2.6.
Vihreän saaren pyöreälakiset kummut muistuttavat suuresti meidän Lapin maisemia. Ennen kuin ryhdyn tarkemmin niitä kumpuja kuvailemaan kerron hieman matkasta tänne.
Ensinnäkin viime yö oli yksi niitä öitä, joita ei muistella lasten – eikä lastenlasten kanssa. Sain taas sellaisen kevyemmän version närästyskohtauksesta ja nieleskelin ja ryin jonkin aikaa – keskellä yötä. Lisäksi laiskuuttani jätin fiksaamatta makuupussin vetoketjun iltayöstä nukkumaan mennessäni. Aattelin, ettei sitä kesällä tarvitse ko peiton, kun on ilmapatja alla. No se ilmapatjakin oli ihan oma tarinansa. Se kun on täysimittainen pituutensa puolesta ja täyteen pumpattuna korkeutta sillä on puolisen metriä. Meillä kun ei ole normipistokkeellista jatkojohtoa, jouduimme käyttämään auton pistorasiaa saadaksemme sähköpumpun toimimaan. Näin ollen patja pumpattiin teltan ulkopuolella. Havaittuani sen koon, esitin epäilykseni patjan mahtumisesta telttaan. Ja siinä asiassa olin oikeassa. Ei se sinne oikein mahtunutkaan. Hirmu sovittelun jälkeen (vrt 42 numeron kenkä 45:n jalkaan) patja oli teltassa – eikä sinne sen jälkeen juuri mitään muuta mahtunutkaan.
Onnekseni kehoni liikkuvuus on vielä kohtuulisella tasolla. Kykenin nukkumaan mennessä asettumaan patjan päälle, riisuuuduin päivävarusteista, sain yöpaidan päälle ja ahtauduin teltan katon ja patjan väliseen 30 cm:n rakoon ja pujotauduin makuupussiin. Siinä askareessa olin saanut tuupattua makuupussin vetoketjun irti alaliitoksestaan, mikä tarkoitti sitä, ettei minulla ollut makuupussia, vaan peitto! Luontainen laiskuuteni auttoi minua päätöksenteossa. En kyllä ryhdy moista korjaamaan illan pimeydessä.
Myöhemmin yöllä lämpötilan laskettua oletettua alemmaksi, arvioin varsin kriittisesti päätöstäni kuitenkaan asialle mitään tekemättä. Vatsahappojen pyrkiessä kitusiini kylmän kangistaessa persausta ja selkääni tunsin pientä ärsyyntyneisyyttä. Aamusella totesin yön olleen taas yksi kokemus lisää eloni kokemuskertymässä. En ryhtynyt asiassa enempää elämöimään ja päätin nukkua seuraavan yön paremmin – samassa teltassa – eri patjalla! Päätöksentekoa helpotti Evan kannanotto, joka vapautti yhden 170 cm:n patjan käyttööni tulevaksi yöksi.
Irlantiin matkustimme autolautalla, joka kulki ko hullun miehen hevonen. Jotkut ihme turbiinit siihen oli asennettu ja vauhtia oli varmasti likemmäs 35 solmua. Ellei jopa enemmänkin. Ja kyydissä oli kyllä ihan määrä autoja, rekkoja, prätkiä ja kaikkea muutakin. Enpä ole moista laivakonstruktiota aiemmin nähnyt. Ruokaakin sieltä sai perinteisen englantilaisen aamiaisen muodossa.
Dubliniin tulimme juuri sopivasti maratonin aikaan. Koko kaupunki oli hälytystilassa – tai siis ainakin sen tuntuisessa tilassa. Koko saaren poliisivoimat olivat varmaankin paikalla, katuja suljettu ja liikenne ihan juntturassa. Kävellen olisimme ehtineet nopeammin kaupungista ulos. Vaan ehdimme kuitenkin.
Matkan aikana Eva googlaili meille leirintäalueen jostain Dublinin ja Corkin välistä. Ajelimme semmoisia teitä, joissa matkailuauto ja pikku Fiat juuri ja juuri saattoivat ohittaa toisensa. Kun vielä koko seutukunnan lomalaiset olivat päättäneet ajella omilla pirsseillään samoja teitä, tuli harjoiteltua kertausten kanssa ahtaan paikan ohituksia. Kolareitta selvittiin ja perille päästiin. Auton saimme asemaan ja melko suoraankin yhtä korotuspalaa käyttäen. Teltta pystyyn rutiinilla, lyhyempi ja ohuempi patja sinne, makuupusiin vetoketjun kuntoon, tyyny ja pussi telttaan – vot! Kyllä kelpaa käydä köllimään ajallaan!
Eva ja Jette värkkäsivät iltaseksi ratatuillea. Laadukas chileläinen punaviini sen kanssa oli erinomainen asia. Kauppareissulla unohdettiin ostaa viskiä. Huomenna asia täytyy korjata – tai sitten tiistaina, joka on huomisen pyhän jälkeinen arkipäivä.
Christy Mooren keikkoja googlailtiin – ja kaikkea muutakin irkkumusatarjontaa. Mooren keikat on kaikki loppuun myyty. Täytynee mennä johonkin niistä – vaikka saranapuolelta! Menen telttaan ja kuuntelen lämmittelyn merkeissä vihreän saaren musaa luureilla. Onneksi netti toimii!
Öitä kansalaiset!