Cubnezais – Briviesca

16.4.

Jopas oltiin mukavassa paikassa yö. Aamulla polkaisin ensitöikseni fillarilla kylälle ostamaan vastaleivottua patonkia ja croissantteja. Niiden kanssa aamiaiselle. Eva oli näpsänä keitellyt kaffet odotellessaan. Viinitarhan yllä leijuvia haukkoja katsellen nautimme aamiaista. Sen perään laittelimme auton lähtökuntoon ja menimme viinitilan vastaanottoon katsomaan, josko siellä olisi jotain sopivaa matkaan ostettavaa. Latviasta lähtöisin oleva viehättävä Marina oli todellinen asiakaspalvelun osaaja. Hän maistatti meillä viinejä niin, että löysimme meille sopivat juomat. Punkku, valkkari ja rosé lähtivät matkaan. Marina esitteli meille myös tuotantotilat ja viinikellarin. Olipa mahtava kokemus. Sain myös vastauksen siihen, kuinka vanhoja viinipuut ovat. Kuulemma 30 – 40 v vanhoja – osin jo sammalen peittämiä rungon pätkiä, jotka nyt työntävät uutta oksistoa. Viinin korjuu sitten elo-syyskuulla. 3v vanhan viinitynnyrin saisi kuulemma 50€:lla. Ei mahtunut kyytiin nyt, joten täytynee tulla uudestaan. Tavoitteenani on saada tehtyä tynnyrillinen calvadosta! Olisi mukava jättää lapsenlapsille semmoinen perinnöksi!

Espanjan suuntaan käänsimme keulan. San Sebastianin kupeesta ajelimme (muutama vilkaisu Biskajanlahdelle) kohti Baskimaata. Espanjaan tulimme emmekä edes huomanneet milloin! Eva bongasi meille yöpymispaikaksi rauhallisen kämppäriparkin Briviescan kaupungista. Läksimme toivorikkaina fillareilla hakemaan ruokapaikkaa. Internet ohjasi yhtäälle, mistä löytyi ravintola, jossa oven raosta henkilö kertoi meille: Mañana, ja kohautteli olkapäitään! Onneksi vierestä löytyi pienehkö ravintola, josta saimme ihan mainiot eväät – ja kohtuulliseen hintaan.

Olemme olleet eurooppalaisuuden ytimessä: Saksa, Ranska ja Espanja. Saksassa kaikki siistiä, tehokasta ja toimivaa. Kaikki palvelut toimivat liki 24/7. Ruoka – no en nyt sano siitä mitään. Olut kohtuullisen hyvää.
Ranskassa myös siistiä, ystävällistä – perinteitä kunnioittavaa. Joutilaisuuden tärkeys läsnä. Palvelut  toimivat silloin, kun olivat saatavilla. Internetin ilmoituksiin aukioloista ei kannata luottaa. Ravintolat ovat auki – jos sattuu olemaan asiakkaita ja henkilöstö paikalla.

Espanja on vielä aika vähällä kokemuksella. Sen tiedämme, että iltasella ei kannata yrittää ravintolaan syömään ennen ilta kahdeksaa! Mutta odottaminen saattaa kannattaa – ainakin, jos kahvilassa odottelee teen laten ja sämpylän kanssa. Mukavassa tunnelmassa sai nauttia kahden hengen annoksen kokonaisella kolmella eurolla! Ja kun oikein ruokaravintolaan päästiin, niin ainakin minun entrecote oli lähes elämys. 400g:n liha oli juurikin niin hyvä, kuin moinen voi olla. Eikä talon viiniäkään voi moittia. Ystävällinen meininki kaiken kaikkiaan.

Tällä parkkipaikalla ei melu eikä häly meitä kiusaa. Saamme varmaankin nukkua yömme rauhassa muiden karavaanareiden kera.