13.6.
Matkaillessa on mahdollista syventää vieraiden kulttuurien tuntemusta eri tavoin. Voi lukea historioita, käydä museoissa, konserteissa, ravintoloissa, tutustua kouluihin, pyhättöihin ja niissä suoritettaviin seremonioihin …. ja tietty syödä paikallisia eväitä ja juoda paikallisia juomia.
Valistunut lukija, joka on perillä sijainnistamme, saattaa arvata, mitä juomia Irlannissa ja Skotlannissa valmistetaan ja mihin minunkin tulee tutustua.
Tutustumisen ensimmäinen vaihe on hauska luonnonkorkin narahdus, kun kääntää sitä samalla korkkia ulospäin vetäessä. Pullon auettua siitä leviää ympäröivään ilmaan kypsän tislatun viljatuotteen täyteläinen tuoksu. Sen nauttiminen kiihdyttää kehon toimintoja …. vanhemmalla iällä enemmän aivotoimintoja! Mieli avartuu, normatiivisuuden rakentamat esteet poistuvat ja koko luovuuden repertuaari ilmenee lähiajan tuotoksissa. Ei ole ihme, että näiden tuotteiden ihanuudesta ja ainutkertaisesta vaikutuksesta ihmisten hyvinvointiin on kirjoitettu ja laulettu vuosisatoja – ellei tuhansia.
Surullista on tietty se, että näiden nauttiminen aiheuttaa niihin kiintymisen ja tarpeen lisätä nautitun aineen määriä ja nautintapäiviä. Kun alkaa olla enemmän niitä päiviä, jolloin korkki narahtaa, kuin niitä päiviä, jolloin se ei narahda, lähetymme katastroofaalista tilaa, joka johtaa loppulaskun alkamiseen ja nauttijan siirtymiseen ajasta ikuisuuteen. Olen viime vuosien aikana joutunut liian monesti seuraamaan moista prosessia ihan aitiopaikalta. Pitäen sen visusti mielessäni, kohotan tänään maljan poismenneiden muistoksi ja loppureissumme onneksi.
Istumme Tellussa. Sade soittelee kattoikkunaamme, Eva käsittelee kuvia ja minä kirjoittelen näitä tarinoita. Aamu venähti meillä pitkäksi. Nukuimme ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa kaksistaan Tellussa ja nousimme vasta kymmenen huitteissa. Toki luomi raottui aiemminkin, mutta meillä kummallakin taisi olla varastossa tilaa unille.
Suihkuoperaatioiden jälkeen laittelimme kuivuvasta leivänlopusta aamiaisleivät kahvin ja mehun lisäksi. Siitä sitten suuremmitta seremonioitta liikkeelle. Läksiäisiksi suositin majoitusliikettä vaihtamaan verkko-operaattoria. Me kun ostimme viidellä punnalla netin käyttöön vuorokaudeksi – netin, joka ei missään vaiheessa jaksanut pyörittää edes sähköposteja.
Ensimmäinen pysähdyksemme oli Kelpies, jossa oli melkoisen kokoisia taideteoksia hevosista. Sieltä siirryimme Stirlingin linnaa ihmettelemään. Siellä ei ollut parkkipaikkoja tarjolla, joten Eva jäi autosta ulos ja käveli kuvausetäisyydelle. Minä vahdin autoa, joka seisoksi Evan reissun ajan sakkopaikalla. Yksi poliisipartio tuli paikalle ja lähti, kun totesi minun olevan liikkeessä. Tosin siirsin autoa vain sen mitan verran eteenpäin.
Asetimme navigaattoriin seuraavaksi Pitlochry Fish Ladder. Lähtiessämme liikkeelle huomasin tienvarressa kyltin, joka kertoi turistireitin kohteeseemme alkavan seuraavasta liittymästä. Valitsimme tietty sen ja poistuimme moorroritieltä hitaasti ajettaville kyläteille. Ja sepä oli hyvä päätös se! Lounaspaikaksi löysimme nimittäin visitor centerin Crieffin kylässä. Siellä lounastimme ja minä sain skottilaista perinneruokaa haggista. Eva kertoi ruokailun jälkeen, mistä eväs oli tehty. Se myös oli hyvä ratkaisu! Kirjoitimme lapsenlapsille kortit, postitimme ne ja jatkoimme kyläteitä Pitlochryyn!
Olin täällä edellisen kerran yli 40 v sitten lapseni äidin ja lapseni kanssa. Lapseni ei varmaankaan muista hommasta yhtikäs mitään. Minä sensijaan muistin yllättävän hyvin tämän paikan. Muutoksia on tullut 40 vuoden aikana. Karavaaniparkki, teatteritalo ja lisärakenteita infoineen lohiportaiden kupeelle. Muuttunut on myöskin lohien määrä. Täällä kun on yli 70 v laskettu nousukalojen määrät. Täällä myös pyydystetään merivaellukselle lähteviä smoltteja (2 – 4 vuotiaita lohen poikasia), joille laitetaan sisuksiin tunnistin, jonka portaaseen asennettu laitteisto tunnistaa, kun kala palaa kudulle syntymäjokeensa merivaelluksensa jälkeen. Kutsuisin täällä tehtyä tutkimustyötä jossain määrin uraa uurtavaksi ja ansiokkaaksi toiminnaksi. Muutamia nousulohia ehdin näkemään videolta, joka kuvaa portaassa kulkevia kaloja. Toisia moisia katselin voimalaitoksen alapuolen virrassa. Niitä oli siinä huomattavan paljon vähemmän, kuin 40 vuotta sitten. Syitä moiseen kannan hupenemiseen etsitään täälläkin tutkijoiden voimin. Ilmaston muutoksen vaikutus on listalla. Samoin ravintokalakantojen ylikalastus Atlantilla. Varmaa tietoa ei ole aiheesta juuri nyt saatavilla. Ainoa mikä on varmaa on se, että jokeen kudulle palaavien lohien määrä vähenee vuosi vuodelta!
Sade soittelee unettavasti Tellun kattoa. Eva värkkää iltapalaa. Väsymyksen poikanen hiipii puseroon. Huomenna varmaankin kohti Invernessiä. Reittivalinta on vielä auki! Pienemmät tiet ovat paljon mukavampia ajella …. ainakin maisemien puolesta.