2.5.
Paluu juhlasta arkeen tarkoitti meidän osaltamme hieman kylmempää yötä (yöllä lämpötila laski pariin asteeseen, eikä meillä ollut lämmitys päällä). Pikkusen oli viileä aamu. Pilviä kasaili myös taivaalle, joten oli odotettavissa sadettakin. Lähtö pienestä vuoristokaupungista tarkoitti useampaa yritystä. Kaikki kadut eivät olleet matkailuautolla ajettavissa. Hieman piti peruutella ja käännellä Tellua ahtaissakin väleissä.
Kolhuitta pääsimme ajelemaan vuoriston serpentiinitietä, joka kulki läpi sikäläisen luonnonpuiston. Tiheä metsä reunusti tietä ja jyrkänteet tien kummallakin sivulla eivät näyttäneet kovinkaan kutsuvilta kulkemaan.
Ääneen ihmettelin sitä, mikä on näille kunnaille saanut ihmiset joskus asettumaan. On niillä ollut asenne ainakin kohdillaan! Toki laaksojen pohjilla virtaili helmeilevän kirkkaita puroja, joissa varmasti on iät ajat asunut taimenia ja muitakin kaloja. Ovat saattaneet kulkijat niitä nälkäänsä syödä ja juoda kristallinkirkkaita vesiä päälle.
Reissun puolivälissä poikkesimme Espanjan puolella kauppaan hakemaan leipäkampetta, mansikoita ja hedelmiä. Puhoksen parkkiksella nautimme laatulounaan: tuoreita leipomotuotteita, viinirypäleitä, mansikoita ja salamia (Antille – Eva kun ei sitä syö) juomien kera.
Tauon jälkeen matka jatkui kohti Ranskan Välimeren rannikkoa. Maisemat vuoristoissa tuntuvat sopivan meille molemmille. Pienet toisiaan seuraavat kylät, tiet nousuineen ja laskuineen ovat mukavaa seurattavaa. Paikoitellen maltoimme pysähdelläkin kuvaamaan ja katselemaan.
Ranskan raja tuli vuoristo-osuudella vastaan. Siinä ei suuremmalti rajalla jarruteltu. Kunhan totesimme tulleemme Ranskaan. Rajan jälkeen saavuimme uudehkolle tietulliväylälle, jossa nopeusrajoitus nousi 130:een. Samalla laskeuduimme alas seitsemästäsadasta metristä. Pelkkä moottorijarrutus ei joka alamäessä riittänyt hillitsemään Tellun menohaluja! Polttoaineen hinta nousi rajan ylityksen seurauksena 30 snt / litra.
Melkoisen rapsakkaa kyytiä tultiin majoitusalueelle Le Barcaresiin Leucaten kylän Camping-alueelle. Täällä siisti asuntoautoparkki odotti tulijaa. Laitoimme Tellun asemiin, purimme pyörät takatelineestä ja läksimme ajelemaan kylille viinikauppaa etsimään. Toki tarkoituksena oli löytää myös ruokailumahdollisuus. Kumpikin löytyi melkoisen vaivattomasti. Viiniostokset tehtiin oikein alan erikoisliikkeessä – ei missään marketin hyllyjen välissä, vaan asiantuntevan viinikauppiaan opastuksella. Eläköön Alko ja sen asiantuntevat myyjät!
Ruokapaikan, Terracotta, Eva katseli Trip Advisorista. Oli ihan matkan varrella. Sisään mennessämme totesimme olevamme ainoat asiakkaat (klo vasta 18.30 – paikalliset syövät myöhempää). Saimme todella hyvän hymyilevän palvelun ja erinomaiset eväät. Myötätuuli ja alamäki siivittivät meidät melkoisiin vauhteihin matkalla Tellulle.
Näillä mennään kohti huomisen seikkailuja! Ötyä!