11.6.
Skotlannin rannikko näkyy! Lasi puoliksi täynnä lager-olutta. Matkan viimeinen neljännes alkamassa. Jeten kanssa viimeinen yhteinen pätkä. On ollut kyllä aikamoinen reissu. Vaikka tunsimmekin toisemme entuudestaan – nyt vasta voin sanoa tutustuneeni rippikouluisosiskooni ihan kunnolla. Lempeänä henkilönä hänet opin tuntemaan. Sitä hän on edelleenkin. Vaatimaton ja äärimmäisen helppo matkakumppani. Nämä kohtaamiset ovat niitä kultaisia hetkiä elämässä, jotka muistamme pitkään – lopun ikäämme.
Aamulla heräilimme hyvän sään aikaan. Muutaman pisaran satoi ja heti perään avasi taivaan auringolle. Teltta kuivui ja saatiin se pakattua Tellun uumeniin ensi yötä varten. Yksiöni toimii moitteettomasti. Siihen olenkin jo ehtinyt tämän Irlannin reissun aikana tottua. Osaakohan sitä siirtyä Telluun oikeaan sänkyyn ilman vieroitusoireita?
Matka Pohjois-Irlannin puolelle sujui moitteettomasti. Tosiasiassa huomasimme nopeusrajoituskylttien muutoksesta tulleemme toiseen valtioon. Larnen kaupunkiin tulimme niin hyvissä ajoin, että ehdimme ennen satamaan ajoa pysähtyä kaupungilla lounastamaan. Pohjois-Irlannin keittiö ei kyennyt nostamaan irlantilaisen keittiön arvosanaa kiitettävän puolelle. Siitä huolimatta olen edelleenkin ylipainoisten kirjoissa!
Irlannin vihreys jäi päällimmäiseksi mieleen. Myös kirkkaat joet ja purot. Monet pubit soittoniekkoineen. Pienemmät ja isommat kaupungit kivijalkaliikkeineen. Puheen aksenttien erot. Karut tuuliset rannat, tunturimaiset vuoret, turvemaat, tuhannet ja jälleen tuhannet monivärisiksi värjätyt lampaat, hyvin hoidetut – suorastaan koristeelliset pihapiirit, vanhat linnat ja kirkot. Ja tietty mainiot ihmiset, joiden kanssa oli helppo kommunikoida ja tulla toimeen. Täällä on vähän sellainen ”suomalainen” meininki. Ei turhia korulauseita ja hymistelyjä. Asiat asioina ja Guinnessia päälle!
Jos retriittiä pitäisi jonnekin lähteä pitämään, niin kyllä Achill-saari olisi ihan varteenotettava vaihtoehto. Kiireetön ja tuulinen paikka, jossa melkoisen mukavia ihmisiä sopivan väljästi …. ja lampaita joka nurkka täyteen!
Skotlantiin tultiin maihin hyvässä järjestyksessä. Cairnryan on sataman nimi. Hiton vaikea kirjoittaa ja vielä vaikeampi lausua! Pieni satama sisämaahan kurkottavan lahden puolivälissä. Komeat rantamaisemat tekivät maihin tulon huomattavan vaikuttavaksi.
Ilman passintarkastuksia tulimme Irlannista Britanniaan. Brittien ulkorajat vuotavat todella pahasti! Viskiäkin on matkassa, eikä siitä ollut kukaan kiinnostunut. Toki juoman määrä on niin vähäinen, ettei se aiheuttaisi yhdessäkään rajavalvojassa minkäänlaisia tunteenpurkauksia – korkeintaan säälinvärisen hymyn! Onneksi Skotlanti tunnetaan ruskeasta liemiruoastaan. Ehkäpä teen joitakin hankintoja vielä ….
Matka satamasta leirintäalueelle kulki pitkin rannikkoa. Upea, kertakaikkiaan upea rantaraitti pienine kylineen, linnoineen, lampaineen … ja sitten koko homma romahti aivan totaalisti. Saavuimme yllättäen kokonaan toisenlaiseen todellisuuteen. Hirmuinen ökykartano rakennettu rantatien ääreen. Nurmikot ajeltu hehtaarien alueelta. Monikerroksinen yli satametrinen päärakennus tien mantereen puolella ja rannan puolella sillai ”viimeisen päälle” viimeistelty rantamiljöö. Ja sisääntulon ääressä koirankokoisin kirjaimin: Trump Turnberry!
Mieleni mustui totaalisti ja koko päivä meinasi mennä täysin harakoille – etten sanoisi syteen, saveen ja pipariksi. Mitä h….. vettiä sillä tyypillä on täällä Skotlannissa tekemistä?!? Jessus, että voi moinen asia synkistää ihmisen aurinkoista mieltä!
Seuraavaksi varmaan törmäämme johonkin Putin Ranchiin, jossa vaaleat hummat odottavat maskuliinista diktaattoria ratsastusretkille! Kuuntelen juuri äänikirjana ”Tappolista-nimistä kirjaa, joka kertoo korutonta tarinaa Putinin ja venäläisten oligarkkien touhuista erityisesti Britanniassa! Otan lisää viskiä! Onneksi söimme eiliset jämät heti tultuamme. Äiti jo opetti, ettei tyhjään vatsaan saa syödä …. vai oliko se juoda … ihan sama!
Onneksi en matkusta yksin. Seurassani on kaksi hienoa leidiä, jotka osaavat lähteä iltakävelylle rantaan katsomaan mereen laskevan auringon kauneutta ja antavat piut sun paut Trumpeille ja Putineille. Kadehdin heitä….
Sain kävelyretkensä aikana yksiöni kuitenkin melkein pystyyn. Eva ja Jette tulivat homman viimeistelemään kanssani. Nyt saan rauhassa kirjootella ja nauttia perusjuomaa hyvässä seurassa.
Tavallaan hieman haikeata ajatella, että reissu Jeten kanssa on aika lailla tehty. Toisaalta hyvä näin. Kun jää vähän ikävää ja kaipausta, voi tulla takaisin.
Vastapäätä leiripaikkaamme kohoaa komea tunturi! Sen rinteillä oli iltaisessa auringossa valkoisia täpliä, jotka tunnistin lampaiksi. Niitä oli paljon. Nyt ne ovat sieltä jonnekin kadonneet. Liekö tulleet alarinteen puolelle tuulia karkuun. Tuultahan täällä piisaa.