Lion-Sur-Mer – Ouistreham

26.5.

Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti! 80 v sitten britit ja amerikkalaiset kumppaneineen rakensivat silloisen ja nykyisenkin historian mukaan suurimman maihinnousulaivaston ja iskivät voimalla 6.6. Normandiaan, missä nyt katselemme ympärillämme tapahtuvaa ranskalaisten lomailua. Atlantin valli murtui ja Hitlerin kolmannen valtakunnan loppuliuku alkoi. (On täällä kyllä meidän ohella muitakin kieliä kuin ranskaa puhuvia).

Näitä pensaita kasvavia peltoja reunustavia ojia katsellessa tulee eittämättä mieleen ne valtavat tappiot (120 000 miestä), jotka Liittoutuneet menettivät parin päivän aikana. Tällainen maasto ja infra oli puolustajalle otollinen ja hyökkääjälle enemmän kuin viheliäinen. Ja tuo ranta, mihin maihinnousu tehtiin, oli täynnä vahvoja linnoituslaitteita, joissa oli sen aikainen modernein aseistus. Karmea paikka tulla suojatonta rantaa ylös toivoen, ettei luoti osuisi – vaikka kyllä osuikin.

Kaikenlaista kampetta upposi rannan edustalle ruumiiden lisäksi. Sankaritarinoita syntyi, niitä kirjoitettiin ja myöhemmin tehtiin filmeiksi. Taisin käydä isäukon kanssa katsomassa elokuvan ”Atlantin Valli Murtuu” silloin 60-luvulla. Taisi olla eka (ja ehkä ainoa) leffa, jonka faijan kanssa kävin katsomassa. Pitihän sotaveteraanin se käydä lastensa kanssa kattomassa; vaikka faija ei juurikaan omista sotakokemuksistaan jutellut. Piti rauhanajan askareita enempi esillä ….

Tämän seudun historia pysäyttää miettimään jälleen kerran nykyisyyden mielettömyyttä! Tänään, tällä hetkellä, venäläiset käyvät jälleen sotaa. Nyt Ukrainaa vastaan. Entinen Neuvostotasavalta saa kokea historian painolastin sen karmeimmassa muodossaan. Nykyisyys tuntuu alleviivaavan sen faktan, että ihminen ja ihmiskunta on todellakin tyhmä eikä ilmeisesti ansaitse jäädä pysyväksi ilmiöksi Telluksen historiassa. Me ihmiset osaamme rakentaa laitteita, joilla lentelemme ympäri avaruutta, osaamme rakentaa jokaiselle puhelimen taskuun, jolla voi soitella näköpuheluja kaikkialle. Osaamme korjata liki kaikki vauriot, jotka eivät hetimmiten ihmistä tapa. Olemme nostaneet odote-elinikää kymmenillä vuosilla. Olemme rakentaneet hirmuisen tuotantojärjestelmän, jonka myötä kaikkein varakkaimmat voivat hankkia mitä mielikuvituksellisimpia värkkejä aikansa kuluttamiseksi. Osa järjestelee turistilentoja avaruuteen ja toiset pelailevat miljooniaan kasinoissa. Ja samanaikaisesti moinen menestystarina on niin rikki, ettei se pysty takaamaan puhdasta juomavettä ja ravintoa lajitovereilleen köyhimmissä maissa eikä se pysty rakentamaan hallintomallia, jossa ristiriidat ratkottaisiin neuvottelupöydissä. Edes muurahaiset ei ole niin tyhmiä, että tuhoaisivat oman lajinsa! Hävetkää sodanlietsojat Venäjällä ja Lähi-Idässä. Hävetkää Kiril ja muut ortodoksijohtajat, jotka siunaatte viattomien lasten ja muidenkin siviilien tappamisen. Hävetkää Hamasin ja muiden terroristijärjestöjen johtajat, jotka ette kunnioita inhimillistä elämää – ettekä varmaan mitään muutakaan elämää. Hävetkää Israelin johtajat, jotka oman laajentumishalunne sokaisemina ajatte palestiinalaiset kansanmurhaan. Hävetkää maailman talouseliitin edustajat, jotka johdatte kaikkia näitä tapahtumia suuntaan, jossa inhimillinen elämä ja luonnon tasapaino eivät tunnu merkitsevän yhtään mitään tavoitellessanne yhä suurempia rikkauksia holveihinne.

Huomenna siirrymme Ranskasta Britanniaan. Jätämme tämän mielenkiintoisen ja monella tavalla ristiriitaisen maan taaksemme. Hassulta tuntuu, että siirrymme ulos EU:n alueelta, palataksemme tänne siirtyessämme Irlantiin, ja sitten taas EU:sta ulos, jotta pääsemme lähtemään kotiin. Britannia on mielenkiintoinen maa jo historiansakin tähden. Vaan niin se on tämä Ranskakin. Eikä täkäläinen elämänmeno ja tavat ole nekään meille suomalaisille aivan helpoimmasta päästä ymmärtää ja oppia. Kieltä en ole oppinut. Historiaansa jonkin verran lisää, tapojaan tarkastellut ja koettanut löytää ranskalaisuuden ytimen. En tainnut sitä löytää vielä tällä reissulla. Tiedä hänestä, vieläkö tänne palaan. Ainakaan ranskalaisen keittiön ruoan tähden ei tarvitse tulla!