Cawood

20.6.

Lomasta loma.
Siis Jeten luona doing nothing! Tai ei ihan nothing! Aamulla oltiin yhdeksältä zoom-palaverissa. Kasvatustieteen opiskelija Yhdysvalloista halusi haastatella meitä. Saatiin siihen loppuosaan vielä Nossim mukaan Tansaniasta. On tää nykyaika merkillistä aikaa. Jos joku olis mulle sanonut 70-luvulla, että istuskelen Britanniassa kannettavan tietokoneen ääressä ja juttelen suomalaisen järjestön asioista näköpuhelimella yhtaikaa Suomeen ja Afrikkaan, olisin kehottanut henkilöä tarkistamaan lääkityksensä! Palaveri pidettiin ja ilosanomaa levitettiin taas pätkän matkaa eteenpäin.

Aamiainenkin oli kyllä nautittu hyvässä seurassa nautiskellen tuoreita marjoja, mysliä ja jogurttia. Päiväaskareina olikin siten jalan haavauman hoito, lepäilyä ja lounasevään laittoa. Sit alkoivatkin jo EM-kisapelit, joita juutuin telkkarin ääreen ihmettelemään. Enpä ole vielä pelejä nähnytkään, joten olihan se korkea aika. Pidemmät selvitykset päivän peleistä saatte muista medioista. Kunhan vaan totean, että tämän päivän perusteella Espanja ilmoittautui ehdottomasti mestarikandidaatiksi.

Olipa myös kiva puhella kotiinkin näköpuhelimella ja toivotella osalle perhettä juhannusta ihan silmikkäin ruudun välityksellä.
Kaikkea hyvää makkarasta mato-ongintaan kaikelle kansalle juhannuksen viettoon. Pysytelkääs maissa, jos alkoholia nautitte.