10.5.
Soon sit lätkäkisat alkaneet. Täältä käsin niitä ei mun taidoilla pääse kattelemaan. Täytyy touhuta muita asioita! Eva on sitä mieltä, että meillä voi olla paljon tärkeämpiäkin juttuja, ko lätkäkisat. Minä voin jossain määrin kallistua sille kannalle …. joskin mielelläni kyllä jokusen leijonamiehistön pelin näkisin. Vaikkapa finaalin!
Tämä oli siirtymäpäivä. Siirryimme Antibesista Avignonin kautta takaisin Velleroneen. Sen verran raskaalla kaasujalalla tultiin, että jäi suuremmalti maisemat kattelematta. Nehän oli toki jo kertaalleen nähtykin. Olis siis voinut valita toisen reitin, vaan kun piti kämpän avaimet aamulla luovuttaa 8.30 ja auto piti saada aamupäivän aikana takaisin vuokraamoon, niin eipä siinä jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin ajelle suorinta / nopeinta reittiä Avignoniin.
Auli ja siskonsa Päivi olivat meitä vastassa. Kurvasimme kanssaan leipäkauppaan ja sieltä Tellun luo Aulin tiluksille. Illaksi Auli oli laittamassa lohikeittoa. Saimme osallistua keiton esivalmisteluun. Samalla ehdimme tehdä tuttavuutta Päivin kanssa.
Aikainen herätys, paleltu yö (ilmalämpöpumppu puhalsi kylmää koko yön, eikä ollut kunnon peittoa) ja kolmen tunnin ajo pisti huilaamaan ennen illallista.
Lohikeitto oli suomalaista ja varsin maukasta. Lasi kuohuviiniä aperitiiviksi ja valkoviiniä sopan kera – jo vain laittaa silmän luppasemaan.
Taidan katsoa lätkätuloksen aamulla ….
