15.4.
Olipas sukkela aamu! Pala saksalaista tummaa leipää leikkeleellä, kuppi mehua ja kahvia ja matkaan. Jokimaisemia olen nähnyt hienompiakin, joten niitä ei jääty ihmettelemään. Tankkauksen jälkeen etsiydyimme ruokakauppaan etsimään evästarpeita ja kattilaan kantta. Kantta emme löytäneet. Toilettikin oli kaupan yhteydessä, joten kokonaishuolto oli lähdettäessa hallinnassa.
Ajoväylät muuttuivat vuoristomaisista tasamaisiksi ja nopeusrajoituksetkin korkeammiksi. Raskaalla kaasujalalla etenimme lounaaksi Saint Angel – nimiseen pieneen kylään, jossa alun perin Portugalista kotoisin oleva rouva tyttärensä kanssa emännöi lounasravintolaa. Pääsimme vihdoinkin ranskalaisuuden ytimeen. Ja olihan paikkakin ihan keskellä Ranskan maata! Alkupala, nk. neljännes viini, pääruoka, juusto, jälkiruoka ja kahvi. Sama menu näytti olevan kaikilla läsnäolijoilla. Me olimme ainoat ulkopuoliset. Kylän duunarit ja eläkeläiset tuntuivat evästävän siellä – varmaankin päivittäin. Kiireetön ateriointi runsaan keskustelun kera. Ja kaikilla viiniä ruokajuomana! Pääruokana tarjottu porsaanpaisti ei ollut sieltä parhaasta päästä, mutta kaikki muu kelpasi mainiosti. Evalle possun pureksiminen oli kevyt haaste! Laittoi lihoistaan suurehkon osan minun eteeni! Vaan olipa mukava tunnelmapalanen reissun puolivälin krouvissa!
Matkalla kohti Bordeauxia Eva tutkaili kännykästään seuraavaa yöpymispaikkaa (park4night -appi). Taitava vaimoni löysi matkareitin varrelta viinitilan, Chateau Bertinerien, joka tarjoaa ilmaisen yöpymispaikan, veden ja sähkön. Ilmeisimmin pääsemme aamusta vielä maistamaan tilan viinejä! Aivan huippumesta! Tääl olemme kolmen muun asuntoauton kanssa ko herran kukkarossa. Ensitöiksemme otimme fillarit alas tellingiltä ja ajelimme kylää katsastamaan. Kirkko ja leipomo, joista leipomo oli vielä auki. Saimme pari croissanttia matkaan. Aamulla haemme muutaman tuoreen sellaisen – kuin myös patongin! Koko kylä vaikuttaa sellaiselta viinitilan synnyttämältä yhteisöltä. Upea nurmibaana jalkapalloileville, tenniskenttä ja koriskenttä sen vieressä. Hyvinvoiva yhteisö, vaikka savuja varmaankin alle sata! Illan pimentyessä alkoi kevyesti satelemaan. Saapi nähdä, josko se keksii enempikin ripotella. Huomenna pitäisi jaksaa ajaa Espanjan puolelle!
