22.6.
En ole koskaan aiemmin herännyt Juhannuksena kapakan takapihalla ilman humalaa tai krapulaa. En kyllä muista, olenko koskaan herännyt kapakan takapihalla juhannuksena muutenkaan. Tänään heräsin. Enkä ollut ainoa. Naapurissa punainen matkailuauto ja sen henkilöstö olivat laittautumassa liikkeelle samaan suuntaan kuin mekin. Lautalle ja sillä Hollantiin. Takaisin äiti-EU:n huomaan! Suuremmitta korulauseitta värkkäsimme itsemme liikkeelle, jotta varmuudella olemme ajoissa paikalla …. niin kuin olimmekin.
Meistä on reissun aikana kehittynyt kohtalaisen hyvin operoiva joukkue. Toinen suunnistaa ja toinen ajaa.
Satamassa saatoimme todeta osan porukasta tulleen vieläkin aiemmin. Sepä ei meitä juurikaan surettanut. Kyllä me kaikki paattiin mahduttiin …. ja tilaa vielä jäikin!
Ennen paattiin tuloa Eva järkkäs meille hetkisen semmoista jännempää aikaa. Passinsa oli pudonnut passipussista eikä sitä meinannut löytyä mistään. Paattiin hän pääsi kyllä virallisella henkilökortillakin, mutta maihin pääsy EU:n puolelle saattoi muodostua haasteeksi. Eva käänsi autossa joka nurkan ja löysi vihdoin passinsa sängyltä, minne se oli laukusta pudonnut. Olin mielessäni jo luonut erilaisia vaihtoehtoisia matkasuunnitelmia, jos vaimo jäisi muiden paperittomien kanssa samoihin selleihin! Melkein ryhdyin kaivamaan jalkapallon EM-kisojen otteluohjelmaa esiin – jotta jos lähtis jonkun pelin katsomaan ihan paikan päälle! Passin löytyminen ratkaisi homman niin, ettei tarvitse lähteä peleja kattelemaan…. Jos vaikka telkkarista tai Yle:n Areenasta sitten ….
Paatissa matkustimme sopuisasti omia hommia tehden. Minä kirjoottelin ja Eva taisi käsitellä melkoisen määrän kuvia! Välillä käytiin shoppailemassa aluksen puhoksessa ja aterioimassa heidän ravintolassaan. Sain siellä Ikean ruotsalaiset lihapullat riisillä. Ikeassa ne ovat halvempia! Swedish meetballs” … Mitä siihen nyt enää sanoisi…. Onneksi vesi oli hyvää.
Matkan aikana minä kun olin istuutunut kirjoittamaan, niin Eva sitten kävi katselemassa maisemia ja ikuistikin niitä jossain määrin. Tultuamme Hook of Hollandiin pääsimme kohtuullisessa ajassa rantautumaan. Meil oli tavoitteena parin tunnin ajomatkan päässä leirintäalue. Matkalla päätimme vaihtaa kuskia. Evahan ei ollut ajanut kuukauteen. Kelle tahansa kuukauden verran vieressä istuminen ei mitenkään paranna omaa ajosuoritusta. Evankin piti ajatella liikenne uudestaan oikeanpuoleiseksi ja samalla muistella sitä, miten manuaalivaihteista isoa dieseliä ajetaan. Hyvin se meni ja perille päästiin.
Tietty reilu 12 tuntia matkustamista vetäisee kenet tahansa meidän ikäisen hieman hiljaiseksi. Niin se teki meillekin. Nyt tirautamme kupit teetä ja sit pötkölleen. Huomenna reissu jatkuu varmaankin Saksan puolelle …. tai sitten ei. Olen eläkeläinen enkä mikään ennustaja!