Helsinki – Travemünde

10.4.

Klo 21.00 olemme ohittaneet Hankoniemen. Käännämme kurssia vähitellen länsilounaasta lounaaseen – etelälounaaseen! Ajamme suoraan vastatuuleen. Aalloilla jäniksiä, mikä merkitsee n. 9-10 m:n tuulta. Kannella tuulen nopeus n. 30 m/s. Aluksen nopeus on n. 20 mpk/h eli solmua. Se tarkoittaa noin 36 km /h. Nuo kaksi yhteensä tekee mielestäni vain 20 m/s. Silti kansituulta laivan ilmoitustaulun 30 m/s. Ehkäpä tämä paatti kulkee nopeammin, kuin 20 solmua! Tarkemmin ruutua seuratessani huomaan, että vastaisen tuulen nopeudeksi ilmoitetaan nyt 20 m/s ja aluksen nopeudeksi 21 solmua. Olen siis kuitenkin kohtuullisen hyvin vielä kartalla näistä merenkulun perusasioista.

Tätä samaa reittiä ajelin joskus 90-luvulla Pauli-vainaan kanssa. Läksimme 33-metrisellä troolarillaan joulun ja uudenvuoden välissä Hangosta Gotlantiin silakan pyyntiin. Minulle osui keskiyöllä alkava ruorivahti. Kippari nukkui bryggan kupeessa. Vahtivuoroni piti loppua aamuyöllä neljältä. Meri oli silloin tyvenempi kuin nyt. Mukavaan heijaavaan aaltoon ajelin autopilotilla silmäillen säännöllisesti tutkaan – josko olisi muita kulkijoita merellä. Eipä ollut! Ei sen siunaamaa kulkijaa missään näköpiirissä. Ei edes tutkan kantaman alueella. Kolmen tienoilla havaitsin kurssistamme sivussa kulkevan aluksen, jonka valojakin sain hetken ihastella. Muutoin ainoat asiat, jotka täyspilvisellä kelillä saatoin yöllä nähdä, olivat aluksen kansirakenteet ja tutkan kuva näytöllä. Merenkulkijan yksinäisyys konkretisoitui niinä tunteina. Kellon lähestyessä neljää tunsin voivani varsin mainiosti ja päätin tehdä myös seuraavan vahdin ja antaa kipparin nukkua. Hänhän joutuu joka tapauksessa tekemään täyden vetopäivän, kun aamu valkenee ja pääsemme Gotska Sandön äärellä silakka-apajille.

Aika tavalla erilaista on katsella näitä vesiä nyt, kun päivänvaloa on vielä jäljellä. Tällä tuulella tässä Hiidenmaan ja Ahvenanmaan välissä pyyhkäisypinta taitaa olla suurimmillaan. Se tarkoittaa hieman kasvavaa aallokkoa – joskin tämänkokoisessa paatissa (pituus 218m) moinen vasta-aalto hädin tuskin on havaittavissa.
Aluksen ravintolassa puhutaan suomea ja saksaa, joukossa jokunen sananen eestiäkin. Rekkakuskeilla omat pöytäkuntansa. Matkailuautoilla saapuneita joukossa. Tuntuvat olevan suomalaisia. Kylläisin vatsoin baarin juomia nautitaan, kukin tavallaan. Aika rauhallinen meno ollakseen valtakunnasta toiseen siirtyvä matkustajia kuljettava alus. Olen istunut villimmissäkin tunnelmissa laivan baarissa illalla yhdeksän aikaan!

Ajoimme Tellun alukseen Vuosaaren satamassa iltapäivällä kahden aikoihin. Majoituimme hyttiimme, katselimme hetken aluksen matkustajatiloja ja palasimme hyttiin. Juha Hurmeen ”Suomi” teos on minulla kuunteluvuorossa, joten luurit korville ja pötkölleen. Osasin laittaa herätyksen varttia ennen illallista. Kuuntelun sijaan vaivuin suloiseen uneen. Onneksi Storytel tunnistaa ajastuksen. Olin laittanut sen sulkemaan kuuntelun 15 minuutin päähän. Kuulin tarinaa tuskin kolmea minuuttia pidempään! Havahduttuani hereille reilun tunnin unien jälkeen totesin Evan nukkuvan. Taidamme kumpikin olla melkoisen väsyneitä!
Takana kaksi kovaa punnerrusta. Hankehakemuksen tekeminen Ulkoministeriöön kaikkine valmisteluineen ja palavereineen. Useamman kuukauden kokopäiväpunnerrus! Saman aikaisesti Eva ohjasi työharjoittelija Charlottea Wisconsinin Yliopistosta kahtena päivänä viikossa. Jätettyämme hakemuksen alkoi kodin järjestely. Tavaroiden pakkaaminen, ylimääräisten kuskaaminen kierrätysyksiköihin. Sinne meni levyjä, kirjoja, tummia pukuja (kaapissa kutistuneita ja meille lahjoitettuja…). Varastojen uudelleenjärjestelyä, mökillä käyntejä polttopuiden teon kera ….  Viimeiset siivouksen aamulla ennen lähtöä! Ei tainnut varsinaisia lepopäiviä juurikaan olla joulun jälkeen. Ei siis ihme, että pikkuisen nukuttaa!

Olemme yhdessä luvanneet itsellemme ja toisillemme: nyt ei siivota, kiirehditä eikä olla tehokkaita. Katsellaan, ihmetellään, pysähdellään, nautitaan ihmisten tapaamisesta ja yhteisestä ajasta kanssaan. Maistelemme paikallisia ruokia, oluita ja viinejä. Yritämme saada tuntuman kulttuureihin – ihmisiin. Annamme ajan virrata ja kokemusten tulla. Koetamme muistaa vuoden 2011 reissumme moton: Get lost!

Aluksen kulkusuunta klo 21.30 on 230 astetta!

11.4.

Ei televisiota, ei internettiä, ei puhelinverkkoa! Miten elettiin silloin, kun näitä mainittuja elementtejä ollut vielä olemassakaan?
Telkkari ilmaantui lapsuuden kotiimme muistaakseni vuonna 1967. Vuoden -66 jalkapallon mm-kisoja kävin katsomassa alakerrassa Haapasen Kassun luona. Silloin taisivat pronssimitalit matkata Portugaliin, jonka ehdottomana tähtenä hääräsi Eusebio – Musta Helmi, niin kuin häntä kutsuttiin. Englanti voitti Länsi-Saksan loppuottelussa kapteeninsa Bobby Charltonin johdolla. Brasilian Pele oli aiemmin telottu pelikunnottomaksi.
Portugaliinhan me nyt ollaan ensimmäiseksi suuntaamassa. Entinen siirtomaavalta, joka on ajan myötä kutistunut kokoisekseen. Se on menettänyt merentakaiset alueensa mutta jättänyt kielensä valloittamiensa maiden kansalaisten käyttöön. Onko moisesta syytä olla erityisen ylpeä? Sama pätee Espanjaan ja muihinkin kolonialistisiin maihin!

Portugal on tottunut elämään isomman ja vahvemman varjossa. Niin on myös Irlanti! Ja Suomi! Ehkäpä siksi me suomalaiset tulemme hyvin juttuun irkkujen ja portugalilaisten kanssa!

Yölliset unet olivat osaltani hieman katkonaiset. Puutuvat kädet herättelivät – eikä myöhään iltapäivällä nukuttu päiväuni edesauttanut pidempää yöunta. Neljän jälkeen laitoin Hurmeen Suomi-teoksen korvanappiini. Kelasin hieman taaksepäin ja aloin kuunnella kertaalleen kuulemaani. Olen todennut, että moinen laittaa unen tulemaan sukkelammin. Niin se toimi viimeyönäkin …. joskin jouduin uusimaan saman toimenpiteen useampaan kertaan. Ilokseni havaitsin, että Hurme on kirjoittanut joitakin sivuja kirjastaan samassa tuvassa, missä olen saanut itsekin nauttia Holman tunnelmista.
Aamun valkenemista ei ikkunattomassa hytissä voinut havaita. Kännykän kello ilmoitti ajan. Suihkun kautta aamiaiselle, joka tässä laivassa alkaa brunssina klo 9.30 ja jatkuu aina 12.30:een. Sama pöytä, Kari ja Mervi pöytäseuranamme. Heillä oli matkailuautonsa joutunut remonttiin, joten reissaavat henkilöautolla. Tuli kuulemma toisenlainen retki, kuin olivat suunnitelleet!
Eva on vahvasti sitä mieltä, että voimme vielä käväistä pikku lisäbrunssilla puolen päivän aikaan. Illallinen tarjoillaan 18.30. Ei tarvitse ainakaan nälissään olla! Öölannin kärjen ohitimme jokin aika sitten. Bornholmin taidamme kiertää länsipuolelta. Seuraava maakontakti taitaakin olla Tanska – vai olisiko sittenkin Saksa.
Juuri nyt taidamme olla melkoisen lähellä sitä aluetta, missä Itämeren kaasuputki räjäytettiin mäsäksi. Se taitaa jäädä tuonne meren pohjalle kiusallisena muistutuksena hyväuskoisuudesta ja näköalattomuudesta. Olen koko 2000-luvun ihmetellyt eurooppalaisia politiikkoja ja heidän motiivejaan toimia yhteistyössä Putinin Venäjän kanssa. Jos ei se Jeltsinin aika kovinkaan paljon lupaillut, niin kyllä KGB-putin näytti karvansa jo hyvissä ajoin. Heidi Hautala ja muutama muukin tunnisti riskit. Heidät vaiennettiin laajalla rintamalla niiden toimesta, jotka uskoivat talousyhteistyön johtavan toivottuun kehityssuuntaan Venäjällä. Edelleenkin eurooppalaiset yritykset tekevät kauppaa Putinin Venäjän kanssa. Se talous on niin tärkeä asia! Olisikohan aika kääntää katseet Afrikkaan ja yhteistyöhön sikäläisten kanssa?
Satamaan tulimme säädetyssä ajassa 22.00.  Vajaan tunnin odottelun jälkeen pääsimme ajamaan auton ulos laivasta. Navigaattoriin Citty Parkin osoite (kiitos Anulle, joka toimitti meille osoitteen), ja keula siihen suuntaan.