesista myös AirBnB-asunnon. Huomenna siis autovuokraamon kautta liikkeelle.
Puolilta päivin laittelimme yhdessä lounasta. Sain mieluisan homman: paistelin meille taimenia, jotka ostimme eilen paikallisesta putiikista. Ihan laadukasta kalaa se oli – ei toki luonnonkalan veroista – mutta viljelykalaksi ihan mainiota. Juuri semmoisia annoskalan kokoisia olivat. Suola ja sitruuna mausteiksi ja voi pannulle kalojen alle. Ruokailijat eivät moittineet.
Isäntäväki lähti iltapäivästä pyöräilemään ja niin teimme mekin. Naapurikylään ajelimme katselemaan keskiaikaista kaupunkia suihkulähteineen. Tuli samalla katseltua tarkemmalla silmällä tätä ympäristöä muutenkin. Palveluiden ja ruoan hinta on täällä selkeästi korkeampi kuin Espanjassa. Portugal on ollut tähän mennessä kaikkein huokein maa matkustella. Täällä, niin kuin Espanjassakin, siesta on siesta kaikille, paitsi supermarkettien henkilöstölle. Putiikit sulkevat ovensa klo 12 ja avaavat ne jälleen klo 14. Kahden tunnin ruokataukoon mahtuu hyvin ruokailun lisäksi pieni päivätöppyräinen. Lasi tai kaksi viiniä ruoan kera auttaa kivasti pienille unille.
Ajelimme siis Pernes-les-Fontaines – nimiseen kylään katselemaan keskiaikaisen kaupungin sunnuntaista iltapäivää. Nimensä mukaisesti siellä oli lukuisia suihkulähteitä ja todella kapeita pyörällä sopivasti ajeltavia katuja. Avoinna olevat ruokaravintolat olivat varsin harvassa. Suuntasimmekin takaisin Velleroneen internetin suositusten mukaiseen ravintolaan, jonka piti saamiemme tietojen mukaan olla auki. Siellä olikin laajahko joukko paikallisia nauttimassa liemiruokia. Kysyessämme keittiönsä tarjonnasta meille selvisi, ettei keittiö ole enää auki. Ei siis kiinteätä ravintoa tarjolla. Vastapäätä oli vietnamilainen pieni taka away – ravintola muutamalla pöydällä ja tuolilla sisustettuna. Ilta kuuden aikaan nälkä laittoi valitsemaan listaltaan syötävää. Ilahduimme suuresti saadessamme herkulliset annokset eteemme. Ihan ensiluokkaista apetta ja puoleen hintaan muihin ravintoloihin nähden. Sinne voisi mennä toistekin syömään!
Täysin vatsoin poljimme Aulin tiluksille. Pakkailimme romppeita huomista lähtöä varten, tutkimme vielä jonkin verran ajoreittejä sekä Antibesiin että Sveitsiin. Tämä viikon viive kun lyhentää reissuamme yhden Pohjois-Italian ja Kroatian verran. Kesäkuun alkupuolella kun pitäisi olla Britanniassa, niin alkaa kalenterissa päivät loppua ja me haluamme välttää hoppua!
Tähän riimittelyyn onkin hyvä lopettaa tältä päivältä ja toivottaa lukijoille hyvää yötä , tasapuolisesti!
3.5.
Aamuinen toimitus posliinipytyllä ilman istuinsuojia on kuin kylmä kahvi ilman kermaa! Sattumoisin vaimo oli ymmärtänyt ottaa tuhdimman nipun paperia matkaan. Olis muuten tullut värikkäämpi aamu saniteettitiloissa. Suihkussa sai koko ajan nojata vesinutikkaan, jotta suihku toimi.
Aamiaiseksi puolikas kuivahkoa patonkia ilmakuivatulla lihalla. Eva laittoi smoothien. Sen verran löysä meininki oli, ettei saatu tuoleja ja pöytää ulos! Keli oli kyllä sopivan oloinen heti aamusta. Appeen jälkeen teimme pikku kävelypyräyksen. Kattelimme rantahietikot ja sieltä käsin Pyreneitten lumihuiput. Taidettiin saada muutama hyvälaatuinenkin otos!
Kemssan tyhjennyksen ja jalkojen pesun jälkeen pakkauduimme ohjaamoon ja naviin laiteltiin Adge – Sète – Velleron. Matkalla pysähdyimme keittämään riisiä, jonka sekaan laittelimme jääkaapista dogibagistä lihapullia kastikkeen kera. Saattoi sitä ihminen sitäkin syödä nälissään.
Välietapiksi valitsemamme Sète osoittautui varsin vinkeäksi kohteeksi. Korkealle mäelle rakennettu kaupunki tarjosi ylhäältä melkoiset näkymät. Sinne nousu mutkaisia ja kapeita teitä myöten oli pikku ponnistus Tellulle, mutta hyvin tuo jaksoi – ja mahtuikin, vaikka välillä teki hieman tiukkaa.
Alaspäin tullessamme huomasimme ajoakun virrattomuuden. Pysäytin auton nokka alamäkeenpäin ja testasin starttia: ei liikettä. Eipä sitten muuta kuin kakkosta pesään ja kytkin pohjaan. Hetki vauhtia alamäkeen, kytkin ylös – ja taas kone kävi. Samalla valkeni se, että ei ole varaa sammuttaa konetta liikennevaloissa lähtiessä. Sitä on pari kertaa sattunut tälläkin reissulla, että kolmosella on koitettu lähteä valoista loivaan ylämäkeen! Nyt ei koitettu. Tultiin samoilla käynneillä Aulin luo Velleroneen ja tuuppasimme Tellun sisäpihalleen.
Matkalla pähkäilimme kaikkia mahdollisia tekijöitä, jotka ovat mahdollisesti teettämässä pientä mutkaa matkaan. Yli kymmenenvuotias akku menee varmaankin vaihtoon samoin tein.
Iltasta istuttiin Aulin, Mallun ja Wolfgangin kanssa vilkkaan keskustelun ja mainioiden eväiden kera. Opin taas monta asiaa niin saksalaisesta, kuin ranskalaisestakin kulttuurista. Niitäpä saatan vielä myöhemminkin pohdiskella….
4.5.
Jopas on mukava herätä välillä talossa – ei siis pyörien päällä! Mennä ihan oikeaan vessaan ja suihkuun. Nauttia aamusta rauhallisessa puutarhamiljöössä lintujen laulu korvissa ja aurinko silmissä. Heräsimme siis Aulin pihamökissä. Todella rauhallinen ympäristö. Luxusta!
Sanoimme heipat Mallulle ja Wolfgangille, joiden reissu jatkui heti aamuisen jälkeen.
Pitkä aamiainen, muuttui hieman ripeämmäksi, kun saimme tiedon, että autokorjaamolla Avignonissa pitää olla ennen puoltapäivää. Sinnepä Tellulla läksimme rautakaupan kautta. Aulin kielitaidosta oli korjaamolla aivan korvaamaton apu. Saimme hienon palvelun ja tiedon siitä, että laturi on tullut joiltakin osin matkansa päähän. Uutta saamme odotella reilun viikon, joten tietty määrä muutoksia tuli kerralla ohjelmaan. Onneksi saamme jättää Tellun turvaan Aulin pihalle aina maanantaihin 13.5. asti. Silloin viemme auton Pärnäselle ja saamme sen todennäköisesti uudella laturilla ja akulla varusteltuna saman päivän iltapäivällä takaisin. Samalla alkoi pohdinnat tulevan viikon touhuista. Jäädäänkö tänne sököä ja seiskaa pelaamaan vai suuntaammeko jonnekin kulttuurillisempiin harrastuksiin?
Aulin kanssa teimme vielä reissun paikalliseen osuusliikkeeseen, josta lunastimme eväitä tälle ja huomiselle päivälle. Kala on kallista – ihan niin kuin Suomessakin. Liha paljon halvempaa. Löysimme semmoisia purotaimenen kokoisia allaskasvatettuja taimenia, joita otimme matkaan huomiseksi evääksi. Tänään kun vuorossa oli grillattua ankkaa! Kotimatkalla poikkesimme naapurikylään, joka kovin paljon vaikutti siltä, että siellä täytyy käydä ihan ajan kanssa!
Aulin kumppani Christian tuli paikalle iltapäivästä. Saimme juuri ennen tuloaan pihanurmikon leikattua ja muutenkin puutarhaa hieman ehostettua Aulin johdolla.
Eläväisen ja puheliaan Christianin kanssa teimme illan tuttavuutta ja kuulimmekin (kyllä vähän itsekin kerroimme) mainioita tarinoita kokemuksistamme maailman turuilla.
Näillä ikäpisteillä ilta yhdentoista aikoihin alkaa uni painaa yhden, jos toisenkin silmää. Niin tekee meilläkin, joten yöpuulle suuntasimme hyvässä järjestyksessä. Toinen yö tuvassa tiedossa.
2.5.
Paluu juhlasta arkeen tarkoitti meidän osaltamme hieman kylmempää yötä (yöllä lämpötila laski pariin asteeseen, eikä meillä ollut lämmitys päällä). Pikkusen oli viileä aamu. Pilviä kasaili myös taivaalle, joten oli odotettavissa sadettakin. Lähtö pienestä vuoristokaupungista tarkoitti useampaa yritystä. Kaikki kadut eivät olleet matkailuautolla ajettavissa. Hieman piti peruutella ja käännellä Tellua ahtaissakin väleissä.
Kolhuitta pääsimme ajelemaan vuoriston serpentiinitietä, joka kulki läpi sikäläisen luonnonpuiston. Tiheä metsä reunusti tietä ja jyrkänteet tien kummallakin sivulla eivät näyttäneet kovinkaan kutsuvilta kulkemaan.
Ääneen ihmettelin sitä, mikä on näille kunnaille saanut ihmiset joskus asettumaan. On niillä ollut asenne ainakin kohdillaan! Toki laaksojen pohjilla virtaili helmeilevän kirkkaita puroja, joissa varmasti on iät ajat asunut taimenia ja muitakin kaloja. Ovat saattaneet kulkijat niitä nälkäänsä syödä ja juoda kristallinkirkkaita vesiä päälle.
Reissun puolivälissä poikkesimme Espanjan puolella kauppaan hakemaan leipäkampetta, mansikoita ja hedelmiä. Puhoksen parkkiksella nautimme laatulounaan: tuoreita leipomotuotteita, viinirypäleitä, mansikoita ja salamia (Antille – Eva kun ei sitä syö) juomien kera.
Tauon jälkeen matka jatkui kohti Ranskan Välimeren rannikkoa. Maisemat vuoristoissa tuntuvat sopivan meille molemmille. Pienet toisiaan seuraavat kylät, tiet nousuineen ja laskuineen ovat mukavaa seurattavaa. Paikoitellen maltoimme pysähdelläkin kuvaamaan ja katselemaan.
Ranskan raja tuli vuoristo-osuudella vastaan. Siinä ei suuremmalti rajalla jarruteltu. Kunhan totesimme tulleemme Ranskaan. Rajan jälkeen saavuimme uudehkolle tietulliväylälle, jossa nopeusrajoitus nousi 130:een. Samalla laskeuduimme alas seitsemästäsadasta metristä. Pelkkä moottorijarrutus ei joka alamäessä riittänyt hillitsemään Tellun menohaluja! Polttoaineen hinta nousi rajan ylityksen seurauksena 30 snt / litra.
Melkoisen rapsakkaa kyytiä tultiin majoitusalueelle Le Barcaresiin Leucaten kylän Camping-alueelle. Täällä siisti asuntoautoparkki odotti tulijaa. Laitoimme Tellun asemiin, purimme pyörät takatelineestä ja läksimme ajelemaan kylille viinikauppaa etsimään. Toki tarkoituksena oli löytää myös ruokailumahdollisuus. Kumpikin löytyi melkoisen vaivattomasti. Viiniostokset tehtiin oikein alan erikoisliikkeessä – ei missään marketin hyllyjen välissä, vaan asiantuntevan viinikauppiaan opastuksella. Eläköön Alko ja sen asiantuntevat myyjät!
Ruokapaikan, Terracotta, Eva katseli Trip Advisorista. Oli ihan matkan varrella. Sisään mennessämme totesimme olevamme ainoat asiakkaat (klo vasta 18.30 – paikalliset syövät myöhempää). Saimme todella hyvän hymyilevän palvelun ja erinomaiset eväät. Myötätuuli ja alamäki siivittivät meidät melkoisiin vauhteihin matkalla Tellulle.
Näillä mennään kohti huomisen seikkailuja! Ötyä!
1.5.
Vappu on vapaapäivä Espanjassakin. Ja väki kokoontuu porukoihin syömään ja juhlimaan. Mitään kulkueita en ole nähnyt. Kylläkin muutama siltoihin ja seiniin kirjoitettu kannanotto Katalonian itsenäisyyden puolesta on osunut silmiin.
Tänään ajeltiin aluksi tasamaita katsellen etäämpänä kohoavia Pyreneitä. Kävimme mutkan pikkukaupungissa, josta ostimme tippaleivän korvikkeeksi makeita leivonnaisia, jotka söimme tienvarsiparkissa keitetyn kahvin kera. Simaa tietty kaipais, vaan sitä sitten joskus toiste.
Vappumarssille osallistuin hetken jälkipolvien välityksellä. Näytti olevan kelpo keli vapun viettäjillä Suomessa. Mielenkiinnolla odotan uutisten tiivistelmiä päivän puheista.
Iltapäivän aikana ajelimme kohti Ranskaa Andorran eteläpuolitse. Päätimme kiertää sen – ihan joka maassa ei meidänkään tarvitse käydä – vaikka siellä virallisena kielenä onkin katalaani! Tavoitteenamme oli matkailuautoparkki vuorten välisessä jokilaaksossa täällä jossakin. Muutama kilometri ennen määränpäätä löysimme tienvarresta mielenkiintoisen oloisen ravintolan, joka oli täynnä paikallisia lounastajia. Asetuimme tiskin ääreen odottelemaan vapautuvaa pöytää. Iloinen puheen sorina täytti vanhan ravintolarakennuksen. Kiireiset tarjoilijat palvelivat parhaansa mukaan asiakkaita. Pöytä vapautui meille varsin joutuisasti ja pääsimme harjoittelemaan espanjankielen taitojamme. Onneksemme löytyi yksi englantiakin auttavasti puhuva herrahenkilö (oli joskus käynyt Suomessakin). Tilasimme alkusalaatin ja anjovisvoilevän. Pääruoaksi lihapullia. Ainoa kalaruoka oli loppu! Viiniä lounastarjoukseen kuului karahvillinen – samoin pullo kuplavettä. Tänään se tuli todistettua! Siis se, että lihapullia kun tilaat, saat lihapullia ja kopallisen patonkia. Ei siihen mitään turhaa pottua tai salaattia tuupata! Evästä oli siinä määrin, että saimme osan mukaan dogibagissä!
Täysin vatsoin ajelimme jokivarren mutkaista mutta kapeata tietä seuraavaan kylään, missä kämppäriparkki sijaitsee. Saatuamme auton yöasentoon kävimme ilmoitustaululta lukaisemassa säännöt ja maksamassa qr-koodin avulla (6 €). On tämä nykyinen homma helppoa. Tarvitset vain toimivan puhelimen ja kaikki hoituu! Miten sitä matkailtiin ennen älypuhelimia ja nettejä?
Ruoka ja lasi viiniä on semmoinen yhdistelmä meidän ikäisille, että hetki vaaterissa on melkein must sen jälkeen. Minä käytin lepohetken kirjoitellen tätä tarinaa.
30.4.
Vappuaaton juhlaa!
Ajeltiin Zaragosasta muutama tunti eespäin (eespäin tiellä taistojen …. ) tullaksemme tänne Almunia de San Juaniin matkailuautoparkkiin. Komeita vaihtuvia maisemia monine linnoineen ja viiniviljelmineen. Kastelukanavakin ylitettiin. Lähestyimme Andorraa joskin aivan sinne asti emme ajaneet.
Avasimme punkkupullon. Ensimmäinen paljastui alkoholittomaksi sellaiseksi. Oli siis mehuversio punkusta. Se pääsi jääkaappiin jäähtymään ja odottamaan parempaa hetkeä. Nyt tarvittiin sitä itteensä – oikeeta punkkua! Kyllä vappuaattona on syytä nostaa punkkumalja työväen ja opiskelijoiden juhlan kunniaksi. Onneksi varastossamme oli vielä yksi sopivan laadukas viini, jonka avasimme. Lasilliset sitä leiriytymisemme jälkeen – ja minulla iski unijukka – suoraan kuulaan. Otin siis pikku päivätöppyräiset ollakseni vedossa, kun teimme lähtöä kylän vappuriehaan.
Menomatka oli sopivasti alamäkeä, joten joutuisasti etenimme kylän keskustaan. Etsimme sinne merkittyä ravitsemusliikettä nauttiaksemme vappuaattoon olennaisesti kuuluvan juhla-aterian. Google-mapsin harhautettua meitä pari paikallista herrahenkilöä opasti meidät kuppilaan.
Astuessamme sisään tajusimme hetimmiten, että kovinkaan gourmet-tasoista ateriaa emme saa – jos saamme ateriaa laisinkaan! Kuppilaa hoiteli isäntä yksinään ja vahvuuksiinsa ei välttämättä kuulunut ruoan laitto. Juhla-ateriamme typistyi pieniksi pussilliseksi sipsejä ja naksoja. Olut niiden painikkeeksi sai tilannetta hieman juhlavammaksi. Naapurikylässä kuulemma olisi ruokaravintoloita kyllä, vaan meille kun ei sinne siirtyminen tällä kertaa sopinut.
Suuntasimme takaisin Tellulle ja Eva näppäränä kokkina väsäsi pastaa tomaattikastikkeella ja parmesaanirouheella. Jo avattu punkku oli ilmaantunut sopivasti. Tuli ihan opiskeluajat mieleen. Pastaa ja punkkua! Kyllä sillä vapun juhlinta lähtee liikkeelle!
Otimme myös puhelun Punamäen vappuun. Siellä oli meidän mainio juhlaryhmämme Hannun ja Merjan hoteissa. Saimme vaihtaa kuulumiset ja nähdä rakkaat ystävät. Ensi vappuna olemme paikalla! Tiedän sen jo nyt – jos ollaan hengissä! Puhelu Punamäelle katkesi virran loppumiseen puhelimestani. Sitä ladatessani havaitsin, että leirintäpaikan sähköt eivät toimi. Asiaa ryhdyttiin selvittelemään; peläten samalla sitä, että auton sähköjärjestelmässä on jokin rikki. Varmistuimme hommasta, kun paikan emäntä (saksalainen) tuli leirintämaksua hakemaan ja samalla kyselemään vointiamme. Hän valaisi meitä 6 amppeerin sulakkeesta sähkökaapissa. Olimme ehtineet siihen mennessä paksauttaa jo neljä pikasulaketta. Asia selvisi ja nyt saamme nauttia verkkovirtaisesta valosta ja kännykän latauksesta.
Tällaisissa merkeissä ei ole Vappuaattoa vielä vietettykään. Tuskin tullaan viettämäänkään tämän jälkeen. Aiemmin – tarkoitan siis viime vuosituhannella – vapun hulinat kestivät aamuiseen valoon asti. Tänään taitaa lento katketa jo ennen ilta yhtätoista. Punkkukin on loppu! Ajat muuttuvat!
Ottakaas sopuisasti vastaan työläisten juhlapäivä. Pukeudun punaiseen huomenna.
Riemullista vappua kaikille meitä seuraaville!
29.4.
Vappua pukkaa!
Huomenna olen täällä, vaikka perinteisesti olen ollut Punamäellä hyvien ihmisten keralla nauttinut työväen juhlasta, ruoasta, laulamisesta ja soittamisesta. Tänä vuonna olisin enemmän kuin milloinkaan halunnut olla siellä. Olemmehan menettäneet kaksi merkittävää
yhteiskunnallisen osallistuvan musiikin tekijää. Pariskunta Chydenius – Korhonen ehtivät saada melkoisen paljon aikaiseksi. Kaj väsäsi useamman laulun, jotka voisin nimetä ”elämäni biisiksi”. Yli 40 vuotta niitä lauluja on ystävien kanssa yhdessä laulettu 30.4. Punamäellä. Tänä vuonna se jää väliin. Siitä olen surullinen. Vaan huomenna on paremmin! Näin siis Aulikki Oksanen on kirjootellut silloin ennen vanhaan hyvinä aikoina …
” Jos yksi pettää ja toinen jättää niin, kolmas ystävä on
Vaan muista: Hän on kyyneliisi täysin viaton
On turha kostaa ja kaunaa kantaa, on turha valittaa
On turha katsella taivaanrantaa ja tuskaa kasvattaa
Siis tartu käteen kolmannen, hän ystäväsi on
On hällä silmät lämpimät ja sydän peloton
Voit ilon löytää nukkumasta suolaheinän alta
Ja ruoho uusi nousta alkaa aina matalalta
Jos yksi pettää ja toinen jättää, niin kolmas ystävä on
Vaan muista: Hän on kyyneliisi täysin viaton
Pian päivä vaihtuu ja murhe taittuu, tutuksi vieras käy
Et enää kerro tähdistä jos tähtiä ei näy
Siis tartu käteen kolmannen, hän ystäväsi on
On hällä silmät lämpimät ja sydän peloton
Ja kolmas jos on mennyt pois on vuoro neljännen
Ja kenties yhä lähemmältä tuntuu ihminen”
Tänään Zaragoza! Tänne tulimme reippaan ajon jälkeen. Pari tuntia posotimme menemään toisen kämppärin perässä. Brittikuski laittoi menemään niin, että tärinä kävi. Päästelimme heidän imussaan välin alle oletusajan. Eva ehti kyllä kuvaamaankin, kun ajoväylä (ja kuski) oli selvä ja hyväkuntoinen. Eva oli taas taikonut meille aivan huippu mestan kaupungin keskusten tuntumasta kongressikeskuksen ääreltä vapaalta parkkipaikalta. Tänne päästyämme otimme fillarit takahuudlarin pannasta ja hyppäsimme niiden satuloihin. Suuntasimme naapurilta kysyttyjen ohjeiden mukaisesti jokirannan mainiota arkkitehtuuria ihastellen kaupungin ytimeen.
Siellä saimme ensimmäisen oppitunnin täkäläisistä tavoista. Pyörillä ei ajella missä vaan. Niitä varten on erikseen merkityt pyörätiet. Määrätietoinen (ja ystävällinen) poliisi opasti meitä tässä asiassa.
Ensimmäinen kohteemme oli Palacio De La Aljafería – vanha linna kaupungin keskustassa. Suureen basilikaan päästyämme hankimme liput kaikkiin keskeisiin katolisiin pyhättöihin. Kävimme tornissa (100 askelmaa oli ihan lämpöä nostattava kipuaminen hissimatkan jälkeen) ja sen jälkeen katedraalissa sisällä. Olihan pytinki ja toinenkin. En voinut välttyä ajattelemasta sitä työmäärää, minkä jotkut ovat tehneet moisia tehdäkseen. Melkoinen määrä orjatyövoimaa niihin on käytetty. Luultavasti kaikki rakentajat eivät ole urakasta hengissä selvinneet. Hurjia hengellisen elämän ja vallankäytön monumentteja. Kirkoilla (erityisesti paavilla) on ollut ja on tänä päivänä melkoinen määrä valtaa.
Kolmen katedraalin jälkeen tarvitsimme hengen pitimiksi ruokaakin. Etsiydyimme ravintolaan, josta saimme tapaksia. Oluet niiden kera maistui vallan sopivalta. Harvoin on saanut keskellä suurkaupunkia kaksi reilua olutta ja maittavat eväät kahdelle 15 eurolla. Tänään saatiin! Asiasta innostuneina tilasimme jälkiruokaakin. Jäätelöannokset, kaksi lattea ja melkoinen mukillinen (tilasin pienen viskin – sain tripla-sellaisen) tuotti 20 €:n laskun. Täällä saattaisi holisoitua, jos pidemmäksi aikaa jäisi! Kotimatka Tellulle sujui kevein polkimin. Ehkä reiluhko annos kävelijää antoi lisäpotkua pohkeisiin!
On siis vietetty katolista kirkkopäivää tapaksilla ja lisukkeilla. Saapi nähdä, mitä huominen tuo tullessaan! Onhan se vappuaatto! Eläköön opiskelijoiden ja työläisten vuosisatainen perinnejuhla!
28.4.
Olli ja Mani lähtivät kunnon työläisten tavoin sunnuntai-aamusta töihin. Me saimmekin parituntisen tuokion keskenään Jedin ja Stellan kanssa. Kaksi pellavapäätä valloittivat meidät uudestaan. Hitaat sunnuntaiaamut lasten kanssa ovat ehdotonta laatuaikaa. Tällä kertaa nautiskelimme moisesta herkusta Espanjassa Välimeren rannikolla.
Kaikki loppuu aikanaan – niin myös tämä herkku! Hyvästelimme lyhyemmän kaavan mukaan Ollin ja lapset. Mani oli edelleen töissä meidän käynnistäessä Tellua. Sade kylvi kyyneliä maahan asti puolestamme. Oli haikeata jättää Juvosten lempeä koti.
Sateessa on sekin hyvä puoli, että se liuottaa kaikki ötököiden jämät tuulilasista. Parisataa kilometriä ajelimme Valenciaan sateisessa kelissä. Valencian läpi pääsi yllättävän sujuvasti. Rantauduimme seuraavassa pikkukylässä meren äärelle vapaaseen parkkirantaan. Laittelimme kahvit ja samalla huomasimme, että auton jääkaappi ei enää toimi hubi-akulla. Kaasua käytämme siis jääkaapin energialähteenä ainakin jonkin aikaa. Onneksi saimme eilen tankattua kaasupullot täyteen! Kahviteltuamme päätimme jatkaa matkaa enempi sisämaahan – vuorille! Merta olemme katselleet pari viikkoa.
Eva etsi meille ilmaisen parkkipaikan Pina de Montalgrao -nimisestä viehättävästä pikkukylästä sisämaan vuoristosta – tai siis ylämaalta! Matkalla sinne pysähdyimme Barraguesin kylään tankkaamaan auton ja itsemme. Osuimme tietysti siestan aikaan sinne, joten ravintola oli kiinni. Kahvila-ruokala-myymälä oli auki. Saimme syödäksemme tonnikalasalaattia ja lihapullia patongilla. Myymälän puolella oli seinillä roikkumassa kymmeniä ilmakuivattuja sian jalkoja. Sitä herkkua olen joskus Suomessakin maistellut – muistaakseni Kuivastolla Liisin ja Villen häissä. Pidin siitä silloin ja pidän siitä edelleen. Sitä saisi tuolta ostella 21€ / kg. Ainoa ongelma on sen saaminen Suomeen syömäkelpoisena! Jää siis hankkimatta. Otin siitä matkaan kuitenkin useamman siivun, jotta saan nautiskella aamiaisella ilmakuivattua lihaa leivän päällä. Eva taitaa pysytellä juustolinjalla…
Ajelimme Pina de Montalgraoon parkkipaikalle toteamaan yöpymisolosuhteet. Palasimme kylälle ja jätimme auton parkkiin. Kävellen näki koko kylän, eikä kestänyt kauan. Kuvasimme ja hengitimme kaikkialta huokuvaa historiaa nykyisyyden kera. Pysähdyimme paikalliseen kuppilaan, josta saimme kupin teetä ja lattea mukillisen. Paikallisia oli yhdessä pöydässä yhteistä olohuoneaikaa viettämässä. Aika rauhallinen meininki. Ei pauhannut teknomusa eikä autot pöristelleet ulkopuolella. Sopi meille molemmille. Otettuamme kylän haltuun, palasimme auton kanssa parkkipaikalle odottelemaan pian alkavaa sadetta, käsittelemään päivän kuvia ja kirjoittamaan. Ympärillä jokunen valo ja hiiskumaton hiljaisuus. Rauhaisaa yötä vaan kaikille meille ja teille!
27.4.
Tänään oli ”paikallaanolopäivä”. Nautittiin Ollin ja Manin sekä lasten seurasta.
Saatiin myös kaasupullot täytettyä. Santa Polasta löytyy PolaGas asema, josta löytyi hyvä palvelu ja Suomi-pulloihin sopiva adapteri. Pullon täyttö maksoi 16 €.
Iltapäivällä seuraamme liittyivät Manin Pete-veli sekä vaimonsa Maria, joiden suosituksesta lähdimme porukalla Rancho Blancoon syömään. Upea paikka, hieno tunnelma ja erinomainen ruoka.
26.4.
Olipas mahti suihku tänä aamuna. Vettä tuli tarvittaessa semmoisella paineella, että huonokuntoinen orvaskesi sai kyytiä. Leirintäalueen palvelut olivat kyllä varsin kattavat ja laadukkaat. Ainoa puute oli uima-allas, joka aukesi vasta klo 12.00.
Aamiainen ulkosalla oli hieman ahtaan oloinen. Ympärillä muita leiriytyjiä ja etäisyys heihin vain jokunen metri. Kaipasin enempi omaa tilaa.
Aamiaisen jälkeen laitoimme romppeet kasaan varsin sujuvasti ja läksimme liikkeelle. Navakka lounainen tuuli siivitti matkan tekoa ja pienensi huomattavasti polttoaineen kulutusta (8,5 l /100km).
Maasto muuttui vähitellen jylhemmäksi. Vaaleilla kankailla verhotut viljelmät peittivät laajoja alueita ajoväylän varrella. Arvuuttelimme mitä siellä kankaiden alla kasvaa!
Valitsimme tietullisen reitin, joka nopeutti matkaamme huomattavasti. Emme halunneet ajaa mutkaista rantatietä. Olemme rantoja katselleet tälläkin reissulla jo melkoisen paljon. Sisämaat vuoristoineen alkavat kutsua meitä enemmän!
Taukopaikalla havahduimme kaasuvarantomme huvenneen. Vaihdoin pullon vain havaitakseni, että sekin on tyhjä. Ei kaasua – ei kahvia! Välipala nautittiin kahvin sijaan mehun kera. Kaasun loppuminen antoi myöskin aiheen reittisuunnitelman muutokseen. Päätimmekin ajaa mahdollisimman nopeasti Ollin ja Manin luo Orihuela Costan kaupunkiin – saimme tarvitsemamme avun heiltä – kaasupullot täyttynevät huomenna.
Iltasen nautimme yhdessä heidän kattoterassillaan. Jedi ja Stella hurmasivat meidät jälleen kerran iloisuudellaan ja välittömyydellään. Kerrassaan mainiot mukulat! Vaan niin ovat mainiot vanhempansakin. On todella etuoikeutettua saada tavata heitä täälläkin. Olli ja Mani asuivat aikanaan meidän Paimenenkallion talossa silloin, kun me asuimme Kesäniemessä!
Isäntäväki grillasi meille huikean illallisen, jonka jälkeen saatoimme hieman aikaa kirjoitella ja käsitellä kuvia isäntäväen laittaessa lapsia nukkumaan. Mainiota. kerrassaan mainiota!
25.4.
Parkkipaikkaherätys voi olla niin monenlainen. Tänään se oli tavanomainen: joku koira muisti haukahdella, kun isäntäväki vei sitä aamulenkille. Osa majoittujista on tosi aikaisia lähtijöitä. Me kun olimme vesi- ja tyhjennyspisteen vieressä, niin kaikki lähtijät ajelivat siihen meidän kupeelle tankkaamaan vettä ja tyhjentämään harmaavesisäiliöitään. Eipä siinä tarvinnut suuremmalti yrittää nukkua.
Sämpyläkahvimehu-aamiainen pakollisin kolesteroolilääkkein höystettynä nautittiin ilman laajempia debatteja. Polkaisimme liikkeelle tarkoituksena vierailla rannikkokaupungeissa – ainakin yhdessä sellaisessa.
Akun varausvalon syttyminen muutti matkasuunnitelmamme hetimmiten liikkeelle päästyämme. Myös luonnon kutsu antoi aiheen hakeutua johonkin ravitsemusliikkeeseen, jossa on toimivat saniteettitilat. Kun akun varausta kertova mittari väitti akun olevan hyvässä latingissa, kuuntelimme luonnon kutsua ensisijaisesti ja samalla keräsimme yhden kokemuksen lisää espanjalaisen keittiön salaisuuksista. Hieman valtatieltä poiketen löysimme mukavanoloisen kuppilan. Tilasimme eväät, joista ei parhaalla tahdollakaan ollut mahdollista antaa positiivisia lausuntoja …. paitsi oliiveista, jotka olivat mainioita!
Saavuttuamme Algecirasiin löysimme sieltä autokorjaamon (ALGERUEDA Driver CENTER), jossa oli varsin osaavat ja eritäin avuliaat kaverit töissä. Mittailivat auton lataukset ja laturin latausvirran ja olivat vahvasti sitä mieltä, että varoitusvalo palaa itse valossa olevan vian vuoksi. Ei laturista johtuvista syistä. Suosittelivat hoitamaan lampun tarkistuksen ja korjauksen. Kysellessäni hintaa palveluksistaan, he viittasivat kintaalla meille ja toivottivat vaan hyvää ja turvallista matkaa! Toinen kavereista oli ollut puoli vuotta Kuopiossa duunissa (vai opiskelemassa …?). Tykkäsi kovin Suomesta ja suomalaisista. Hyvä me! Annoin hänelle käyntikorttini ja pyysin ottamaan yhteyttä, kun seuraavan kerran tulee Suomeen. Olen edelleenkin sitä mieltä, että suurin osa maailman ihmisistä ovat hyviä sellaisia!
Illaksi ajelimme Camping La Bella Vistaan. Meren rannan tuntumassa sellainen paremman väen paikka (33 € leiripaikka). Uima-allas ja kaikki! Pyörät otimme ensitöiksemme alle ja läksimme tutustumaan lomakaupungin meininkiin. Mersuja, Porscheja, Audeja ja muita vastaavia oli pysäköitynä satama-alueella ja vähän muuallakin. Parikilometrinen rantaraitti kulki lukemattomien ravitsemusjuottoloiden editse. Lomalaisen oloisia ihmisiä promeneeraamassa ja pitkiä juomia nauttimassa. Joissakin kuppiloissa enemmän ja vähemmän äänekästä musiikkia. Yksi katusoittajakin oli elantoaan tienaamassa. Välimeren aallokko on matalampaa, kuin Atlantin!
Tunnin fillarilenkki teki tosi hyvää jaloille, selälle, koko keholle – ja mielelle myös. Huomenna täytynee käydä meressä uimassa – kas kun olivat laittaneet uima-altaan kiinni, ennen kuin ehdimme takaisin. Minäkään en saa kaikkea! Edes täällä!
Ymmärtääkseni kotimaassa alkaa vuorokauden keskilämpötilat nousta plussan puolelle, joten voidaan todeta kevään alkaneen koko valtakunnassa. Iloitkaa keväästä, koska siitä tulee tosi lyhyt. Saattaa nimittäin käydä niin, että kevät on viikossa taputeltu ja siirrytään suoraan kesään!
Olkaas hyvin nahoissanne siellä!
24.4.
Tänään heräsin naapurista kuuluviin elämän ääniin. Meidän vieressämme yöpyi kaveri (ties monettako yötä), jonka aamurutiinit poikkesivat muiden läsnäolijoiden rutiineista. Kaveri kaivoi varusteistaan korkkaamattoman votkapullon, kaateli siitä kivennäisvesipulloon reilun lorotuksen ja perään vettä. Toisti saman homman virvoitusjuomapullon kanssa. Isoon votkaan jäi puolikas ilmeisimminkin myöhempään käyttöön. Muuta aamiaista en havainnut hänen nauttivan. Hoikka olemuksensa kieli kuurin pituudesta – ja mahdollisesti toistuvuudestakin. Ystävällinen hän oli ja hyvin sosiaalinen. Tuli välittömästi auttamaan, kun taiteilimme Tellua ulos parkkiruudusta, jota reunusti vinoon kasvanut puu. Senttipeliä oli homma! Alan hemmo oli kovasti puuhassa mukana ja lähtiessämme iloisesti moikkaili.
Toinen, jota aamiaisella seurailin, oli meitä vastapäätä teltassaan majoittunut moottoripyörällä matkaileva keski-ikäinen nainen. Hänellä tuntui olevan jonkin verran kilometrejä takana. Homma sujui kuin valssi kesällä! Joka vermeellä oli paikkansa ja ne menivät juuri oikeassa järjestyksessä satulalaukkuihin. Respektiä moiselle osaamiselle ja viitseliäisyydelle.
Ehdimme kyllä aamiaistakin syömään perusteellisen suihkun jälkeen. Kyllä suihku – lämmin sellainen – on erinomaisen oivallinen asia. Aamuinen äänimaisema, jota rikkoi vain naapurimme haastelu ja jokunen ohi ajanut ajoneuvo, oli lintujen laulun värittämä. Varpusen kyllä tunnistin siivekkäistä ystävistämme, mutta koristeellisemmat säkeet soittelivat tirpat, joita en tuntenut. Enkä ottanut puhelua Matti-veljelleni kysyäkseni häneltä valaistusta asiaan.
Salema Eco Camp oli aivan erinomainen palvelujen ja olosuhteiden osalta. Jos moisia on reissulla lisää, alkaa homma kääntyä luxuksen puoleen! Päätimme kuitenkin lähteä liikkeelle ensin tutustumaan Saleman kylään. Kapeita jyrkähköjä teitä ajelimme kylään, jonka läpiajoksi tutustuminen typistyi. Meidän kulkuneuvollemme ei löytynyt sieltä parkkipaikkaa – jatkoimme siis matkaa.
Lagosin satamakaupunki tarjosi meille kalasataman ja melkoisen huvivenekavalkadin. Satamassa käveltyämme pysähdyimme rantakuppilaan nauttimaan pienen lasillisen olutta ja samalla saimme katsella ohi lipuvia aluksia. Kuppilalla oli erikoisuutena jännittävässä saviastiassa kypsennetty luonnonsuoleen pakattu makkara. Astian pohjalle lorauttivat puhdasta pirtua, sytyttivät pirtun ja sepä somasti lämmitti juuri sopivasti yläpuolelle asetellun makkaran. Kerroin heille, että minun kotimaassani osa kulkijoista saattaisivat pitää moista kypsennystapaa hyvän aineen hukkaamisena! Siitäpä sukeutui mieleeni, jotta olisiko moista 96 %:sta pirtua myytävänä hieman reilumman kokoisessa pänikässä! Saattaisin kotimaassa kokeilla makkaran paistoa!
Lagosista ajelimme Faroon, minkä edustalla on varsin erikoinen hiekkadyyninen pitkulainen saari. Täyteen rakennettu turistirysä oli täynnä väkeä. Meitä paremmin tuntevat voivat kuvitella, että sinne pidemmäksi aikaa jääminen ei tullut kummallekaan mieleen. Vaan ateriointi oli mieleissä kyllä. Hintoja vertailimme ja totesimme ne varsin mannermaisiksi ensimmäisessä hyväksi kehutussa ravintolassa. Käännyimme ovelta ja läksimme kävelemään autolle. Matkalla oli hieman vähemmän kultivoituneen oloinen ruokala, jossa istui paikallisiakin ihmisiä. Se on yleensä varma merkki hyvästä hintalaatusuhteesta. Asetuimme pöydän ääreen ja tilasimme katkarapuja, simpukoita, paahtoleipää ja ranskalaisia pottuja – ja tietty kaksi paikallista olutta. Eväät olivat 30 % halvemmat ja aivan erinomaisia. Äyriäiset varmaankin today’s catch!
Ravittuina hilpasimme autolle, asetimme uuden kohteen navigaattoriin ja läksimme kohti Espanjan rajaa. Näkemiin Portugal. Hieno maa, hienoja ihmisiä, komeata merta ja loputtomasti kauniita rantoja. Tänne voisi tulla uudemmankin kerran. Lämmin suositus niille, jotka suunnittelevat lomareissujaan.
Tullessamme Espanjan puolelle panimme merkille moottoritien päällysteen huonon kunnon. Uudehkossa tiessä oli lähes koko reilun 100 km:n matkalta pintavaurioita, joiden väistely muistutti välillä mutkamäkihiihtoa! Peilejä piti vilkuilla yhtenään, että tiesi mihin suuntaan pirssiä voi liikutella, kun kuoppia väisteli. Varsinainen renkaan surma moinen tieosuus.
Ennen hämärän tuloa pääsimme majoitusalueelle, joka on ilmainen – ainoana palveluna vesihana, josta myös täällä toimivat yritteliäät vesikauppiaat kävivät täyttämässä suurehkon määrän erikokoisia vesipulloja, jotka todennäköisesti sitten myyvät jossakin tarvitseville!
Parkkipaikalla futiskentän kupeella voi ihan hyvin nukkua yhden yön. Ainakin me voimme! Toivottavasti. Hyvää yötä kaikille tasapuolisesti. Täältä tähän tällä kertaa.
23.4.
Tänään sanomme hyvästit Anulle ja Hannulle. Hyvästit myös Sinesin viehättävälle kaupungille ja surffirannoille, joilla ehdimme näkemään yhden surffikoululaisen opiskelua aalloilla, jotka eivät olleet kovinkaan mittavia – paremminkin pienen puoleisia!
Eva taikoi meille neljälle aamiaiseksi hedelmämansikka smoothiet. Sämpylät meille lisäksi, että jaksamme ajella päivän reissun. Kävimme läpi vielä mahdollisia reittivalintoja ja seuraavia yöpymispaikkoja. Olimme hyvin yksimielisiä sen osalta, että Euroopan lounaisimpaan nurkkaan meidän pitää mennä käymään. Sieltä aukeaa näkymä eri suuntiin siniselle merelle.
En ole pitkien jäähyväisten miehiä, joten heitimme heipat Magic Cactus -kahvilassa nautitun kahvin jälkeen. Anu ja Hannu lähtivät kävellen takaisin autolleen ja suuntasimme etelä-lounaaseen kohti Sagresia. Ajelimme läpi kansallispuiston. Upeita kukkaniittyjä, dyynimuodostelmia ja laiduntavaa nautakarjaa. Kiireettömän ajon periaate mielessä maltoin pitää kevyttä kaasujalkaa ja katsella hieman ympärillekin.
Sagresissa ajoimme suoraan etäisimpään kärkeen, missä vanhan linnoituksen ympärille on rakennettu toimivan oloinen turistirysä. Sinne mekin uimme, kävelimme kärjen ympäri, jännitimme kalastavien paikallisten saaliita ja söimme reissun kalleimmat (myös ensimmäiset) jäätelöt. Komeata keliä meille malttaa pidellä. Reipas tuuli pitää huolen siitä, ettei tarvitse kävellessä kärsiä kuumuudesta.
Eva, josta alkaa kehittyä matkailutekniikan huippuosaaja, paikansi meille mainion yöpymispaikan. Salema Eco Camp on erinomainen leirintäalue. Hyvät palvelut, kohtuullinen (19 €) hinta kahdelta hengeltä. Bonuksena reissun ehdottomasti parhaat burgerit. Evalle vege-sellainen. Minulle vuohenlihainen. Olipa todella hyvät eväät. Tätä paikkaa uskaltaa matkustavaisille suositella! Kaiken lisäksi täällä on ihan toimiva ilmainen wifi (hieman hidas tosin)!
Ilta-askareet jaoimme niin, että Eva käsittelee kuvat, minä tiskasin ja kirjoittelen näitä tarinoita.
Illan rauha on kohta laskeutumassa. Saatanpa ottaa lasin viiniä, nostaa maljan hyvälle reissulle ja Suomen vaihtelevien kelien keväälle! Olkaa maanmiehet ja -naiset huoletta. Lumet sulavat ennen juhannusta.
22.4.
Saimme tänään melkoisen perusteellisen selvityksen surffauksen saloista ja niiden kuuluisien mega-aaltojen syntymekanismeista. Anu ja Hannu ovat täällä sen verran pitkään alaa harrastaneet, että tietoa tuntuu kerääntyneen heille melkoisen paljon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ajattelisn ryhtyväni laudan päällä seisten aalloilla ratsastelemaan. Taidan pitäytyä aiemmissa harrastuksissani.
Tänään myöskin soittelin jonkin aikaa naapureiden (Hollannista) kanssa. Lainasin taas nuorisolta kitaraa, otin tuolin matkaan ja siirryin musisoivien naapureiden luokse. Mukava oli soitella ja lauleskella porukoissa.
Ennen noita illan viihtymisiä ehdimme montaakin tänään. Aamusta läksimme (siis hitaan aamiaisen jälkeen) nuorison kanssa naapurikylän puistoon, jossa oli mainiot wc- ja suihkupalvelut. Ja ihan ilmaiset sellaiset kauniissa kaupunkipuistossa. Sieltä siirryimme katsastamaan Sinesin ruokapaikkoja, joista valitsimme vegaanisen toimijan värikkään ravintolan. Jos oli menu poikkeava aiemmista ruokapaikoista, oli myös kuppilan sisustus kovinkin erilainen. En ole sitten Hesan Kasvisravintolan jälkeen käynytkään kokonaan kasvisruokaa tarjoilevassa ruokakuppilassa. Ruoka oli maittavaa ja sitä oli riittävästi alkukeitosta jälkiruokaan. Juomana passionhedelmämehua. Ja sehän vasta erinomaista olikin!
Evästyksen jälkeen kävelimme Sinesin vanhaa idyllistä keskustaa koristavalle linnalle, jonka kupeessa Vasco Da Gaman patsas katsoi upeaan satamalahdekkeeseen aivan kaupungin sydämessä. Olipa kerrassaan hieno miljöö, missä historia hengitti voimakkaasti!
Pyykkipussi autossa odotti toimia, joten tomerimmat läksivät pesulaan pyykkäyshommiin. Minä otin huilin kannalta – 15 minuutin päiväunet pitävät mielen virkeänä! Pyykkiryhmän tultua takaisin lähdimme käymään kaupungin katolisessa kirkossa, jonka messuun osallistuimme ja sytytimme kynttilöitä Evan Nalle-tädin muistoa kunnioittamaan. Osallistuimme katoliseen messuun, jonka aikana saimme Evan kanssa asettautua muistamaan Nallea. Pyhättö oli sisäisen rauhan ja hiljentymisen hieno kokemus.
Ennen paluuta surffirannan parkkialueelle pesimme auton, kävimme ruoka- ja rautakaupassa. Oma parkkiruutumme oli tullessamme edelleen vapaana – pitkälti siksi, että nuorison polkupyörät oli laitettu paikkaa varaamaan. Illan ohjelma meni edellä kerrotusti. Minä kylläkin livistin hetkeksi katsomaan illan viimeisä valoja rannalle. Kiitos Hannulle ja Anulle todella antoisasta yhteisestä päivästä. Aamulla tavataan!
21.4.
Aamiaista emme nauttineet nurmikolla. Yksinkertainen kahvi, mehu ja sämpylä – aamiainen autossa Marian talon parkkipaikalla. Tarkistimme emännän talon lukitukset ja läksimme liikkeelle kaupan kautta. Mukaan levitettä ja mehua. Navigaattoriin Sines ja matkaan.
Eva oli rustannut meille moottoriteille elektronisen valvonnan / laskutuksen järjestelmän, joten luottavaisin mielin saatoimme ajella tietullillisille teille. Homma menikin ihan putkeen …. paitsi sitten, kun tulimme sille moottoritieosuudelle, jolle piti ottaa tuloportilla lipuke, joka osoittaa tielle saapumispaikan. Ajelin lippukioskin ohi vihreätä linjaa vain älytäkseni, että olisimme tarvinneet lipukkeen. Sille tieosuudelle ei ole elektronista tiemaksusysteemiä. Harmitus synkensi mieleni! Päätimme ottaa vastaan sen, minkä tuleman piti. Harmistunut kuski vaihdettiin toiseen, ja Eva jatkoi ajoa. Parinsadan kilometrin jälkeen poistuessamme k.o. väylältä Eva ryhtyi kertomaan porttivahdille mistä olimme tulleet väylälle. Vahti tivasi lipuketta, jota meillä ei ollut. Tällä kertaa tiehenkilö osoitti meille vihreän väylän puomin ohi ja ystävällisesti painotti meille lipukkeen ottamisen tärkeyttä ja toivotti hyvää matkaa. Edellisellä kerralla kun teimme saman, olin itse kuskina, ja se homma maksoi ihan reilusti, Nyt kun oli naiskuski, niin homma ei maksanut mitään. Sovimme, että vastaisuudessa Eva ajaa meidät aina maksullisilta väyliltä pois!
Sinesiin tulimme varsin hyvissä ajoin. Anu ja Hannu olivat tullessamme vielä kylillä proviantti- ja huoltohankinnoissa. Parkkeerasimme auton ohjeidensa mukaisesti ja tuota pikaa saimme nuorisonkin paikalle. Iloinen tapaaminen tunnetun surffirannan parkkialueella lämmitti meidän kaikkien mieltä.
Olimme ehtineet laittamaan pöydän ja tuolit ulos, joten istuuduimme kummitytön ja puolisonsa kanssa alas vaihtamaan kuulumisia ja kokemuksia matkustelusta Euroopassa. Korkkasimme Kirsin meille antaman kuoharin ja kohotimme maljan toisillemme. Auringonlaskua kävelimme ihastelemaan rannalle ja saimme samalla surffaamisen ABC:n alan maestroilta. En tiennytkään, että ne hienot surffiallot täällä syntyvätkin Karibian meren alueen matalapaineista. Aallot siis reissaavat sieltä tänne kaikkien surffaajien – ja toki muidenkin iloksi. Illan hämärtyessä asetuimme pöytäryhmämme ääreen. Sain kokeiltavaksi heiltä kitaran, jonka soittaminen tuntuikin tosi mukavalta. Nautimme iltaisen mainioiden tarinoiden kera. Onpa vaan mellevää meininkiä täällä! Olisikohan huomenna surffikelejä! Aamulla se nähdään!
20.4.
Portugalin huhtikuu parhaimmillaan. Viileä aamu tuntuu muuttuvan kohtuullisen lämpöiseksi päiväksi. Yöllä sateli, ja siitähän me kaikki tykkäämme. Kaikki mikä sataa ennen juhannusta, sataa suoraan laariin. Tämä noin muistutuksena vaan kanssakulkijoille Suomessa. Kenties sanonnan kirjoittaneet tai muistiin merkinneet, eivät tarkoittaneet näinä aikoina tapahtuvia lumi- ja räntäsateita! Olen täysin varma, että lumet sulavat koko Suomesta heinäkuuhun mennessä.
Aamusella laittelimme itsemme lähtökuntoon. Muutaman minuutin odottelimme Marian tuloa ja 9.30 läksimme ajelemaan Portosta pohjoiseen – Esposendeen. Marialla on täällä loma-asunto, jonka pihalle parkkeerasimme Tellun. Emännällä on todella kiireiset ajat töiden ja sukulaisvierailujen kanssa, joten otimme pyörät tellingistä ja ryhdyimme tutustumaan ympäristöön. Atlantilta puhalteleva leppoisa tuuli piti kelin miellyttävänä – suorastaan pyöräilykelpoisena. Aurinkolasit ovat tarpeellinen varuste!
Aamiaiselle asetuimme paikalliseen puhokseen. Todella ystävällinen henkilöstö (mm. venäläinen nainen), mainio lisukkeellinen sämpylä&latte x 2 oli yhteensä kokonaista 5 €. Taidamme tulla samaan osoitteeseen huomennakin aamiaiselle.
Marian kanssa pidimme taloon perehdytyksen ennen poistumistaan työtehtäviinsä Portoon.
Eva pesi auton, selvittelimme lämminvesivaraajan toimintaongelmat, saimme sen toimimaan. Sitten olikin vuorossa pyöräily pohjoiseen rantaraittia myöden. Sieltä löysimme merinäköalalla varustetun ravintolan, josta saimme sea rice-evään, viiniä (yllätyskö?) ja jälkiruoaksi Chilen muisteluiden kunniaksi Pisco Sour! Herttaisia ja osaavia henkilöitä töissä ravintolassa ja baarimestari oli varsinainen taiteilija. Annoimme hänelle ansaitut aplodit!
Ravittuina ja viinin vauhdittamina tutustuimme rantaelämään ravintolan edustalla. Hienoja veden hiomia kiviä silmän kantamattomiin, pehmeätä hiekkaa ylempänä ja lauantaiväkeä – nuorempia ja vanhempia. Oivallinen onkimieskin oli paikalla. Yhteistä kieltä meillä ei ollut puhua, mutta kummankin kännyköissä oli kuvia, jotka kertoivat enemmän, kuin tuhannet sanat. Kalamiehiä yhdistää jännittävä side kaikkialla!
Ensimmäiseltä rannalta jatkoimme reissua etäämmäksi pohjoiseen. Sieltä löytyi kaunis kirkasvetinen puro, joka laski somasti valtamereen. Runsaasti rannallakulkijoita laskuveden paljastamalla hietikolla.
Paluumatka sujui myötätuuleen varsin joutuisasti. Kämpillä laittelimme sähköt toimimaan autossa, asetuimme blogia kirjoittamaan ja piakkoin lähdemme katsastamaan auringon painumisen Atlantin aaltoihin. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan lomalta!
19.4.
Lähtiessämme otin äitini siskon Elvin nimmarilla varustetun koululaulukirjan vuodelta 1924 mukaan. Kotona sitä hieman tuunasin, jotta voin lähettää sen serkkuni tyttärelle Kanadaan. Nyt se on lähetetty. Joutunee huumekoirien nuuskittavaksi – ehkä viranomaisten avattavaksikin.
Postin etsiminen olikin tämän päivän viimeinen toiminta-etappi. Muutoin noudatimme tapojamme ja koetimme eksyä mahdollisimman usein. Kuljeskelimme Porton historiallisessa miljöössä, ruokailimme ja kahvittelimme kunnon turistien tapaan. Ostimme pari postikorttiakin, jotka lähetimme lapsenlapsille. Korttien saaminen postista on edelleen kiva asia.
Mariaa tapasimme hänen kotonaan. Käytimme tietysti hyväksi asuntonsa suihkua. Meillä kun auton suihku toimii nyt vain kylmänä. Lämppäri on sanonut toimintasopimuksen irti. Sähkömieheksi en ole vielä ryhtynyt, joten odottelemme oikeata osaajaa laittamaan sen kuntoon.
Tämä kaupunki on mukava. Ihmiset oikein mukavia ja välittömiä. Tutustuimme sattumalta myös täkäläiseen taideoppilaitokseen, missä saimme seurata opiskelijoiden työskentelyä. Päivän askelmäärä 12500, mikä lähestulkoon täyttää päivittäisen liikuntakiintiön. Loppupäivä taitaa mennä autossa loikoiluun nyt, kun blogi on kirjoitettu.
18.4.
Ystäväni Mikko Ojanperä täyttää tänään 75 v. Onnea Mikko. Olet kantanut hienosti isoveljen viittaasi! Tutustuin sinuun Kanneljärven Kansanopistolla kesällä 1970. Sen jälkeen olemmekin olleet monenlaisissa tapahtumissa mukana. Nostin onneksesi maljan tänään Portugalin Portossa.
Mielestäni seropi-merkkinen vaaleaturkkinen vanhahko koiraherra tuli aamulla tervehtimään, kun menin suihkuun. Varsin hyväntuulinen koira, joka ilmeisesti edusti kämppäriparkin isäntäväkeä. Me kun emme ainuttakaan heistä onnistuneet tapaamaan. Paikan palvelut olivat kyllä täysimääräisesti käytössämme. Siistit WC-tilat ja erinomainen suihku. Hiljainen ja rauhallinen ympäristö, aitauksessa automme vieressä pari kanaa ja ankkaa.
Aamiaiseksi laittelimme perinteisesti kahvia, tuoremehua, muutama leipäsiivu leikkeleillä ja tomaatilla. Eva istui aamu kahdeksasta etänä kokouksensa ja kymmenen jälkeen pääsimme liikkeelle kohti Portoa. Lähtiessä jätimme käyntikorttini isäntäväelle. Kerroimme viestissä, ettemme saaneet tilaisuutta maksaa käyttämistämme palveluista. Ehkäpä laittelevat meille viestiä perään.
Valitsimme aluksi tietullivapaan reitin, jonka muutimme tullilliseksi lähempänä kaupunkia. Tiet kun muuttuivat mutkaisiksi lukuisilla pysähdyksillä liikennevaloissa. Aluksi moottoritiet kulkivat vuoristoisessa maastossa. Kaasupolkimella oli pääsääntöisesti kaksi asentoa. Ylämäet sai ajella talla pohjassa ja alamäet lähinnä jarrutellen. Mäkien jyrkkyys vaihteli 5%:n ja 8%n välillä. Kaiken kaikkiaan komeata maastoa saatiin ihailla. Lähestyessämme Portoa vei tietulliton reittimme pienille kaksikaistaisille mutkitteleville teille.
Kun navigaattori kertoi viimeiseen 50 km:n matkaan kuluvan 1,5 tuntia, päätimme siirtyä moottoritielle. Sinne meno ei sujunut ihan ohjeiden mukaisesti. Meiltä jäi kuittaamatta tulolipuke ja se maksoi meille 51€. Näitähän sattuu matkustaessa, joten otimme sen oppirahan maksamisena. Loppureissulla saimmekin pitää vauhtia pääsääntöisesti 120 km/h. Matka joutui ja olimme hieman etuajassa määränpäässämme.
Pekka Mesimäen puoliso Maria oli täällä Portossa meitä odottelemassa. Ajelimme ohjeensa mukaisesti auton talonsa parkkialueelle ja asetuimme aloillemme.
Maria oli ilmoittanut myös meidät paikallisen erityisnuorten tukihankkeen lounastapahtumaan. Pääsimme mukaan hienoon lämminhenkiseen tapaamiseen, jossa saimme täyslaidallisen erinomaista ruokaa, viiniä ja seuraa. Mitä mainioin tilaisuus, jonka lopuksi saimme tutustua hankkeen tiloihin ja pedagogiikkaan sikäläisten opettajien ohjauksessa. Kiitos Maria todella vaikuttavasta tapahtumasta.
Viktor, Marian ystävä, toi meidät Tellulle, joka on parkissa toimistonsa ikkunan alla. Ennen autoon asettumista kävimme pienellä kaupunkikävelyllä hankkimassa hedelmiä, leikkeleitä, kauramaitoa ja mansikoita. Tätä kirjoittaessa on mukava napostella viinirypäleitä ja mansikoita. Juuri hetki sitten talon turvamies toi meille pullon viiniä, jotta kirjoittaminen sujuisi paremmin. Viini on vielä avaamatta! Olipa kuitenkin ystävällinen teko herralta, jonka kanssa meillä ei ole yhteistä kieltä!
Portugalissa ihmiset puhuvat varsin hyvin englantia. Eivät kaikki, mutta useimmissa paikoissa englannilla selviää. Merkille pantavaa on ihmisten avuliaisuus ja ystävällisyys. Meillä suomalaisilla tuntuu olevan täällä melkoisen hyvä maine. Hyvä niin! Alan ihastua tähän maahan ja kansaan.
17.4.
Yöpyminen härkätaisteluareenan ja jalkapallokentän välissä ei antanut aihetta pidempiin aamuaskareisiin. Siivu leipää mehulla ja kahvilla. Sitten liikkeelle. Suuntana Porto – tai siis matkalle osuva halpa yöpymispaikka. Pääsääntöisesti moottoriteitä ajellen tultiin taukoa pitämään huoltoasemalle. Tankkaus ja evästys huoltoasematyylillä. Eva otti ajovuoron, joten sain huilailla reilun tunnin. Vaihdettiin uudestaan kuskia ennen Portugalin puolelle siirtymistä. Evan piti hoitaa navigointi. Minulla ei ole riittävästi osaamista niin tarkkaan hommaan. Hän se kerta toisensa jälkeen löytää meille hienoja mestoja yöpyä. Tänään tulimme Podence-nimiseen kylään, jonka Caretos-juhlatraditio on Unescon suojelema kulttuuriperintö. Todella huokea ja mukava matkailuautoparkki grillikatoksella, WC:llä ja suihkulla (cämppäri 2 €, 1 €/henkilö sekä 2 € /suihku)! Eikä ainakaan vielä klo 17.30 ole ilmaantunut muita kulkijoita paikalle.
Paikallisessa tavernassa poikkesimme kyläkävelyn aluksi. Siellä oli useampi ihminen, jotka haastelivat auttavasti englantia. Espanjan puolella heitä oli harvemmassa. Ehkäpä tämäkin on osa eurooppalaisuuden ydintä!
Tavernassa tilasin kaksi reilua lasillista valkoviiniä. Lasku oli kokonaista 2 €. Jos olisi taipumusta juuttua halvan viinin äärelle, niin täällä se kyllä tapahtuisi todella helposti. Otin kyllä toisenkin lasillisen viileätä hyvää viiniä. Kirjoittelen tätä juomien jälkimainingeissa! Tavernasta oli hieno näkymä läheiselle järvelle, josta kuulemma osaava pyyntimies voisi narrata ihan mallikkaita kaloja! Ei ole pyyntivehkeitä mukana, joten odottelemme Portoon pääsyä. Sieltä saa kalaa lautaselle ihan tilaamalla! Ihan ensimmäinen tällainen reissu, kun ei ole mitään pyyntivehkeitä käytössä. Ihan turistina mennään ja ostoruokia syödään. Voi sitä näinkin olla ja elää! Ainakin jonkin aikaa…. Saavat paikalliset kalat uida minun puolestani ihan rauhassa vesissään.
Keli on ainakin meille aivan ihanteellinen. Parikymmentä astetta lämmintä ja lähes pilvetön taivas. Asiat voisivat olla huonomminkin …
16.4.
Jopas oltiin mukavassa paikassa yö. Aamulla polkaisin ensitöikseni fillarilla kylälle ostamaan vastaleivottua patonkia ja croissantteja. Niiden kanssa aamiaiselle. Eva oli näpsänä keitellyt kaffet odotellessaan. Viinitarhan yllä leijuvia haukkoja katsellen nautimme aamiaista. Sen perään laittelimme auton lähtökuntoon ja menimme viinitilan vastaanottoon katsomaan, josko siellä olisi jotain sopivaa matkaan ostettavaa. Latviasta lähtöisin oleva viehättävä Marina oli todellinen asiakaspalvelun osaaja. Hän maistatti meillä viinejä niin, että löysimme meille sopivat juomat. Punkku, valkkari ja rosé lähtivät matkaan. Marina esitteli meille myös tuotantotilat ja viinikellarin. Olipa mahtava kokemus. Sain myös vastauksen siihen, kuinka vanhoja viinipuut ovat. Kuulemma 30 – 40 v vanhoja – osin jo sammalen peittämiä rungon pätkiä, jotka nyt työntävät uutta oksistoa. Viinin korjuu sitten elo-syyskuulla. 3v vanhan viinitynnyrin saisi kuulemma 50€:lla. Ei mahtunut kyytiin nyt, joten täytynee tulla uudestaan. Tavoitteenani on saada tehtyä tynnyrillinen calvadosta! Olisi mukava jättää lapsenlapsille semmoinen perinnöksi!
Espanjan suuntaan käänsimme keulan. San Sebastianin kupeesta ajelimme (muutama vilkaisu Biskajanlahdelle) kohti Baskimaata. Espanjaan tulimme emmekä edes huomanneet milloin! Eva bongasi meille yöpymispaikaksi rauhallisen kämppäriparkin Briviescan kaupungista. Läksimme toivorikkaina fillareilla hakemaan ruokapaikkaa. Internet ohjasi yhtäälle, mistä löytyi ravintola, jossa oven raosta henkilö kertoi meille: Mañana, ja kohautteli olkapäitään! Onneksi vierestä löytyi pienehkö ravintola, josta saimme ihan mainiot eväät – ja kohtuulliseen hintaan.
Olemme olleet eurooppalaisuuden ytimessä: Saksa, Ranska ja Espanja. Saksassa kaikki siistiä, tehokasta ja toimivaa. Kaikki palvelut toimivat liki 24/7. Ruoka – no en nyt sano siitä mitään. Olut kohtuullisen hyvää.
Ranskassa myös siistiä, ystävällistä – perinteitä kunnioittavaa. Joutilaisuuden tärkeys läsnä. Palvelut toimivat silloin, kun olivat saatavilla. Internetin ilmoituksiin aukioloista ei kannata luottaa. Ravintolat ovat auki – jos sattuu olemaan asiakkaita ja henkilöstö paikalla.
Espanja on vielä aika vähällä kokemuksella. Sen tiedämme, että iltasella ei kannata yrittää ravintolaan syömään ennen ilta kahdeksaa! Mutta odottaminen saattaa kannattaa – ainakin, jos kahvilassa odottelee teen laten ja sämpylän kanssa. Mukavassa tunnelmassa sai nauttia kahden hengen annoksen kokonaisella kolmella eurolla! Ja kun oikein ruokaravintolaan päästiin, niin ainakin minun entrecote oli lähes elämys. 400g:n liha oli juurikin niin hyvä, kuin moinen voi olla. Eikä talon viiniäkään voi moittia. Ystävällinen meininki kaiken kaikkiaan.
Tällä parkkipaikalla ei melu eikä häly meitä kiusaa. Saamme varmaankin nukkua yömme rauhassa muiden karavaanareiden kera.
15.4.
Olipas sukkela aamu! Pala saksalaista tummaa leipää leikkeleellä, kuppi mehua ja kahvia ja matkaan. Jokimaisemia olen nähnyt hienompiakin, joten niitä ei jääty ihmettelemään. Tankkauksen jälkeen etsiydyimme ruokakauppaan etsimään evästarpeita ja kattilaan kantta. Kantta emme löytäneet. Toilettikin oli kaupan yhteydessä, joten kokonaishuolto oli lähdettäessa hallinnassa.
Ajoväylät muuttuivat vuoristomaisista tasamaisiksi ja nopeusrajoituksetkin korkeammiksi. Raskaalla kaasujalalla etenimme lounaaksi Saint Angel – nimiseen pieneen kylään, jossa alun perin Portugalista kotoisin oleva rouva tyttärensä kanssa emännöi lounasravintolaa. Pääsimme vihdoinkin ranskalaisuuden ytimeen. Ja olihan paikkakin ihan keskellä Ranskan maata! Alkupala, nk. neljännes viini, pääruoka, juusto, jälkiruoka ja kahvi. Sama menu näytti olevan kaikilla läsnäolijoilla. Me olimme ainoat ulkopuoliset. Kylän duunarit ja eläkeläiset tuntuivat evästävän siellä – varmaankin päivittäin. Kiireetön ateriointi runsaan keskustelun kera. Ja kaikilla viiniä ruokajuomana! Pääruokana tarjottu porsaanpaisti ei ollut sieltä parhaasta päästä, mutta kaikki muu kelpasi mainiosti. Evalle possun pureksiminen oli kevyt haaste! Laittoi lihoistaan suurehkon osan minun eteeni! Vaan olipa mukava tunnelmapalanen reissun puolivälin krouvissa!
Matkalla kohti Bordeauxia Eva tutkaili kännykästään seuraavaa yöpymispaikkaa (park4night -appi). Taitava vaimoni löysi matkareitin varrelta viinitilan, Chateau Bertinerien, joka tarjoaa ilmaisen yöpymispaikan, veden ja sähkön. Ilmeisimmin pääsemme aamusta vielä maistamaan tilan viinejä! Aivan huippumesta! Tääl olemme kolmen muun asuntoauton kanssa ko herran kukkarossa. Ensitöiksemme otimme fillarit alas tellingiltä ja ajelimme kylää katsastamaan. Kirkko ja leipomo, joista leipomo oli vielä auki. Saimme pari croissanttia matkaan. Aamulla haemme muutaman tuoreen sellaisen – kuin myös patongin! Koko kylä vaikuttaa sellaiselta viinitilan synnyttämältä yhteisöltä. Upea nurmibaana jalkapalloileville, tenniskenttä ja koriskenttä sen vieressä. Hyvinvoiva yhteisö, vaikka savuja varmaankin alle sata! Illan pimentyessä alkoi kevyesti satelemaan. Saapi nähdä, josko se keksii enempikin ripotella. Huomenna pitäisi jaksaa ajaa Espanjan puolelle!
14.4.
Suihku 12 asteen lämmössä virkisti ja herätti. Aamiainen nurmikolla. Kahvia leipien kera. Päätimme siirtää jogurtin ja myslin syönnin lounaaksi. Keli komistuu – on syytä vaihtaa kesävaatetus päälle.
Liikkeelle hitaan aamun jälkeen yhdentoista pintaan. Puolilta päivin pysähdyimme ihastelemaan keskiaikaista Langresin kaupunkia. Se tunnetiin jo Rooman vallan aikana nimellä Andematunum.
Korkealle kukkulalle rakennettua kaupunkia ympäröi korkeat kivimuurit. Kaupungin sydämessä on upea katolinen katedraali. Kapeat kadut sallivat autoilunkin, vaan ei telluilua. Me kävelimme ja nautimme ranskalaisesta sunnuntaista!
Ajoa jatkoimme keskiaikaisin ajatuksin. Etenimme pienempiä maksuttomia teitä läpi kymmenien toisiaan muistuttavien pikkukylien. Niiden väleissä oli upeita pelto- ja metsämaisemia. Keltaiset, vihreät ja tummanruskeat sävyt olivat edelleen vahvasti edustettuina. Myös peltojen äärelle tuodut olkiset lantakasat antoivat aika-ajoin lisätuoksua vahvan rypsin tuoksun tilalle!
Iltasta ryhdyimme etsimään pienehköistä kylistä vuoristoisessa maastossa. Saatoimme todeta Ranskan elävän erilaista sunnuntaita. Täällä ei porukat sunnuntaisin paina töitä 24/7. Täällä sunnuntaisin vietetään perheen ja läheisten kanssa aikaa. Kaikki kuppilat olivat kiinni – vaikka netti kertoi niiden olevan auki! Asiaa tiedustellessamme, saimme vastaukseksi leviteltyjä käsiä ja olkapäiden kohottelua anteeksipyytävän hymyn kera. Sinnikäs yrittäminen johdatti meidät hieman suurempaan keskukseen, josta löytyi avoinna olevia pitserioita. Niitä pyörittivät toiseen uskontokuntaan kuuluvat henkilöt. Tilasimme olemattomalla ranskalla kaksi merieläväpitsaa, jotka henkilöstö kypsensi upeassa puilla lämmitetyssä uunissa. Komeata hommaa. Ja pitsatkin saatoimme syödä – osittain. Loput pakkasimme matkaan, jotta ehdimme edes jonkinlaisessa valossa ajamaan yöpymispaikkaamme. Eva löysi netistä puskaparkkipaikan Loire-joen rannalta. Täällä ei muita näy – ei edes valoja. Tuskinpa kukaan edes tietää meidän täällä majailevan. Ovet laitoimme lukkoon toki! Puukon otan yöksi ulottuvilleni! Ranska on erilainen, kuin Saksa! Mielenkiinnolla odotan Espanjaa ja erityisesti Portugalia!
13.4.
Aamu aurinkoinen ja hieman viileähkö. Nopeasti alkoi lämpötila nousta. Aamiaisen jälkeen laittauduimme liikkeelle. Päätimme ajella Moselia seuraillen. Olipa mainio viiniviljelmien ja toisiaan seuraavien kylien reunustama jokilaakso. Suuret turisteja kuskaavat jokilaivat huristelivat jokiuomaa ylä- ja alavirtaan. Me pysyttelimme tien päällä.
Valitsimme navigaattorista reitit, jotka välttivät maksulliset valtatiet. Pääsimmekin navin ohjaamina pienille teille, jotka kulkivat muutaman kymmenen savun kylien lävitse. Kylien välit olivat silmää hellivien peltomaisemien jatkumoa. Kukkivat rypsi- tai rapsipellot keltaisina, niiden lomassa vasta muokattuja tumman mullan alueita ja eri vihreätä hohtavia viljelmiä. Huonommankin värisilmän omaava henkilö saattoi ihailla värien loistoa. Kylissä ohitimme vanhoja ja vieläkin vanhempia kirkkoja. Emme pysähtyneet niitä katsastamaan tarkemmin.
Luxemburgin läpiajon yhteydessä pysähdyimme tankkaamaan auton ja itsemme. Kuulimme ihmisten puhuvan luxenburgia. Sitä kieltä puhuu jokunen satatuhatta sikäläistä.
Päivän kallistuessa iltaa kohti ryhdyimme hakemaan yöpymispaikkaa. Kaipasimme kumpikin rauhallista maalaisympäristöä. Löysimme muutaman ohilyönnin jälkeen mitä mainioimman leirintäpaikan (Camping de Hautoreille). Ei pahan hintainen (15 €) ja todella mukava isäntäväki. Ravintolassa lasi Rhonelaista punkkua 3,30€! Uskallan suositella kelle tahansa matkustavaiselle tätä paikkaa. Heillä oli portin pielessä myös Suomen lippu. Se ilahdutti meitä kovin!
Iltasen jälkeen istuimme viinilasillisilla naapurissa telttailevan paikallisen pyöräilevän neitokaisen (Lini) kanssa. Kertoilimme reissuistamme, hankkeistamme Tansaniassa ja Suomesta. Hänellä on ajatuksena tulla pyöräilemaan Suomeen. Toivotimme tervetulleeksi. Jätin käyntikorttini hänelle, jos tarvitsee yhteyshenkilöä Suomesta.
Päivälämpötilat nousussa….. Yölämmöt meille ihanteelliset!
12.4.
Viime yö tuli vietettyä Citty Parkissa Lyypekissä. Ei juotu ko yksi lyhyt kylmä puoliksi. Sit unille ja herättiin tähän aamuun kohtuullisen varhain; siinä seitsemän huitteilla. Aamutoimet lyhyemmän kaavan mukaan ja sen jälkeen puhokseen ihmettelemään sikäläisen leipomokahvilan aamiaistarjontaa. Mainioita juuri paistettuja sämpylöitä runsailla täytteillä. Otettiin vielä lattea siihen kupeelle. Juhla-aamiainen lonkeronharmaassa kelissä.
Eva asetteli navigaattoriin Jonatan-kummipoikamme osoitteen ja suorimme siitä samoin tein liikkeelle. Saksalainen liikennekulttuuri sopii meille vallan mainiosti. Rekat ajelee 90 km/h ja bussit 100 km/h. Niiltä otimme vetoapuja mahdollisimman paljon. Tässä pirssissä tuulipintaa on niin reilusti, että kannattaa ottaa peesit. Täällä osataan antaa tilaa ja tulla liikenteeseen vetoketjulla. Matka taittuu sujuvasti.
Pohjois-Saksan maisemat ovat melkoisen yksitoikkoisia. Peltoa ja metsäplänttejä vuoron perään. Luonto vihertää, rypsipellot kukassa ja lämpötila nousee näin iltapäivän aikaan jo 20 asteen tuntumaan. Täällä on ihan kesä.
Paussipaikkamme oli tienvarren huoltamo / RV-parkki. Hyvät siistit ulkokalusteet, joiden äärellä mukava istuksia ja evästää. Täällä ei juurikaan roskia näy! Paussin jälkeen Eva asettui kuskin penkille ja matka jatkuu hänen komennossaan. Minä saan katsella maisemia, jotka ovat muuttuneet hieman mäkisemmiksi!
Jonatanin kanssa viestiteltiin ja sovittiin päivällistapaaminen ilta kuudeksi. Saa nähdä, olemmeko ajoissa perillä. Onpa tosi mukava tavata kummipoikaa – välillä täällä Saksassa!
Yövyimme KNAUS Cmpingparksissa
Paikka oli siisti ja muuten rauhallinen, mutta perjantai-illan humua kuului kaupungilta.
Lähtö Vuosaaresta 10.4.2024 klo 15.
Saapuminen Travemündeen 11.4. klo 21.00.
10.4.
Klo 21.00 olemme ohittaneet Hankoniemen. Käännämme kurssia vähitellen länsilounaasta lounaaseen – etelälounaaseen! Ajamme suoraan vastatuuleen. Aalloilla jäniksiä, mikä merkitsee n. 9-10 m:n tuulta. Kannella tuulen nopeus n. 30 m/s. Aluksen nopeus on n. 20 mpk/h eli solmua. Se tarkoittaa noin 36 km /h. Nuo kaksi yhteensä tekee mielestäni vain 20 m/s. Silti kansituulta laivan ilmoitustaulun 30 m/s. Ehkäpä tämä paatti kulkee nopeammin, kuin 20 solmua! Tarkemmin ruutua seuratessani huomaan, että vastaisen tuulen nopeudeksi ilmoitetaan nyt 20 m/s ja aluksen nopeudeksi 21 solmua. Olen siis kuitenkin kohtuullisen hyvin vielä kartalla näistä merenkulun perusasioista.
Tätä samaa reittiä ajelin joskus 90-luvulla Pauli-vainaan kanssa. Läksimme 33-metrisellä troolarillaan joulun ja uudenvuoden välissä Hangosta Gotlantiin silakan pyyntiin. Minulle osui keskiyöllä alkava ruorivahti. Kippari nukkui bryggan kupeessa. Vahtivuoroni piti loppua aamuyöllä neljältä. Meri oli silloin tyvenempi kuin nyt. Mukavaan heijaavaan aaltoon ajelin autopilotilla silmäillen säännöllisesti tutkaan – josko olisi muita kulkijoita merellä. Eipä ollut! Ei sen siunaamaa kulkijaa missään näköpiirissä. Ei edes tutkan kantaman alueella. Kolmen tienoilla havaitsin kurssistamme sivussa kulkevan aluksen, jonka valojakin sain hetken ihastella. Muutoin ainoat asiat, jotka täyspilvisellä kelillä saatoin yöllä nähdä, olivat aluksen kansirakenteet ja tutkan kuva näytöllä. Merenkulkijan yksinäisyys konkretisoitui niinä tunteina. Kellon lähestyessä neljää tunsin voivani varsin mainiosti ja päätin tehdä myös seuraavan vahdin ja antaa kipparin nukkua. Hänhän joutuu joka tapauksessa tekemään täyden vetopäivän, kun aamu valkenee ja pääsemme Gotska Sandön äärellä silakka-apajille.
Aika tavalla erilaista on katsella näitä vesiä nyt, kun päivänvaloa on vielä jäljellä. Tällä tuulella tässä Hiidenmaan ja Ahvenanmaan välissä pyyhkäisypinta taitaa olla suurimmillaan. Se tarkoittaa hieman kasvavaa aallokkoa – joskin tämänkokoisessa paatissa (pituus 218m) moinen vasta-aalto hädin tuskin on havaittavissa.
Aluksen ravintolassa puhutaan suomea ja saksaa, joukossa jokunen sananen eestiäkin. Rekkakuskeilla omat pöytäkuntansa. Matkailuautoilla saapuneita joukossa. Tuntuvat olevan suomalaisia. Kylläisin vatsoin baarin juomia nautitaan, kukin tavallaan. Aika rauhallinen meno ollakseen valtakunnasta toiseen siirtyvä matkustajia kuljettava alus. Olen istunut villimmissäkin tunnelmissa laivan baarissa illalla yhdeksän aikaan!
Ajoimme Tellun alukseen Vuosaaren satamassa iltapäivällä kahden aikoihin. Majoituimme hyttiimme, katselimme hetken aluksen matkustajatiloja ja palasimme hyttiin. Juha Hurmeen ”Suomi” teos on minulla kuunteluvuorossa, joten luurit korville ja pötkölleen. Osasin laittaa herätyksen varttia ennen illallista. Kuuntelun sijaan vaivuin suloiseen uneen. Onneksi Storytel tunnistaa ajastuksen. Olin laittanut sen sulkemaan kuuntelun 15 minuutin päähän. Kuulin tarinaa tuskin kolmea minuuttia pidempään! Havahduttuani hereille reilun tunnin unien jälkeen totesin Evan nukkuvan. Taidamme kumpikin olla melkoisen väsyneitä!
Takana kaksi kovaa punnerrusta. Hankehakemuksen tekeminen Ulkoministeriöön kaikkine valmisteluineen ja palavereineen. Useamman kuukauden kokopäiväpunnerrus! Saman aikaisesti Eva ohjasi työharjoittelija Charlottea Wisconsinin Yliopistosta kahtena päivänä viikossa. Jätettyämme hakemuksen alkoi kodin järjestely. Tavaroiden pakkaaminen, ylimääräisten kuskaaminen kierrätysyksiköihin. Sinne meni levyjä, kirjoja, tummia pukuja (kaapissa kutistuneita ja meille lahjoitettuja…). Varastojen uudelleenjärjestelyä, mökillä käyntejä polttopuiden teon kera …. Viimeiset siivouksen aamulla ennen lähtöä! Ei tainnut varsinaisia lepopäiviä juurikaan olla joulun jälkeen. Ei siis ihme, että pikkuisen nukuttaa!
Olemme yhdessä luvanneet itsellemme ja toisillemme: nyt ei siivota, kiirehditä eikä olla tehokkaita. Katsellaan, ihmetellään, pysähdellään, nautitaan ihmisten tapaamisesta ja yhteisestä ajasta kanssaan. Maistelemme paikallisia ruokia, oluita ja viinejä. Yritämme saada tuntuman kulttuureihin – ihmisiin. Annamme ajan virrata ja kokemusten tulla. Koetamme muistaa vuoden 2011 reissumme moton: Get lost!
Aluksen kulkusuunta klo 21.30 on 230 astetta!
11.4.
Ei televisiota, ei internettiä, ei puhelinverkkoa! Miten elettiin silloin, kun näitä mainittuja elementtejä ollut vielä olemassakaan?
Telkkari ilmaantui lapsuuden kotiimme muistaakseni vuonna 1967. Vuoden -66 jalkapallon mm-kisoja kävin katsomassa alakerrassa Haapasen Kassun luona. Silloin taisivat pronssimitalit matkata Portugaliin, jonka ehdottomana tähtenä hääräsi Eusebio – Musta Helmi, niin kuin häntä kutsuttiin. Englanti voitti Länsi-Saksan loppuottelussa kapteeninsa Bobby Charltonin johdolla. Brasilian Pele oli aiemmin telottu pelikunnottomaksi.
Portugaliinhan me nyt ollaan ensimmäiseksi suuntaamassa. Entinen siirtomaavalta, joka on ajan myötä kutistunut kokoisekseen. Se on menettänyt merentakaiset alueensa mutta jättänyt kielensä valloittamiensa maiden kansalaisten käyttöön. Onko moisesta syytä olla erityisen ylpeä? Sama pätee Espanjaan ja muihinkin kolonialistisiin maihin!
Portugal on tottunut elämään isomman ja vahvemman varjossa. Niin on myös Irlanti! Ja Suomi! Ehkäpä siksi me suomalaiset tulemme hyvin juttuun irkkujen ja portugalilaisten kanssa!
Yölliset unet olivat osaltani hieman katkonaiset. Puutuvat kädet herättelivät – eikä myöhään iltapäivällä nukuttu päiväuni edesauttanut pidempää yöunta. Neljän jälkeen laitoin Hurmeen Suomi-teoksen korvanappiini. Kelasin hieman taaksepäin ja aloin kuunnella kertaalleen kuulemaani. Olen todennut, että moinen laittaa unen tulemaan sukkelammin. Niin se toimi viimeyönäkin …. joskin jouduin uusimaan saman toimenpiteen useampaan kertaan. Ilokseni havaitsin, että Hurme on kirjoittanut joitakin sivuja kirjastaan samassa tuvassa, missä olen saanut itsekin nauttia Holman tunnelmista.
Aamun valkenemista ei ikkunattomassa hytissä voinut havaita. Kännykän kello ilmoitti ajan. Suihkun kautta aamiaiselle, joka tässä laivassa alkaa brunssina klo 9.30 ja jatkuu aina 12.30:een. Sama pöytä, Kari ja Mervi pöytäseuranamme. Heillä oli matkailuautonsa joutunut remonttiin, joten reissaavat henkilöautolla. Tuli kuulemma toisenlainen retki, kuin olivat suunnitelleet!
Eva on vahvasti sitä mieltä, että voimme vielä käväistä pikku lisäbrunssilla puolen päivän aikaan. Illallinen tarjoillaan 18.30. Ei tarvitse ainakaan nälissään olla! Öölannin kärjen ohitimme jokin aika sitten. Bornholmin taidamme kiertää länsipuolelta. Seuraava maakontakti taitaakin olla Tanska – vai olisiko sittenkin Saksa.
Juuri nyt taidamme olla melkoisen lähellä sitä aluetta, missä Itämeren kaasuputki räjäytettiin mäsäksi. Se taitaa jäädä tuonne meren pohjalle kiusallisena muistutuksena hyväuskoisuudesta ja näköalattomuudesta. Olen koko 2000-luvun ihmetellyt eurooppalaisia politiikkoja ja heidän motiivejaan toimia yhteistyössä Putinin Venäjän kanssa. Jos ei se Jeltsinin aika kovinkaan paljon lupaillut, niin kyllä KGB-putin näytti karvansa jo hyvissä ajoin. Heidi Hautala ja muutama muukin tunnisti riskit. Heidät vaiennettiin laajalla rintamalla niiden toimesta, jotka uskoivat talousyhteistyön johtavan toivottuun kehityssuuntaan Venäjällä. Edelleenkin eurooppalaiset yritykset tekevät kauppaa Putinin Venäjän kanssa. Se talous on niin tärkeä asia! Olisikohan aika kääntää katseet Afrikkaan ja yhteistyöhön sikäläisten kanssa?
Satamaan tulimme säädetyssä ajassa 22.00. Vajaan tunnin odottelun jälkeen pääsimme ajamaan auton ulos laivasta. Navigaattoriin Citty Parkin osoite (kiitos Anulle, joka toimitti meille osoitteen), ja keula siihen suuntaan.
