Naantali – Espoo

29.6. KOTONA! Video koko Reissusta (kahdessa osassa). Ihan kaikkia pikkuteille poikkeamisia ei reittivideossa ole, vaan enemmänkin  reissun ”suuret linjat”. Kilometrejä tuli yhteensä 16 500 km. Kun olemme toenneet matkasta, niin kirjoitamme vielä jonkinlaisen yhteenvedon. https://youtu.be/Cl0XrddLlXI

Åkersberga

Tukholma- Kapellskär – Naantali

28.6. Tänään kirjoitan. Mulla on luurit korvilla. Kuuntelen Simon&Garfunkelia. Istumme Evan kanssa Finnlinesin laivan baarissa matkalla Naantaliin. Aamulla lähdettiin Antonin (Evan veljenpojan), Carinan ja Claran luota saatuamme mainion aamiaisen mainiossa seurassa. Luokseen ajoimme eilen alkuillasta käytyämme uimassa ja syömässä ehkä reissun parhaan ravintola-aterian. Jos nyt pitäisi muistaa sen paikan nimi – niin en muista. Antonin …

Reitti 26.6.

Jönköping – Tukholma

26.⁠ ⁠6. Se on eteläinen Ruotsi nyt sit läpi ajettu. Vätternin rannalla Pietari Brahen talon raunioita ihmetelty …. ja samalla käytetty hyväksi sen paikan turistirysän saniteettitiloja. Pietari Brahen vaimon nimen mukaan on saanut nimensä yksi suomalainen kaupunki! Siis mikä kaupunki? Miettikääpäs sitä! Aamulla oli meillä kummallakin kurkku kipiänä, Aika huonosti nukuimme yömme …. tai siis …

Reitti 24.6.

Wittmund – Lübeck

24.6. No niin! Näin ne päivät alkoivat lyhenemään. Kohta Jaakko heittää kylmän kiven järveen. Ensi kuun jälkeen alkaa koulujen syyslukukausi, joka päättyy joulujuhliin. Eikä sinne enää niin pitkä aika ole. Sen kunniaksi nautin tänään yhden pitkän kylmän Lyypekissä! Eva otti lyhyenä saman! Aamusta nimittäin tempaistiin liikkeelle sopivan ajoissa, jotta ehdittiin tänne Lyypekin Citti-Parkkiin ennen muita …

Reitti 23.6.

Hoog Soeren (Alankomaat) – Wittmund (Saksa)

23.6 Joskus vuonna pata ja kattila juhannusta vietettiin 24. – 25.6. Silloin keskikesän juhla saattoi siis kestää parhaimmillaan neljäkin päivää. Liekö muutoksen nykyiseen malliin masinoi työnantajien porukat Eteläranta kympistä vai terveydenhuollon päihdeasiantuntijat. Voisin kuvitella kummankin suhtautuneen muutosprosessiin myönteisen kannustavasti!. Juhannus on nyt kuitenkin vietetty – lähestulkoon loppuun. Juhla on ohi – helteet jatkunevat! Meidän juhannusaattomme …

Brantham – Hoog Soeren (Hollanti)

22.6. En ole koskaan aiemmin herännyt Juhannuksena kapakan takapihalla ilman humalaa tai krapulaa. En kyllä muista, olenko koskaan herännyt kapakan takapihalla juhannuksena muutenkaan. Tänään heräsin. Enkä ollut ainoa. Naapurissa punainen matkailuauto ja sen henkilöstö olivat laittautumassa liikkeelle samaan suuntaan kuin mekin. Lautalle ja sillä Hollantiin. Takaisin äiti-EU:n huomaan! Suuremmitta korulauseitta värkkäsimme itsemme liikkeelle, jotta varmuudella …

Reitti 21.6.

Cawood – Lincoln – Brantham

21.6. Yöttömän yön juhlaa voi viettää näinkin! Pubissa, jossain päin kaakkoista Englantia. Pubissa eväänä kampelaa (Evalla) ja Sirloin steak minulla. Hyvä asia oli kokonaiset keitetyt perunat lisukkeena. Kala oli juuri niin paljon tiskattu käsittelyprosessin aikana, että sitä oli vaikea kampelaksi tunnistaa muusta kuin sen muodosta. Lihas oli tiivistä ja kypsähköä. Kummassakin eväässä oli käytetty säästeliäästi …

Tänään oli lomapäivä lomasta - myös pyykkipäivä

Cawood

20.6. Lomasta loma. Siis Jeten luona doing nothing! Tai ei ihan nothing! Aamulla oltiin yhdeksältä zoom-palaverissa. Kasvatustieteen opiskelija Yhdysvalloista halusi haastatella meitä. Saatiin siihen loppuosaan vielä Nossim mukaan Tansaniasta. On tää nykyaika merkillistä aikaa. Jos joku olis mulle sanonut 70-luvulla, että istuskelen Britanniassa kannettavan tietokoneen ääressä ja juttelen suomalaisen järjestön asioista näköpuhelimella yhtaikaa Suomeen ja …

Reitti 19.6.

Dumfries – Cawood

19.6. No herättiinpä kuitenkin, vaikka tiltaltti oli aivan hiljaa. Kyyhkyset sen sijaan eivät olleet hiljaa. Niillä on jotenkin sellainen ymmärrys tästä maailmasta, että koko luomakunta haluaa kuulla heidän kujerrustaan. Sitä kuulee aamulla, päivällä ja illalla. Toisaalta …. nehän saattavat tehdä neljäkin poikuetta vuoden aikana. Kyllä siinä pitää jo vähän kujertaakin, että moinen homma hoituu! Yönaapurimme …

Reitti 18.6

Glencoe – Dumfries

18.6. Aamulla herätys sängystä poiskiire jo pukemaan, pestäkin vois!Aamulla herätys sängystä poisvisselipannu vislaa!Tuo opiskeltiin musiikin peruskurssilla Helsingin OKL:ssa vuonna -76. Jostain syystä se tuli mieleeni aamulla suihkussa. Jätin sen hyräilyn sinne suihkutilaan. Oli mukavampaa kuunneltavaa ympärillä. Olimme illalla siirtäneet Tellun aivan toimistorakennuksen viereen, jotta saimme nettiyhteyden toimimaan ja blogin päivitettyä. Siitäpä sitten heräilimme melkoisen rauhalliseen …

Reitti 17.6.

Isle of Skye – Glencoe

17.6. Tietokilpailu lukijoille! Ben Nevis on a) skotti whisky b) kuuluisa pikajuoksija c) Skotlannin korkein huippu d) historiallisen elokuvan nimi. Oikein vastanneiden kesken arvotaan palkinnoksi eturivin paikka seuraavaan Arusha-tukikonserttiimme! Pikkuisen alkaa näkyä matkaväsymystä tässä joukkueessa. Parhaiten sen huomaa siitä, kun keula kääntyy kotiinpäin, niin tunnelma aurinkoistuu sateessakin! Aamu oli hieman sateen tuhnuinen. Kahvilla se muuttui …

Reitti 16.6.

Isle of Skye

16.6. ”Sataa rips,rips, rips, sataa rops rops rops, sataa aivan kaatamalla!” Laulettiin aikanaan Elsinkin muskarissa! Tänään on satanut rips rips ja vähän rops ropskin! Vaan nytpä vain tuulee! Odotettavissa jopa jonkin verran näkyvää vanhaa taivastakin! Skotlannissa kuulemma yleensä tuulee ja sataa. Ainakin osan aikaa! Sadekelissä päätimme ajella tämän saaren etäisimmän osan ympäri. Toki alhaalla roikkuvat …

Reitti 15.6.

Isle of Skye

15.6. Viikon kuluttua päivä alkaa pitenemään! Täällä Isle of Skyellä päivä on ihan kohtuullisen pitkä. Valoa piisaa ilta kymmeneen ja aamulla ei pysty heräämään niin aikaisin, että olisi vielä pimeätä. Eläköön lähestyvä keskikesän juhla. Toivottavasti kaikki pysyvät pinnalla …. tai maissa. Aamulla herätessäni tein varmaankin liian rivakan nousun jalkeille, koska oikea kylkeni jumitti jotenkin kummallisesti. …

Reitti 14.6.

Pitlocrhy – Isle of Skye

14.6. Tänään on ajettu. Lähdettiin kymmeneltä liikkeelle sateisesta Pitlochrystä. Reittivalintaa avusti keli. Jos näkyvyys laskee alle sallitun ja sade piiskaa ikkunaa, ei kannata lähteä ajelemaan pikkuteitä vuoristomaisemiin. Siellä kun ei juurikaan näe sinne eikä tänne. Niinpä polttelimme menemään nopeinta reittiä Invernessiin, missä muutama tauko sateessa ei suuremmalti meitä ilahduttanut. Eilen laskeskelimme matkapäiviä ja totesimme Skotlannille …

Reitti 13.6.

Edinburgh – Pitlocrhy

13.6. Matkaillessa on mahdollista syventää vieraiden kulttuurien tuntemusta eri tavoin. Voi lukea historioita, käydä museoissa, konserteissa, ravintoloissa, tutustua kouluihin, pyhättöihin ja niissä suoritettaviin seremonioihin …. ja tietty syödä paikallisia eväitä ja juoda paikallisia juomia. Valistunut lukija, joka on perillä sijainnistamme, saattaa arvata, mitä juomia Irlannissa ja Skotlannissa valmistetaan ja mihin minunkin tulee tutustua. Tutustumisen ensimmäinen …

Reitti 12.6.

Ayr – Edinburgh

12.6. Olen toipunut Trumpin kohtaamisesta. Oloni on jokseenkin tasapainoinen ja elo ihan mallillaan. Aamulla heräsin varpusten huutoon. Siis huutoon !!!! Teltan sivustan pusikossa niitä oli jokunen ja ne pitivät jonkinlaista raivopäiseltä kuulostavaa kilpahuutokeskustelua keskenään! Olivatko katsoneet vaalikeskusteluja Suomesta? Koitin sitten vielä hetkiseksi ummistaa silmäni – vain herätäkseni uudestaan tietoisuuteen siitä, että kymmeneltä pitää olla jossain …

Reitti 11.6.

Dungannon – Ayr (Skotlanti)

11.6. Skotlannin rannikko näkyy! Lasi puoliksi täynnä lager-olutta. Matkan viimeinen neljännes alkamassa. Jeten kanssa viimeinen yhteinen pätkä. On ollut kyllä aikamoinen reissu. Vaikka tunsimmekin toisemme entuudestaan – nyt vasta voin sanoa tutustuneeni rippikouluisosiskooni ihan kunnolla. Lempeänä henkilönä hänet opin tuntemaan. Sitä hän on edelleenkin. Vaatimaton ja äärimmäisen helppo matkakumppani. Nämä kohtaamiset ovat niitä kultaisia hetkiä …

Castlebar – Dungannon (Pohjois-Irlanti)

10.6. Aamuinen herääminen oli vähemmän toivottava. Muistin aamuisen loikoilun lomassa, että meidänhän piti olla jo kahdeksalta mukana OPH:n webinaarissa. Ja kello oli jo yli kahdeksan. Singahdus sisään Outin kamppään, adapteria etsimään (tarvitsin virtaa läppäriin), sitten sähköpostia etsimään, missä oli linkki tapaamiseen. Hävetti mennä myöhässä mukaan. Onneksi ko. tapaaminen oli meidän kannalta vähemmän tärkeä. Se enemmän …

Tänään ajettiin vain pieni siirtymä Achill Islandilta Castlebariin

Achill Island – Castlebar

9.6. Heräsimme vaalipäivän aamuun ihan hyvässä järjestyksessä. Suihku ja aamiainen. Outin ystävä Kieran tuli meitä tervehtimään – ja siinäpä vierähtikin joustavasti pari tuntia. Tarinoita piisasi kalastuksesta, kalakannoista, politiikasta, historiasta ja paljon muustakin. Kieranin lähdettya oli vuorossa kamppeiden pakkaus autoon, mainion emäntämme hyvästely ja matka lonkeronharmaassa kelissä. Totesimme saaneemme kaikille päivillemme Achillella hienot kelit. Jos nyt …

Achill Island

8.6. Dooaghin kylä Achill saarella on ollut kotimme jo jonkin aikaa. Marie–emäntämme on loihtinut upean tunnelman taloonsa. Olemme olleet kuin herran kukkarossa aivan luxusluokan majoituksessa ja tutustuneet pienen kylän ja koko saaren kulttuuriin ja ympäristöön. Täällä on Euroopan läntisin pub, täällä on lampaita joka paikassa, täällä nostetaan turvetta ja poltetaan sitä takoissa, täällä on maailman …

Achill Island

7.6. Yleisurheilun EM-kisat ovat alkaneet. 50-vuotta sitten Suomi menestyi historiallisen hyvin. Silloin katselin kisoja melkoisen paljon kotitelkkarista. Nyt en katsele. Nyt katselen Achill Islandin maisemia Irlannin länsirannikolla! Toki iloitsen, jos suomalaiset urheilijat menestyvät – en silti ryhdy etsimään mahdollisuutta kisojen katseluun. Nyt on muuta meneillään! Tänään ajeltiin lenkki tässä Lapin maisemia muistuttavassa maisemassa. Erona toki …

Reitti 6.6.

Galway – Castlebar – Dooagh (Achill Island)

6.6. D-day! 80 vuotta Normandian maihinnoususta. Maihinnousua lykättiin yhdellä vuorokaudella, koska Blacksodin majakalla työskennellyt säähavainnoitsija Maureen Sweeney ilmoitti sään muuttuvan Atlantilla ja se tiesi seuraavaksi päiväksi myrskyä. Kaikki muut sääasemat olivat raportoineet kelin pysymisestä suotuisana. Maureen antoi varoituksen sään muutoksesta. Operaation johto otti vaarin hänen varoituksestaan ja siirsi maihinnousua vuorokaudella. Se siirto pelasti koko operaation, …

Reitti 5.6.

Killarney – Galway

5.6. Kohta alkaa päivä lyhenemään. Jouluun on enää reilu 6 kuukautta! Aamulla sataa kuitenkin. Fillarissakin kumi puhki ihan sata varmasti! Kaikesta huolimatta elämä jatkuu – ja ihan hyvissä merkeissä! Ajelimme aamutoimien jälkeen (teltta meni ennätysajassa kasaan ja suojaan, ko alkoi ripeksimään) Galwayn kupeeseen kämppäriparkkiin (O´Hallorans Caravan Park). Matkalla saimme haistella ruokatuotannon tuoksuja, joimme erinomaiset pullakaffet …

Reitti 4.6.

Garrettstown – Killarney

4.6. Onko pakko juoda Quinness-olutta Irlannissa? Olen sitä maistanut, mutta en kovin siitä pidä! Pidän enemmän lagereista; tai tsekkiläisistä tummista pintahiivaoluista! Saatoin tänään herättää ihmetystä paikallisessa pubissa, kun tilasin lageria muiden tilatessa sitä tummaa olutta! Vai onko se stouttia! Ihan sama – juon lageria, jos haluan… Tänään laittauduimme liikkeelle kohti Killarneyn kaupunkia. Osa matkasta tehtiin …

Reitti 3.6.

Killeagh – Cork – Garrettstown

3.6. Irlanti on vihreä. Irlanti on todella vihreä – enkä nyt tarkoita poliittisesti, vaan yleisväritykseltään. Nyt tiedän, miksi saarta kutsutaan moisella värinimellä! Täällä kun ajelee, näkee ympärillään vihreän kaikenlaisia sävyjä ja tietkin kulkevat monesti vihreässä tunnelissa, joka muodostuu tienvarren puista ja pensaista. Kyyhkysiä on joka puolella. Samoin tiltaltteja, punarintoja, …. kaikenlaista visertäjää ja kujertajaa pörrää …

Reitti 2.6.

Holyhead – Dublin – Mullins, Co. Carlow

2.6. Vihreän saaren pyöreälakiset kummut muistuttavat suuresti meidän Lapin maisemia. Ennen kuin ryhdyn tarkemmin niitä kumpuja kuvailemaan kerron hieman matkasta tänne. Ensinnäkin viime yö oli yksi niitä öitä, joita ei muistella lasten – eikä lastenlasten kanssa. Sain taas sellaisen kevyemmän version närästyskohtauksesta ja nieleskelin ja ryin jonkin aikaa – keskellä yötä. Lisäksi laiskuuttani jätin fiksaamatta …

Cawood – Manchester – Holyhead

1.6. Kesäloma. Jee!!! Ei täällä helle kiusaa. Alun toistakymmentä astetta lämmintä aamulla. Päivän mittaan lämpötila kipuaa yli 15 asteen. Ei kylläkään yli 20:n! Vaan ei se meitä haittaa …. oikeastaan päinvastoin. Kaikki lämpö, joka menee yli 25:n on liikaa. Aamiaiseksi kahvia, jogurttia, leipää ja nappeja. Napit on syytä muistaa. On tällä reissulla joinakin päivinä unohtuneet! …

Tellu valmiina lähtöön - siis Irlantia kohti

Cawood ja ympäristö

31.5. Kello kymmeneksi piti ehtiä tuonne puolentunnin ajomatkan päähän. Sisäinen kello oli asettunut aikaiseen herätysmoodiin. Siispä ennen kuutta luomi värähti ja valveajatukset valtasivat unimaailmalta tilaa. Hitaan heräämisen kaavalla noustiin ja laittauduttiin aamiaiselle Jeten kanssa. Hyvissä ajoin läksimme ajelemaan kahdella autolla Fordin merkkihuoltoon tuolla naapurikaupungissa – vain saadaksemme tietää, ettei heidän huoltohallissaan ole tilaa näin suurelle …

Selbyn katedraali

Cawood & Selby

30.5. Ilmastonmuutos on Suomessa. Siellä 30 astetta lämmintä. Britanniassa tuulee ja sataa. Täällä kaikki on niin kuin ennenkin – paitsi että voimistuvat tuulet ja sateet ovat arkipäivää – ja kesäajan pitkät hellejaksot, joita täällä ei juurikaan aiemmin ole ollut. Talouselämän tarpeet tuntuvat nyt jyräävän alleen kaiken muun, joten ilmastonmuutosta hidastavat toimet saavat siirtyä tärkeämpien asioiden …

Reitti 29.5.

Duckmonton – Cawood

29.5. Kapakan takana puskapissalla ujossa tihkusateessa herääminen on ihan kohtuullinen kokemus. Siitä vielä hetkeksi vällyihin loikoilemaan. Tänäänhän ei ollut kiire mihinkään. Tunnin ajo Jeten luo, joten rauhallisin kääntein mentiin. Aamutoimia Starbucksin saniteettitiloissa, sieltä pari lattea mukaan autoon ja ei kun seuraavalle lepopaikalle evästämään. Siellä katteltiin karttoja ja päätettiin mennä tutustumaan Conisbroughin linnaan, joka sattui sopivasti …

Reitti 28.5.

Southampton – Long Duckmanton

28.5. Espoossa kai 30 astetta lämmintä. Täällä Britanniassa tuulee, sataa ja paistaa. Kaikkea mahdollista. Lämpötila semmoinen 18 astetta +/- 5 astetta. Aamusuihkun ja -palan jälkeen otimme suunnaksi Yorkin kaupungin. Se ääreltä löytyi Fordin korjaamo, josta löytyi paja-aika meille 31.5. Olisikohan tällä kertaa viimeinen sellainen tällä reissulla. Kovin olen kiinnostunut löytämään syyn moisiin operaatioihin. Onko meillä …

Reitti 27.5

Ouistreham – Portsmouth – Southampton

27.5. Istumme varaamillamme tuoleilla laivassa matkalla Britanniaan. Siirrymme ulos EUsta kuningaskuntaan, joka päätti siirtyä ulos eurooppalaisesta unionista. En äänestänyt Suomen unioniin liittymisen puolesta. En silti ryhtyisi polemisoimaan siitä eroamisen puolesta. Ainakaan nykyisen tiedon valossa. Joitakin kansakuntia yhdistäviä tekijöitä pitäisi tulla nykyisen repivyyden tilalle, jos unioni purettaisiin. Kuuluin niihin, jotka kannattivat pohjoismaista yhteistyötä – vaikka Norja …

Sword Beach

Lion-Sur-Mer – Ouistreham

26.5. Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti! 80 v sitten britit ja amerikkalaiset kumppaneineen rakensivat silloisen ja nykyisenkin historian mukaan suurimman maihinnousulaivaston ja iskivät voimalla 6.6. Normandiaan, missä nyt katselemme ympärillämme tapahtuvaa ranskalaisten lomailua. Atlantin valli murtui ja Hitlerin kolmannen valtakunnan loppuliuku alkoi. (On täällä kyllä meidän ohella muitakin kieliä kuin ranskaa puhuvia). Näitä pensaita kasvavia peltoja …

Reitti 25.5.

Orléat – Caen (Lion-Sur-Mer)

25.5. Jotenkin tuntuu mukavalta, kun huomenna Prahassa pelataan eurooppalainen MM-kisojen loppuottelu … eikä Ruotsi tai Suomi ole mukana! Virkistävä juttu – joskin ei ihan hirveästi vaikuta meidän menemisiin eikä tulemisiin. Tänään olimme tosi reippaita ajajia. Pisteltiin tulemaan kerralla Normandiaan. Kyllähän se vaati 8 tunnin ajon, mutta sehän on meille sellainen rutiiniveto! Kahdella kuskilla kun mennään, …

Reitti 24.5.

Sorgues – Orléat

24.5. Jos eivät vuodet ole veljeksiä, niin eivät ole päivätkään samiksia! Yhteentoista mennessä olimme jo liikkeellä. Kemssan tyhjennys tehty. Vettä otettu säiliöön. Autokunta ihan valmis matkaan. Luvassa oli vaihtelevia kelejä ja niitä kyllä piisasikin. Ajoittain saatoimme ihastella todella paikallisia suihkumaisia sadekuuroja – ja heti perään kirkasta lämmintä auringonpaistetta. Kelien mukaisesti meidänkin mielialat vaihtelivat, kun ryhdyimme …

Tellu

Rognonas – Avignon – La Montagne

23.5. Lotto ja Jokeri vetämään! Tänään on hommat menneet putkeen – tai ainakin melkein! Auto saatiin aamusta pajalle. Otettiin fillarit takatelineeltä alas, käytettiin korjaamoputiikin saniteettitiloja hyväksemme ja ei ko liikkeelle. Avignonin kaupungin keskellä on paavien aikanaan (1300 – 1500) rakennuttama linna, jonka saleissa on paavien lisäksi kardinaalit ja muutkin katoliset viskaalit asustelleet ja viettäneet viini- …

Reitti 22.5.

Velleron – Rognonas

22.5. Aamusella suihku ja kahvi Aulin luona. Päivi oli lähdössä Suomeen aamulennolla, joten hereillä oltiin jo varhaisina tunteina. Olipa hienoa, että saimme niin valtavan suuren avun Aulilta ja Päiviltä. Olis kyllä nää remonttien järjestämiset olleet paljon hankalampia ilman heidän paikallistuntemustaan ja kielitaitoaan. Kaunis kiitos kaikesta avustanne te upeat ladyt! Kahdella autolla (Tellu + vuokra Huyndai) …

Reitti 21.5.

Basel – Velleron

21.5. Tänään sitten nokka Baselista kohti Velleronia, jossa Tellu meitä odotteli. Huomenna viedään korjaamolle ja toivotaan, että tarvittavat varaosat on pikaisesti käytettävissä ja päästään jatkamaan Tellulla reissua.Pidetään peukkuja!  

Reitti 20.5.

Fußach – St Gallen – Basel – Saint-Louis

20.5. Ei makiaa mahan täydeltä! On tapana sanoa. Kun alkaa olla asiat todellakin mallillaan! Reisuamisen vastapainoksi olemme nyt saaneet olla vähemmän liikkeellä, nauttia pitkistä aamuista ja aamiaisista ja aivan suloisesta tunnelmasta Christopherin, Ullin ja Riverin luona. Lämpimin halauksin jätimme heidät Fußahiin ja ajoimme St Galleniin Evan serkun Merjan, puolisonsa Karin ja Christianin luokse. Lounastimme ja …

Tänään kipusimme (autolla) ihailemaan maisemia sekä Chrisin studiota vuorilla

Bildstein, Fußach…

19.5. Olipas hieno Studio …. siis Chrisin studio tuolla 400m ylempänä vuoren rinteellä. Sinne läksimme mainion ja leppoisan aamiaisen jälkeen. Ennen lähtöämme kuuntelimme C.n studiolla äänitettyjä tuotoksia. Hienoja tallennuksia taitavien muusikoiden esityksistä. Studiolle ajelimme hienoja pieniä vuoristoteitä pitkin samalla ihaillen alapuolelle jäävää laaksoa ja Sveitsin puolen lumihuippuisia vuoria. Puolen tunnin ajon jälkeen tulimme perille. Edellisen …

Fußach

18.5. Hitaat aamut ovat erinomaisia. Ihan niin kuin oli tämänkin päivän aamu. Vaikka heräsinkin kuuden aikoihin, saatoin kääntää kylkeä ja vaipua takaisin tiedottomuuteen herätäkseni sitten yhdeksän aikoihin eri tirppojen karjuntaan lähialueen puissa. Kauniin päivän laittoi meille ja siitä nautiskelimme kyllä ihan koko rahalla. Pyörät kaivelimme esiin eri varastoista, laitoimme ilmaa renkaisiin ja läksimme nauttimaan Bodenjärven …

Vanhaa kaupungin muuria

Bregenz & Fußach

17.5. Nauru pidentää ikää …. ellei ihan kuollakseen naura! Tänään on ikä pidentynyt monella päivällä. Cristopherin, Ullin ja Riverin seurassa on iloa riittänyt koko päivälle. On lounastettu yhdessä, kävelty kaupunkia edes takas ja kiivetty ylemmillekin portaille. Bregenz ja Fußach on melkoinen historiapläjäys. Illemmalla kävimme Evan kanssa kävelemässä myös Reinin suistossa. Joki laskee ihan tuossa lähellä …

Reitti 16.5.

Founex – Fußach

16.5. Hyvänen aika sentään. Suomi suli Itävallan käsittelyssä! Sitä ei kyllä varsinaisesti huomannut täällä Itävallassa! Olin kai ainoa, joka tilannetta edes jollain tavalla seurasi. Jääkiekko ei taida sittenkään olla niin iso asia, kuin merkittävä osa suomalaisista luulee! Aamulla kylläkin heräsimme Sveitsissä. Wagerin Hannun ja Suzannen luona oli mitä mainioin aamupala ja mainiot keskustelut. Sen koristeeksi …

Reitit 14.5. ja 15.5.

Velleron – Valence – Velleron – Founex

14.5. Jopas oli päivä! Remontista tulleeseen Telluun kapusimme aamiaisen jälkeen – sanottuamme lämpimät hyvästit Päiville, jonka kanssa olemme viettäneet laadukasta aikaa täällä Velleronessa (tässä kohtaa valistunut lukija kiinnittää huomion ilmaisuun ”täällä Velleronessa). Laittauduimme ripeästi matkaan kohti Sveitsiä. Siellä ystävät meitä jo taitavat hieman odotella! Jokunen kymmenen ensimmäistä kilometriä oli taitettu, kun aloimme kiinnittämään huomiota voimistuviin …

Cavaillon & L’Isle-sur-la-Sorgue

13.5. Aamusta herätys kahvintuoksuiseen todellisuuteen. On Tellun huoltopäivä. Nopeahkon aamiaisen jälkeen kapusin kuskin pukille ja ei kun seuraamaan Aulin siskoa Päiviä, joka lähti meitä opastamaan autohuoltoon. Ja hyvä olikin, että lähti! Huoltoon päästyämme totesimme, että asiointi ranskan kielellä toimii huomattavasti sutjakkaammin. Auto jäi osaavan tuntuisten henkilöiden hoiviin. Me vuorostamme Päivin autoon ja sillä naapurikylään Cavailloniin …

VIelä pikkuisen ajelua Pernes-les-Fontainessa

Pernes-les-Fontaines

12.5. Päivä kuin päivä. Tänään löysäilyä ja nurmikon leikkuuta. Keli lämpiää ja se tuo omat pikku haasteensa tähän olemiseen. Nurmikko Aulin tiluksilla saatiin leikattua, syötiinkin ja käytiin Aulin siskon tyttären taloa kattomassa ja uimassa siellä. Lepopäivä, niin kuin äitienpäivän sopiikin olla!

Pionit kukkii

Velleron

11.5. Edelleen Velleronissa. Nautiskeltiin mitääntekemättömyydestä. Maanantaina saadaan Tellu huoltoon.

Antibes – Velleron

10.5. Soon sit lätkäkisat alkaneet. Täältä käsin niitä ei mun taidoilla pääse kattelemaan. Täytyy touhuta muita asioita! Eva on sitä mieltä, että meillä voi olla paljon tärkeämpiäkin juttuja, ko lätkäkisat. Minä voin jossain määrin kallistua sille kannalle …. joskin mielelläni kyllä jokusen leijonamiehistön pelin näkisin. Vaikkapa finaalin! Tämä oli siirtymäpäivä. Siirryimme Antibesista Avignonin kautta takaisin …

Antibes

9.5. Kiitos aamusta – siis hyvänolon aamusta. Ei olossa moittimista, suihku toimii ja aamiainenkin järjestyi vallan sopuisesti torikahvilasta. Otimme siis tällaisen kunnon turistipäivän tähän väliin. Englantilainen aamiainen ranskalaisella torilla, kävelyä vanhassa kaupungissa tuhansien muiden vapaapäivää viettävien kera. Torille oli pystytetty paikalliset markkinat. Kaikenlaista vimpainta ja hilavitkutinta oli myytävänä. Emme ostelleet mitään. Emme taida tarvita kuin …

Reitti 8.5.

Antibes – Menton – Antibes

8.5. Eilen en kirjoittanut. Meni sen verran pitkäksi ilta, että ei ollut äijästä kirjoittajaksi iltasesta. Tuli nosteltua jokunen malja Heinin, Maryn ja Evan kanssa. Näillä ikäpisteillä jokunen joutuisa (=3 konjakkia) ja pari lasia viiniä illan aikana tarkoittaa kohtuullista hutikkaa ja sen seurauksena tarvetta kellistyä unille ilman suurempia koreografioita. Tänään heräsin sitten siihen seuraavaan päivään. Ja …

Reitti 6.5.

Velleron – Antibes

6.5.2024 Nyt se on nähty! Avignonin kaupungin paavien palatsia ja vanhaa kaupunkia ympäröivä muuri vartiotorneineen. Ajelimme siitä ohi Aulin kanssa, kun kurvasimme hakemaan vuokra-autoa Avignonin rautatieasemalta. Rhône-joki tuli myös katsastettua päällisin puolin ja muisteltua samalla, miten nuorempana tuli nautittua jokunen pullollinen Gotes Du Rhônea – vai miten se olikaan. Ostettaessa se taisi ääntyä tyyliin: Göts …

Tellu turvassa Aulin pihalla

Velleron

5.5. Heräsin ensimmäisen kerran pimeässä. Pakotus rakossa käytti ulkosalla, jossa muutoin hiljaisessa äänimaisemassa kuului yksinäisen pöllön (mielestäni lehtopöllön) huhuilu. Siirryin takaisin uniasentoon herätäkseni varsin sopivasti kymmenen tienoossa. Väillä pitää nukkua! Ihan kunnolla! Isäntäväki oli jo hyvän tovin laitellut kaikkea mahdollista. Aamiaisen jälkeen selvittelimme mahdollisuuksiamme matkustaa Antibesiin Rasmusta katsomaan. Tämä Tellun korjausrupeama toi vähemmän toivottuja mutkia …

Reitti 3.5.

Leucate – Velleron

3.5. Aamuinen toimitus posliinipytyllä ilman istuinsuojia on kuin kylmä kahvi ilman kermaa! Sattumoisin vaimo oli ymmärtänyt ottaa tuhdimman nipun paperia matkaan. Olis muuten tullut värikkäämpi aamu saniteettitiloissa. Suihkussa sai koko ajan nojata vesinutikkaan, jotta suihku toimi. Aamiaiseksi puolikas kuivahkoa patonkia ilmakuivatulla lihalla. Eva laittoi smoothien. Sen verran löysä meininki oli, ettei saatu tuoleja ja pöytää …

Viladraua – Leucate

2.5. Paluu juhlasta arkeen tarkoitti meidän osaltamme hieman kylmempää yötä (yöllä lämpötila laski pariin asteeseen, eikä meillä ollut lämmitys päällä). Pikkusen oli viileä aamu. Pilviä kasaili myös taivaalle, joten oli odotettavissa sadettakin. Lähtö pienestä vuoristokaupungista tarkoitti useampaa yritystä. Kaikki kadut eivät olleet matkailuautolla ajettavissa. Hieman piti peruutella ja käännellä Tellua ahtaissakin väleissä. Kolhuitta pääsimme ajelemaan …

Reitti 1.5.

Almunia de San Juan – Viladrau

1.5. Vappu on vapaapäivä Espanjassakin. Ja väki kokoontuu porukoihin syömään ja juhlimaan. Mitään kulkueita en ole nähnyt. Kylläkin muutama siltoihin ja seiniin kirjoitettu kannanotto Katalonian itsenäisyyden puolesta on osunut silmiin. Tänään ajeltiin aluksi tasamaita katsellen etäämpänä kohoavia Pyreneitä. Kävimme mutkan pikkukaupungissa, josta ostimme tippaleivän korvikkeeksi makeita leivonnaisia, jotka söimme tienvarsiparkissa keitetyn kahvin kera. Simaa tietty …

Reitti 30.4.

Zaragoza – Almunia de San Juan

30.4. Vappuaaton juhlaa!Ajeltiin Zaragosasta muutama tunti eespäin (eespäin tiellä taistojen …. ) tullaksemme tänne Almunia de San Juaniin matkailuautoparkkiin. Komeita vaihtuvia maisemia monine linnoineen ja viiniviljelmineen. Kastelukanavakin ylitettiin. Lähestyimme Andorraa joskin aivan sinne asti emme ajaneet. Avasimme punkkupullon. Ensimmäinen paljastui alkoholittomaksi sellaiseksi. Oli siis mehuversio punkusta. Se pääsi jääkaappiin jäähtymään ja odottamaan parempaa hetkeä. Nyt …

Reitti 29.04

Pina de Montalgrao – Zaragoza

29.4. Vappua pukkaa! Huomenna olen täällä, vaikka perinteisesti olen ollut Punamäellä hyvien ihmisten keralla nauttinut työväen juhlasta, ruoasta, laulamisesta ja soittamisesta. Tänä vuonna olisin enemmän kuin milloinkaan halunnut olla siellä. Olemmehan menettäneet kaksi merkittävää yhteiskunnallisen osallistuvan musiikin tekijää. Pariskunta Chydenius – Korhonen ehtivät saada melkoisen paljon aikaiseksi. Kaj väsäsi useamman laulun, jotka voisin nimetä ”elämäni …

Reitti 28.4.2024

Orihuela Costa – Pina de Montalgrao

28.4. Olli ja Mani lähtivät kunnon työläisten tavoin sunnuntai-aamusta töihin. Me saimmekin parituntisen tuokion keskenään Jedin ja Stellan kanssa. Kaksi pellavapäätä valloittivat meidät  uudestaan. Hitaat sunnuntaiaamut lasten kanssa ovat ehdotonta laatuaikaa. Tällä kertaa nautiskelimme moisesta herkusta Espanjassa Välimeren rannikolla. Kaikki loppuu aikanaan – niin myös tämä herkku! Hyvästelimme lyhyemmän kaavan mukaan Ollin ja lapset. Mani …

Orihuela Costa

27.4. Tänään oli ”paikallaanolopäivä”. Nautittiin Ollin ja Manin sekä lasten seurasta. Saatiin myös kaasupullot täytettyä. Santa Polasta löytyy PolaGas asema, josta löytyi hyvä palvelu ja Suomi-pulloihin sopiva adapteri. Pullon täyttö maksoi 16 €. Iltapäivällä seuraamme liittyivät Manin Pete-veli sekä vaimonsa Maria, joiden suosituksesta lähdimme porukalla Rancho Blancoon syömään. Upea paikka, hieno tunnelma ja erinomainen ruoka.

Reitti 26.4.2024

Manilva – Orihuela Costa

26.4. Olipas mahti suihku tänä aamuna. Vettä tuli tarvittaessa semmoisella paineella, että huonokuntoinen orvaskesi sai kyytiä. Leirintäalueen palvelut olivat kyllä varsin kattavat ja laadukkaat. Ainoa puute oli uima-allas, joka aukesi vasta klo 12.00. Aamiainen ulkosalla oli hieman ahtaan oloinen. Ympärillä muita leiriytyjiä ja etäisyys heihin vain jokunen metri. Kaipasin enempi omaa tilaa. Aamiaisen jälkeen laitoimme …

Reitti 25.4.

Umbrete – Manilva

25.4. Parkkipaikkaherätys voi olla niin monenlainen. Tänään se oli tavanomainen: joku koira muisti haukahdella, kun isäntäväki vei sitä aamulenkille. Osa majoittujista on tosi aikaisia lähtijöitä. Me kun olimme vesi- ja tyhjennyspisteen vieressä, niin kaikki lähtijät ajelivat siihen meidän kupeelle tankkaamaan vettä ja tyhjentämään harmaavesisäiliöitään. Eipä siinä tarvinnut suuremmalti yrittää nukkua. Sämpyläkahvimehu-aamiainen pakollisin kolesteroolilääkkein höystettynä nautittiin …

Reitti 24.4.

Salema – Umbrete

24.4. Tänään heräsin naapurista kuuluviin elämän ääniin. Meidän vieressämme yöpyi kaveri (ties monettako yötä), jonka aamurutiinit poikkesivat muiden läsnäolijoiden rutiineista. Kaveri kaivoi varusteistaan korkkaamattoman votkapullon, kaateli siitä kivennäisvesipulloon reilun lorotuksen ja perään vettä. Toisti saman homman virvoitusjuomapullon kanssa. Isoon votkaan jäi puolikas ilmeisimminkin myöhempään käyttöön. Muuta aamiaista en havainnut hänen nauttivan. Hoikka olemuksensa kieli kuurin …

Reitti 23.4.2024

Sines – Sagres – Salema

23.4. Tänään sanomme hyvästit Anulle ja Hannulle. Hyvästit myös Sinesin viehättävälle kaupungille ja surffirannoille, joilla ehdimme näkemään yhden surffikoululaisen opiskelua aalloilla, jotka eivät olleet kovinkaan mittavia – paremminkin pienen puoleisia! Eva taikoi meille neljälle aamiaiseksi hedelmämansikka smoothiet. Sämpylät meille lisäksi, että jaksamme ajella päivän reissun. Kävimme läpi vielä mahdollisia reittivalintoja ja seuraavia yöpymispaikkoja. Olimme hyvin …

Sines oli Vasco da Gaman kaupunki

Sines

22.4. Saimme tänään melkoisen perusteellisen selvityksen surffauksen saloista ja niiden kuuluisien mega-aaltojen syntymekanismeista. Anu ja Hannu ovat täällä sen verran pitkään alaa harrastaneet, että tietoa tuntuu kerääntyneen heille melkoisen paljon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ajattelisn ryhtyväni laudan päällä seisten aalloilla ratsastelemaan. Taidan pitäytyä aiemmissa harrastuksissani. Tänään myöskin soittelin jonkin aikaa naapureiden (Hollannista) kanssa. …

21.4.reitti

Esposende – Sines

21.4. Aamiaista emme nauttineet nurmikolla. Yksinkertainen kahvi, mehu ja sämpylä – aamiainen autossa Marian talon parkkipaikalla. Tarkistimme emännän talon lukitukset ja läksimme liikkeelle kaupan kautta. Mukaan levitettä ja mehua. Navigaattoriin Sines ja matkaan. Eva oli rustannut meille moottoriteille elektronisen valvonnan / laskutuksen järjestelmän, joten luottavaisin mielin saatoimme ajella tietullillisille teille. Homma menikin ihan putkeen …. paitsi …

Tänään ajettiin vain 60 km Marian ja Pekan loma-asunnolle Esposendeen

Porto – Espospende

20.4. Portugalin huhtikuu parhaimmillaan. Viileä aamu tuntuu muuttuvan kohtuullisen lämpöiseksi päiväksi. Yöllä sateli, ja siitähän me kaikki tykkäämme. Kaikki mikä sataa ennen juhannusta, sataa suoraan laariin. Tämä noin muistutuksena vaan kanssakulkijoille Suomessa. Kenties sanonnan kirjoittaneet tai muistiin merkinneet, eivät tarkoittaneet näinä aikoina tapahtuvia lumi- ja räntäsateita! Olen täysin varma, että lumet sulavat koko Suomesta heinäkuuhun …

Capela das Almas

Porto

19.4. Lähtiessämme otin äitini siskon Elvin nimmarilla varustetun koululaulukirjan vuodelta 1924 mukaan. Kotona sitä hieman tuunasin, jotta voin lähettää sen serkkuni tyttärelle Kanadaan. Nyt se on lähetetty. Joutunee huumekoirien nuuskittavaksi – ehkä viranomaisten avattavaksikin. Postin etsiminen olikin tämän päivän viimeinen toiminta-etappi. Muutoin noudatimme tapojamme ja koetimme eksyä mahdollisimman usein. Kuljeskelimme Porton historiallisessa miljöössä, ruokailimme ja …

Reitti 18.4.2024

Podence – Porto

18.4. Ystäväni Mikko Ojanperä täyttää tänään 75 v. Onnea Mikko. Olet kantanut hienosti isoveljen viittaasi! Tutustuin sinuun Kanneljärven Kansanopistolla kesällä 1970. Sen jälkeen olemmekin olleet monenlaisissa tapahtumissa mukana. Nostin onneksesi maljan tänään Portugalin Portossa. Mielestäni seropi-merkkinen vaaleaturkkinen vanhahko koiraherra tuli aamulla tervehtimään, kun menin suihkuun. Varsin hyväntuulinen koira, joka ilmeisesti edusti kämppäriparkin isäntäväkeä. Me kun …

Reitti 17.4. Briviesça - Podence

Briviesça – Podence

17.4. Yöpyminen härkätaisteluareenan ja jalkapallokentän välissä ei antanut aihetta pidempiin aamuaskareisiin. Siivu leipää mehulla ja kahvilla. Sitten liikkeelle. Suuntana Porto – tai siis matkalle osuva halpa yöpymispaikka. Pääsääntöisesti moottoriteitä ajellen tultiin taukoa pitämään huoltoasemalle. Tankkaus ja evästys huoltoasematyylillä. Eva otti ajovuoron, joten sain huilailla reilun tunnin. Vaihdettiin uudestaan kuskia ennen Portugalin puolelle siirtymistä. Evan piti …

16.4. Cubnezais - Briviesca

Cubnezais – Briviesca

16.4. Jopas oltiin mukavassa paikassa yö. Aamulla polkaisin ensitöikseni fillarilla kylälle ostamaan vastaleivottua patonkia ja croissantteja. Niiden kanssa aamiaiselle. Eva oli näpsänä keitellyt kaffet odotellessaan. Viinitarhan yllä leijuvia haukkoja katsellen nautimme aamiaista. Sen perään laittelimme auton lähtökuntoon ja menimme viinitilan vastaanottoon katsomaan, josko siellä olisi jotain sopivaa matkaan ostettavaa. Latviasta lähtöisin oleva viehättävä Marina oli …

15.4. reitti

Balbigny – Cubnezais

15.4. Olipas sukkela aamu! Pala saksalaista tummaa leipää leikkeleellä, kuppi mehua ja kahvia ja matkaan. Jokimaisemia olen nähnyt hienompiakin, joten niitä ei jääty ihmettelemään. Tankkauksen jälkeen etsiydyimme ruokakauppaan etsimään evästarpeita ja kattilaan kantta. Kantta emme löytäneet. Toilettikin oli kaupan yhteydessä, joten kokonaishuolto oli lähdettäessa hallinnassa. Ajoväylät muuttuivat vuoristomaisista tasamaisiksi ja nopeusrajoituksetkin korkeammiksi. Raskaalla kaasujalalla etenimme …

Bannes - Tarare

Bannes – Balbigny

14.4. Suihku 12 asteen lämmössä virkisti ja herätti. Aamiainen nurmikolla. Kahvia leipien kera. Päätimme siirtää jogurtin ja myslin syönnin lounaaksi. Keli komistuu – on syytä vaihtaa kesävaatetus päälle. Liikkeelle hitaan aamun jälkeen yhdentoista pintaan. Puolilta päivin pysähdyimme ihastelemaan keskiaikaista Langresin kaupunkia. Se tunnetiin jo Rooman vallan aikana nimellä Andematunum. Korkealle kukkulalle rakennettua kaupunkia ympäröi korkeat …

Koblenz – Bannes

13.4. Aamu aurinkoinen ja hieman viileähkö. Nopeasti alkoi lämpötila nousta. Aamiaisen jälkeen laittauduimme liikkeelle. Päätimme ajella Moselia seuraillen. Olipa mainio viiniviljelmien ja toisiaan seuraavien kylien reunustama jokilaakso. Suuret turisteja kuskaavat jokilaivat huristelivat jokiuomaa ylä- ja alavirtaan. Me pysyttelimme tien päällä. Valitsimme navigaattorista reitit, jotka välttivät maksulliset valtatiet. Pääsimmekin navin ohjaamina pienille teille, jotka kulkivat muutaman …

Lyypekki – Koblenz

12.4. Viime yö tuli vietettyä Citty Parkissa Lyypekissä. Ei juotu ko yksi lyhyt kylmä puoliksi. Sit unille ja herättiin tähän aamuun kohtuullisen varhain; siinä seitsemän huitteilla. Aamutoimet lyhyemmän kaavan mukaan ja sen jälkeen puhokseen ihmettelemään sikäläisen leipomokahvilan aamiaistarjontaa. Mainioita juuri paistettuja sämpylöitä runsailla täytteillä. Otettiin vielä lattea siihen kupeelle. Juhla-aamiainen lonkeronharmaassa kelissä. Eva asetteli navigaattoriin …

Helsinki – Travemünde

Matka alkaa 10.4.2024 Helsinki Travemünde Helsinki Lähtö Vuosaaresta 10.4.2024 klo 15. Travemünde Saapuminen Travemündeen 11.4. klo 21.00. 10.4. Klo 21.00 olemme ohittaneet Hankoniemen. Käännämme kurssia vähitellen länsilounaasta lounaaseen – etelälounaaseen! Ajamme suoraan vastatuuleen. Aalloilla jäniksiä, mikä merkitsee n. 9-10 m:n tuulta. Kannella tuulen nopeus n. 30 m/s. Aluksen nopeus on n. 20 mpk/h eli solmua. …